Uutta Kallion kulmilla: yhteisömedia syntyy

Kun Kallion kulma -blogia aloiteltiin, me tekijät haaveilimme sen jonain päivänä kasvavan koko seurakunnan yhteiseksi mediaksi. Ajattelimme, että blogi olisi kaikille yhteinen tila, jossa voi piipahtaa milloin vain – ja johon kuka tahansa yhteisömme jäsen voisi kirjoittaa ja puhua itseään koskettavista asioista.

Jutut kertoisivat elämästä kaupungissa, sen ihmisistä, uskosta ja epäuskosta, toivosta ja rakkaudesta. Siis kaikesta siitä, mikä on tärkeää ja ajankohtaista, ja mitä seurakunnassamme ja sen alueella on meneillään.

No nyt tämä tapahtuu!

Kallion kulma ottaa ison harppauksen ja kasvaa haaveidemme yhteisömediaksi. Ja tähän tarvitaan mukaan ihmisiä, ehkä juuri sinut?

Rekrytoimme nyt monenlaisia vapaaehtoisia jäseniä Kallion kulma -yhteisömedian tuotantotiimiin. Kurkkaa alla oleva ilmoituksemme ja kerro, mitä sinä haluaisit ja osaisit tehdä. Vastavuoroisesti me valmennamme tekijöitä, tarjoamme mentorointia ja alan koulutuksia, verkostoidumme aktiivisesti viestinnän, markkinoinnin ja media-alan ammattilaisten kanssa pääkaupunkiseudulla ja ennen kaikkea opimme toisiltamme.

Tervetuloa mukaan, tulethan! Ole yhteydessä meilillä tai puhelimitse tai tule moikkaamaan Kallion kirkolle 16.9. Klo 12 alkaen Ovi on auki! -tapahtumaan.



Tapaamisiin!
Pia


Rekrytointi-ilmoitus: Tule tekemään uutta yhteisömediaa

Olemme kehittämässä Kallion kulma -blogia monikanavaiseksi koko seurakunnan yhteisömediaksi.

Etsimme nyt joukkoomme eri-ikäisiä vapaaehtoisia alan ammattilaisia ja opiskelijoita, kirjoittajia ja bloggaajia, kuvaajia ja videokuvaajia, kuvittajia ja graafikoita kehittämään yhteisömedian brändiä ja tekemään sisältöjä Kallion ja seurakunnan ihmisistä ja ilmiöistä noin 1–2 krt kuukaudessa.

Yhteisömedia on paikka kokeilla ja oppia uutta ja saada mentorointia viestinnän ammattilaisilta. Innostavan yhteisön lisäksi tarjoamme vuoden mittaan 4–5 koulutusta monikanavaiseen sisällöntuotantoon liittyen.

Vapaaehtoisten rinnalla yhteisömedian sisältöä tuottavat myös seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset viestinnän ammattilaiset.

Hae mukaan. Kokoamme yhteisömediaa parhaillaan. Laita vapaamuotoinen hakemus ja mahdolliset työnäytteet meille ja kerro miksi juuri sinä haluaisit olla mukana. Mukaan otetaan 5–10 osaajaa noin vuodeksi.

Tule tutustumaan tekijöihin ja kuulemaan yhteisömediasta lisää Ovi on auki! -tapahtumaan Kallion kirkkoon lauantaina 16.9. klo 12.

Kysy lisää ja lähetä hakemus: kallionkulma@gmail.com, Pia Pihlaja p. 050 590 8717
Viestinnän projektipäällikkö Anu Merenlahti, anu.merenlahti@evl.fi tai p. 050 330 4369.

Kohtaamisia mielenosoituksesta Rautatientorilla

Turvapaikanhakijoiden mielenosoitus Rautatientorilla Helsingin keskustassa alkoi jo helmikuun alussa ja jatkuu yhä. Kävin paikalla ensimmäisen kerran mielenosoituksen oltua käynnissä parin päivän ajan. Sen jälkeen olen vieraillut teltalla useasti ja minut on otettu joka kerta ystävällisesti vastaan.

Olen keskustellut monien mielenosoittajien kanssa ja he ovat kertoneet miksi ovat paikalla. Heillä on huoli tulevaisuudesta, koska monilla heistä ei ole oleskelulupaa Suomessa eikä turvallista paluun mahdollisuutta omaan kotimaahansa. Osa mielenosoittajista on saanut käännytyspäätöksen, joten heillä ei ole yösijaa eikä oikeutta sosiaalisiin tukiin. Mielenosoittajilla on kolme vaatimusta. Maahanmuuttoviraston päätösten oikeudenmukaisuus tulisi varmistaa. Palautukset maihin joissa ei ole turvallista tulisi lopettaa. Ihmisiä ei tulisi jättää vastaanottokeskuksesta poistamisen jälkeen heitteille ilman paikkaa jossa nukkua ja ilman ruokaa.

Rautatientorilla olen tavannut esimerkiksi nuoren jalkapallolupauksen Irakista. Hän näytti minulle irakilaisessa sanomalehdessä julkaistuja kuvia itsestään. Hänen tarinansa on onnekas, sillä hänellä on nyt lupa jäädä Suomeen ja suomalainen tyttöystävä. Hänen toiveissaan on löytää helsinkiläinen jalkapalloseura mutta hän ei tiennyt kenen puoleen kääntyä, joten lupasin etsiä hänen oman ikäluokkansa valmentajan tiedot.

Jutellessani turvapaikanhakijoiden kanssa heidän unelmistaan kaikki ovat kertoneet halustaan jäädä Suomeen, rakentaa tänne tulevaisuus, perustaa perhe ja saada kunnollinen työpaikka. Kaikki painottavat, että he eivät halua elää sosiaalitukien varassa vaan maksaa veroja Suomelle. Tunnelma mielenosoituksessa on joka kerralla hyvä ja ystävällinen, vaikka ihmiset ovat viettäneet ulkona jo monta pakkasyötä. Paikalle saapuessani saan aina käteeni kupillisen höyryävää teetä. Välillä olen vienyt mukanani Mölkky-pelin, joskus on luisteltu viereisellä luistinradalla. Hyvää tunnelmaa yritetään pitää yllä, vaikka tilanne on vaikea ja raskas.

Olen saanut mielenosoituksesta hyviä ystäviä. Olemme käyneet yhdessä elokuvissa ja viettäneet kotonani kansainvälistä ruokailtaa ystävieni ja perheeni kanssa. Vaikka elämäntilanteemme ja taustamme ovat kovin erilaisia, olemme tunteneet lämmintä yhteenkuuuvuuden tunnetta. Olemme saaneet oppia, että erilaisista taustoista huolimatta olemme ihmisinä monella tavalla samanlaisia.

Teksti ja kuvat: Maarit van Santen
Jutun kirjoittaja on Kallion seurakunnan diakoni

Joulukalenterissa seurataan jouluvalmisteluja Alppilassa ja Kalliossa

Kallion kulmilla aletaan nyt valmistella joulua. Visa ehdotti, että kertoisimme Instagramissa kuvin siitä, miten eri ihmiset Kallion seurakunnan alueella joulua odottavat.

Mukana on Visan lisäksi ainakin Anu ja Petri, Mari ja minä Pia. Leenakin lupasi ottaa kuvan, ja moni muukin.

– Ehkä sinäkin? Jos kiinnostaa, laita meille viestiä kallionkulma ( at ) gmail.com tai tägää meidät Instassa!

Jouluvalmisteluja voit seurata siis täällä: instagram.com/kallionkulma ja häshtäg on #kulmankalenteri

Tänään minä otin ensimmäisen kuvan. Istuin huonosti nukutun yön jälkeen herättelemässä itseäni Kallion sydämessa sijaitsevassa kahvila Berggassa. Edessäni oli lämmin latte ja makea korvapuusti – lohturuokaani. Yhdeksän jälkeen aamun valo alkoi  kirkastaa ikkunan kaupunkinäkymää, ja Karhupuiston joulukuusen valot muuttuivat yhä valjummiksi vaaleansinistä taivasta vasten.

”Jouluun enää reilut kolme viikkoa, jaksaa jaksaa…”

Ja kuten olen aiemminkin tehnyt, lupasin taas itselleni, että tänä vuonna en stressaa joulusta, en kanna huolta, en siivoa liikaa, en osta kasapäin ruokaa. Omissa kalenterinluukuissani olevissa kuvissa kerron siitä, miten tässä onnistun.

Tervetuloa Kallion kulman joulukalenteriin ja hyvää joulun odotusta!

Perjantain pullapajasta Hei!

Alppilan kirkon Lastenperjantaina levisi kutsuva pullantuoksu kaikkialle. Mutta sitä ennen ehti jo tapahtui. Ihanainen Liisa, lainassa Kahvi-Kaisoista, alusti sopivan, kimmoisan taikinan. Mummot Päiväkansasta saapuivat esiliinoineen ja tuossa tuokiossa lapsetkin. Oli vauvaa, taaperoa, päiväkerholaista. Paikallinen päiväkoti oli suljettuna, joten lapsia saapui sieltäkin.

Syntyipä monenlaista kakkaraa, pullapoikaa ja rinkulaa. Hauskinta taisi olla se käsien laittaminen taikinaan, pehmeän taikinan myllääminen - ja rusinoiden syöminen. Jauhot vaan pöllysivät. Pienimmät eivät ihan tajunneet taikinamöykyn ja  valmiiksi paistetun pullan yhteyttä. Uuniin kun oli vähän vaarallista mennä kurkistelemaan. Mutta mitä väliä! Tunnelma oli lämmin ja touhukas.

Saattoi sitten jo siirtyä syömishommiin. Listalla oli lasten hamppurilainen ja aikuisille mm. herkullinen salaattipöytä hummuksineen ja kuskus-salaatteineen. Nam.
Läsnä meitä oli ainakin viisikymmentä henkeä ja ylikin. Luvun ottaminen oli hieman haasteellista, kohteet vilistelevät sinne tänne ja pikkuruisimmat nukkuivat vaunujen uumenissa. Ikäasioista ei väliä, mutta tiedettiin että nollasta yhdeksäänkymmeneen, kaikki hyvän Jumalan perheväkeä.

Tätä pian taas sanoivat mummot lähtiessään.



Teksti: Leena
Kuvat: Anu

Kalasatama

Syksyisenä perjantaipäivänä sain kutsun ihastelemaan kasvavaa kaupunkia kattoterassilta.

Tervetuloa uudet kaupunkilaiset ja uudet Kallion seurakuntalaiset!

Nostokurjet ja tutut kotikaupungin näkymät, meri ja oranssina luikerteleva metro sekä horisonttia täplittävät kirkontornit saivat ajattelemaan, että "tänään Helsinki olet silmissäni kaunis kaupunki".



Teksti ja kuvat: Anu

Kirkkopäivystäjän kolme pointtia

Kallion kirkko on auki arkisin aamuseitsemästä yhdeksään asti illalla. Tämä on mahdollista, koska kirkkossa on iltaisin seurakuntalaisia päivystämässä. Mikä päivystämisestä tekee niin tärkeää?

1. Avain

Seurakuntalaiselle annettu kirkon avain kertoo luottamuksesta. Se antaa tunteen joukkoon kuulumisesta, omistajuudesta, iloa, vapautta ja vastuullisuutta kristityn tehtäviin.

Seurakuntalaisen oma avain, omaan kirkkoon.

2. Ihmiset

Kirkossa kohdataan messukävijöitä, satunnaisia kulkijoita, turisteja ja heitäkin, jotka haluavat vain istua hetken hiljaa. Yllättävää on, miten moni alkaa kertomalla, että on asunut Kalliossa jo pitkään, mutta ei ole koskaan käynyt tässä kirkossa.

Ihmisiä jäi kesästä mieleen, vaikkapa sinä nuori prätkämies, Venäjältä tullut. Tavoitteenasi on kierrellä Euroopan Pyhiä paikkoja. Jo kolmetuhatta kilometriä takana, esittelit kirkkojen ja luostareiden kuvia puhelimestasi, myös äitisi kuvan. Kun ei meillä ollut yhteistä kieltä, puhelin toimi kääntäjänä. Tai sinä äiti, neliviikkoisen vauvasi kanssa, tulit tästä ihan läheltä iltakävelylle, ensimmäistä kertaa kirkkkoon sisälle. Halusit kysellä kasteesta, vauvan isä kun ei kuulu kirkkoon.
Ja vielä sinä nuori mies, juuri Helsinkiin muuttanut, olet saanut opiskelupaikan Aalto-yliopistosta, alana informaatioteknologia, halusit tyttöystäväsi kanssa tulla katsomaan ja kuvaamaan uutta kotikirkkoasi. Kyselitte varovasti mahdollisuutta päästä kirkon torniin, sen avain kyllä on vain ammattilaisilla.

Kaikille teille varjelusta elämänne vaiheisiin.

3. Pimeys ja rauha

Päivystysajan päättyessä laskeutuu pimeys ja rauha. Kristus ristillä, kiiltelevät urkupillit, kaikki pyhäiset esineet ja koristelut saavat hetken levähtää katseilta ja kuvaamiselta. Kynttilät sammuksiin, kukat kylmään, lukot huolellisesti kiinni, valot pois (kyllä, sähkötaulu on hieman haasteellinen). Pyhäkkömme lepää.

Kunnes varhain aamulla on taas suntion ja Aamurukoilijoiden vuoro.

Sähkötaulun käyttö aiheuttaa välillä päänsärkyä. Mistä kaikki valot sammuivatkaan?

Kuvat ja teksti: Leena

Valtaa saa, jos sitä ottaa

Osallistuin viime talvikautena vallankumoukseen. Kaikki alkoi netistä, itse asiassa täältä Kallion kulman sivuilta. Virtuaalisesta maailmasta kumous kulkeutui myös Alppilan kirkkoon.

Nimittäin tämän Kallion kulman blogin perustaminen pari vuotta sitten sysäsi liikkeelle tapahtumaketjun, jota aloimme lopulta kutsua vallankumoukseksi. Me seurakuntalaiset valtasimme kirkon. Niin hassulta kuin se kuulostaakin jälkeenpäin, emme aluksi edes ajatelleet, että saisimme esimerkiksi pitää seurakunnassa blogia kysymättä lupaa.

Ensin oma-aloitteisuutemme keskittyi tämän blogin tekemiseen, mutta pikkuhiljaa virtuaalinen vallankumouksemme alkoi tihkua elämään elämään, ja erityisesti Alppilan kirkkoon. Seurauksena  kirkon kahvilan aulaan saatiin ihana Maikki Rantalan muraalimaalaus, tiistai-illan Iltateet-tapahtumat pyörivät koko kevään ja osallistuimme porukalla aktiivisesti kahvilan kehittämiseen ja markkinointiin. Tästä kaikesta muotoutui myös itselleni akateeminen tutkimusprojekti, jota tein samanaikaisesti Aalto-yliopistoon.

Alppilan kirkon kahvilan muraali, jossa vihreät lehvät versovat kaupungissa. 

Maikki Rantalan muraalin kuvasi Anu Rask. 

Iltateet-keskustelusarja alkoi huhtikuussa ja pyöri toukokuun loppuun saakka. Yllä aiheiden kirjoa. Kuva Kallion kulman Instagram-tililtä.

Turha on siis kitistä ja valittaa: valtaa saa, jos sitä ottaa. Vaan sen vallan myötä tulee myös vastuuta, ja pian huomasimmekin tekemistä olevan todella paljon. Itsekin innostuksissani lähdin mukaan monenlaiseen. Yhtäkkiä oman projektini, satunnaisten palkkatöiden, luottamustehtävien ja tietenkin myös perhearjen lisäksi päiväni ja iltani täyttyivät seurakunnan töistä. Niistä vapaaehtoistöistä.

Kun kevät lämpeni kesäksi ja Alppilan kirkon kahvilan toiminta hiljeni, huomasin olevani aika väsähtänyt. Vetäydyin Alppilan ympyröistä hetkeksi, ja kirjoitin lopputyötutkimukseni valmiiksi. Samalla  kertasin mielessäni tekemäämme työtä. Olen onnellinen ja ylpeä siitä, miten valtavasti saimme aikaan. Rohkaisimme, innostimme ja kannustimme itseämme ja muita tekemään, toimimaan ja luomaan uutta.

Mitä oppeja ottaisin viime talven vallankumousprojektista mukaan nyt syksyn toimintakauden kynnyksellä?

Tee juuri sitä, mistä itse tykkäät! En tiedä miten on muualla, mutta ainakin Kallion seurakunnassa on tilaa todella monenlaisille asioille. Jos kirkossa ei tehdä sitä, mistä itse tykkäät, tule mukaan luomaan jotain itsellesi mieluista.

Älä uuvu. Vapaaehtoistyö väsyttää, jos sitä tekee liikaa. Seurakunnalla on työntekijöitä, joiden työ on kantaa vastuuta. Vapaaehtoistyönä on oikeus ja kohtuus tehdä sellaista, josta tykkää – sopivia määriä eikä liikaa.

Ja viimeiseksi se, mitä itse alan harjoitella seuraavaksi: Liittoudu työntekijöiden kanssa. Alppilan kirkon seurakuntalaisten vallankumouksessa työntekijät loistivat poissaolollaan. Emme ehkä osanneet ottaa heitä mukaan, eivätkä he suostutteluista huolimatta oikein löytäneet paikkaansa meidän hankkeissamme. Luulenpa, että tämä muuttuu ainakin Alppilassa. Nyt meillä on uusi toiminnanjohtaja, Petri, joka alusta alkaen on suhtautunut lämmöllä ja kiinnostuksella sekalaisen seurakuntansa työskentelyyn.

Ja siksi haastankin lopuksi Petrin esittäytymään blogissa ja kertomaan, mikä oikein on miehiään. Petri, hoi!

Teksti: Pia, kuvat: Anu

YÖLLÄ ULKONA

Helsinginkadun hellahuoneen kesää osa 3.


Yhdeksänvuotias katselee ikkunasta Kallion katuja  ja kyselee "Oletko Mummo koskaan ollut yöllä ulkona? Minkälaista siellä on? Voitaisiinko mennä?" Pyyntö toistuu ja mikäs siinä, mennään!
Sovittiin viikonlopuksi yökyläily. Ajoissa sitten nukkumaan ja kello soimaan kahdeksi. Pojalla on valmiiksi suunniteltu reitti meille Yönkulkijoille. Herääminen on helppoa, jännittävä seikkailu alkamassa!

Elokuun yö on jo pimeä. Melkein kaikki kerrostalojen ikkunat pimeinä, takseja kulkee harvakseen. Lähikapakkakin on sulkeutunut, pari asiakasta unohtunut sen portaille ihan vaan keskustelemaan. Muutoin kaupungin hiljaisuus kohisee. Ketään ei näy liikkeellä. Poika kulkee innokkaana tutkimusmatkailijan tavoin, mieli näyttää seikkailevan maailmoissa, jonne aikuisella ei ole pääsyä.-

Kuljetaan Kirstinkatua, Josafatinkatua Wallinin sillalle, siitä Alppikatua pitkin, reitti olisi jatkunut Helsinginkatua puiston pimentoihin. Mummo kuitenkin jo ehdottelee kotiinpaluuta, seuralainen jatkaisi vielä, tutkailtavaa ja merkillepantavaa riittää."Lähdetään toistekin ja kauemmaksi!"

Aukaistessamme kotirapun oven, kohtaamme yönmustan miehen, kas, mummon lehdenjakaja  siinä, tervehditään hämmästyneinä.
Vielä pitkään istutaan parvekkeella, juodaan kaakaota, kuulostellaan yön ääniä, puhellaan.
Yö on lämmin.

Teksti&kuvat: Leena

Iltateellä matkataan Papua-Uuteen-Guineaan

"Pirkkalasta Papua-Uuteen Guineaan – miten kotikissa päätyi suureen seikkailuun? Kallion seurakuntalainen Liisa Berghäll työskenteli lähes 30 vuoden ajan Papua-Uudessa-Guineassa kielentutkijana tehden raamatunkäännöstyötä mauwaken kielelle.  Hän tulee kertomaan kokemuksistaan Alppilan kirkon kahvilan Iltateelle tiistaina 3.5. klo 17 alkaen.

Illan puheenvuorossa kuullaan, millaista oli elää ja työskennellä 150 asukkaan kylässä tropiikissa. Lisäksi tutustutaan mauwakenkieliseen Uuteen testamenttiin ja ääniraamattuun sekä muihin kiinnostaviin esineisiin Papua-Uudesta-Guineasta. PS. Illassa on myös mahdollisuus ostaa 1–5 euron hintaisia pieniä papua-uusiguinealaisia tavaroita: minikokoisia verkkokasseja, avainrenkaita, puusta veistettyjä possuja sekä postimerkkejä.

Lämpimästi tervetuloa mukaan! Paikka siis Alppilan kirkon kahvila (Kotkankatu 2) ja lisätietoa Alppilan kirkon kahvilan Facebook-sivulla.

Alla kuvallisia maistiaisia illasta.

Papua-Uuden-Guinean luonto on sanoinkuvaamattoman upea. Siellä on tulivuoria, sademetsiä, vuoristoa…

 

… tasankoja, soita ja kiemurtelevia jokia.

 

 

Seitsemänmiljoonainen väestö puhuu noin 800 eri kieltä, ja sekä ihmisten ulkonäössä että eri ryhmien kulttuureissa on paljon eroavuuksia. 

 

Moni paratiisilintu on menettänyt henkensä tätä perinteistä tanssiasua varten. Päähineet ovat sukukalleuksia, joita säilytetään hyvin. 

 Liisa Berghäll työtovereineen mauwaken kieliopin tarkistustyössä.

 

Kale Meldia ja tuore mauwakenkielinen Uusi testamentti.

 

Äidinkielisessä esikoulussa lapset oppivat lukemaan omalla kielellään ennen englanninkieliseen kouluun menoa.

 

Viime vuonna mauwakenkielinen Uusi testamentti äänitettiin, joten nyt sitä voi lukemisen lisäksi myös kuunnella.

Kuvat ja kuvatekstit:

Liisa Berghäll

Parasta antiikkia Alppilassa

Halusimme Päiväkansan porukat asettua kuvaan uuden muraalimme edessä. Nuorisollakin on kaverikuvansa ja instansa. Meillä iloitaan nyt kauniista paperikuvista!

Kuvausta valmistellessamme joku keksi meille uuden nimen "Parasta antiikkia". Tiedetään seurakunnilla olevan hankkeita nimeltä "parasta pienimmille" ja "parasta nuorisolle". Meillä Alppilassa on siis nyt hanke 60+ ihmisille "parasta antiikkia".

Tosin joku tiesi, että antiikiksi voi kutsua vasta yli satavuotiaita esineitä, mutta ihmisillä saa olla toisin. Ja onhan Päiväkansassa jäsen, joka neljän vuoden päästä täyttää sata. Me muut sitten letkassa perässä.

Mutta ihailkaapa kuviamme! Kuvissa mm. 50 vuoden takaiset ystävykset ja toisessa meidän ihanat vironkieliset rouvat. Miesten kuva taisi olla kaikkien suosikki.

Teksti: Leena
Kuvat: Raisa Ranta/Noonkollektiivi

Iltateet -keskustelusarja Alppilan kirkon kahvilassa

Alppilan kirkon kahvilassa alkavat keskustelevat tiistai-illat. Mielestäni tulossa on aika hieno sarja ja kiinnostavia aiheita.

Koko juttu sai alkunsa eräästä laiskasta aamupäivästä, jolloin joimme kahvia ja pidimme blogikokousta. Pia oli sattumoisin laskenut pöydälle Katri Korolaisen gradun, joka käsittelee Sörnäisten seurakuntien sosiaalista kontrollia vuosisadan alussa. Mielenkiintoista, eikä  tätä vuonna 2012 valmistunutta gradua ole oikeastaan koskaan kunnolla esitelty Kallion seurakuntalaisille. Pohdimme, mikä voisi olla sopiva tilaisuus pureutua seurakuntamme historiaan.

Itse mietin samaan aikaan kahvilan aukioloaikoja ja hiljaisia tiistai-iltoja. Kuuteen asti pidennetty aukioloaika tuntui kyseenalaiselta, kun aulassa muutaman viikon toiminut lasten taidekurssi ja yksi talon kuoroista olivat juuri lopettaneet tiistai-iltaiset käyntinsä.

Kauan ei tarvinnut pyöritellä kun idea oli syntynyt.

"Ja hei Marjaanan piti tulla jossakin välissä pitämään sitä Tottelemattomuuskoulua!"

"Saisikohan siitä Alppilan kirkon arkkitehtuurista uusintaa, se oli superkiinnostava?..."

"Suostuisikohan Maikki puhumaan seinämaalauksen sosiaalisesta puolesta ja kertomaan kahvilan uudesta ilmeestä?..."


Nyt meillä on sitten keskustelusarjan huhtikuu koossa. Tule mukaan kuulemaan, kysymään ja oppimaan!

Käy myös tykkäämässä kahvilan fb-sivusta jos et vielä ole käynyt. Sieltä saa lisätietoa tapahtumista.


Anu

Tavallinen seurakuntalainen

Olin elokuun lopussa Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon haastateltavana Radio Dein keskusteluohjelmassa edustamassa tavallista kristittyä. Heti aluksi kävi ilmi, että Teemun pyytämä tavallinen kristitty on lestadiolaissukutaustainen kirkosta eronnut ja takaisin liittynyt teologian opiskelija. Mutta hei, kaikilla meillä tavallisilla kristityillä on omat taustamme.

Haastattelutilanne tuli tosi äkkiä, Teemu soitti samana aamuna ja kohta olimmekin jo Vappuvauvan kanssa studiossa istumassa. Tilanne oli mukava ja rento, mutta pari kysymystä jäi vaivaamaan ja pyörimään mielessäni koko talveksi. Eräänlaisena teemana tai punaisena lankana keskustelussa piti olla: mitä minä tekisin kirkossa eri tavalla, millä tavalla tällainen niin sanotusti tavallinen ihminen voisi kokea seurakuntayhteyden mielekkääksi, ja minkälainen seurakunnan pitäisi olla.

Tuolloin tuntui, että eihän minulla voi olla vastauksia ja odotin paniikissa koska aiheet vedetään esiin. Nyt voisin viettää koko lähetysajan näiden kiinnostavien asioiden parissa. Olisinpa saanut vartin sijaan puolen vuoden vuoden valmistautumisajan!

Mikä on saanut muutoksen aikaan ajattelussani?

Tärkeimpänä kaksi suurta projektia jotka polkaistiin käyntiin juuri tuohon samaan aikaan elokuussa. Ensinnäkin Kallion kulma -blogi sai vihdoin kunnolla tuulta siipiensä alle. Toinen hanke alkoi juuri tuon haastattelun jälkeen, kun studion pihalla marisin Teemulle jälleen kerran että kahvila Alppilan kirkon aulassa on ankea ja koska se oikein perustetaan kunnolla. “Perusta”, Teemu vastasi, ja kysyi sitten ottaisinko projektin vastuulleni.

Tämän talven ajan olen ollut hurjan sitoutunut ja innostunut seurakuntalainen siitä yksinkertaisesta syystä, että olen saanut valtavasti vastuuta ja mielenkiintoista tekemistä. Välillä on ollut vaikea kuvailla tutuille, mihin aikani on kulunut. Seurakuntalaisena olemiseen. Pöytien, tuolien, lamppujen, taiteilijan, kahvilatuotteiden ja tuhannen pikkuasian ratkaisemiseen. Blogikirjoitusten tekemiseen ja toimittamiseen. Pikkujoulujen ja avajaisten järjestämiseen.

Itse katettu -niminen pieni kirjoitus blogissa oli itselleni avain uuteen tapaan ajatella. Vähitellen olen tajunnut, että seurakuntalaisen rooli ja identiteetti voi olla hyvin aktiivinen. Kuten Mariella Asikanius blogissa toisaalla kirjoittaa, kyse on vain pienestä näkökulman vaihdoksesta. Silloin kun Teemu haastattelussa kysyi minulta minkälainen seurakunnan pitäisi olla, kiusaannuin. Kokemukseni oli, että virallinen taho eli seurakunta haluaa järjestää toimintaa ja kysyy minulta mitä ihmisille saisi olla.

Kiusaantuminen ei tietenkään ollut Teemun vika, vaan asetelma oli omassa päässäni tässä järjestyksessä. Vähitellen olen tajunnut, että seurakunnan toiminnan tulee olla sellaista, johon löytyy sitoutuvia ihmisiä. Vaikka perustaisit kirkolle minkä hienon pajan tai kerhon, se on tyhjillään heti kun toimintaan ei enää löydy ihmistä, joka siihen sitoutuisi ja puhaltaisi hengen. Ihmiset tietävät kyllä itse mitä he haluavat ja minkälaiselle toiminnalle on tarvetta. Kirkon tulee olla sen verran hereillä, että tarve tulee kohdatuksi.

Kallion kulma -blogi on ollut projekti jonka myötä olen saanut huomata, että seurakuntaan mahtuu paljon ihmisiä jotka haluavat ottaa aktiivisen roolin ja saada oman äänensä kuuluviin. Aluksi epäilin ideaamme, mahtaako kukaan kirjoittaa? Olen saanut ilokseni huomata, että tekstejä on tullut paljon. Blogi on alusta joka mahdollistaa monenlaisen itseilmaisun, ja sille on näköjään tarvetta. Aina kun olen ilmestynyt paikalle tekemään blogijuttuja ihmisten tekemisistä, minut on otettu hyvin lämpimästi vastaan. Kuten tekstejä selaamalla näkee, monet ovat halunneet myös itse kirjoittaa.

Tämä on minusta asioiden tekemistä uudella tavalla ja uuden toimintakulttuurin luomista. Talven aikana olen huomannut, että samat kysymykset ovat nousseet esiin muissakin yhteyksissä. Ehkä en ennen vain kiinnittänyt asiaan huomiota. Viinipuu-liikkeen ensimmäinen teesi sanoo: Sinä olet kirkko. Samaa sanoimme mekin blogissa viime talvena täällä.

Radiohaastattelun voi kuunnella Radio Dein arkistosta.


Teksti: Anu Rask
Kuvat: Pia Pihlaja

Päiväkansa vilkuttaa

Kirkolla joku kysäisi mitä Päiväkansaan kuuluu. Kiitos kysymästä, runsain mitoin hyvää!

Kauden alkaessa aina hieman uusiudumme, muutamme ilmettä. Aikaisemmin istumapaikkamme olivat merkitty Helsingin puistojen nimillä, nyt istumme Helsingin saarissa. Joka kerralla on yllätys, kuka vierellä istuu! Paikkaan ohjaavat laput kun otetaan  "silmät kiinni" pussista. Kaikki  leikkiminen pitää niin aivot kuin ihmisten välit kunnossa, kukaan ei jää syrjään, tämän tiedämme.

Alkulaulu on uusi ja parasta ihan on, että olemme saaneet useita uusia ihmisiä joukkoomme, näyttävät viihtyvän. Mukavalta tuntuu myös, että päiväkansalaiset ovat löytäneet toisistaan ystäviä, vaihtavat puhelinnumeroita ja tapaavat viikollakin. Sairastuneita on muistettu kortilla tai käyty katsomassa. Joku uskalsi messuun, toisesta tuli Kahvi-Kaisa, kolmas liittyi Mummolan mummoihin. Huippua!

Keskustelujen ja ohjelmien aiheista ei ole pulaa. Onhan aina läsnä satojen vuosien elämänkokemus, asiantuntemusta ties mihin. (Vanhin meidän porukasta täytti juuri 95 ja voi, voi on talonsa hissiremontin vuoksi muutaman kerran poissa.) Tänä vuonna on keskusteltu alkoholista, kaikenmaailman kulkuvälineista, samanlaisuudesta ja erilaisuudesta, tehty useita kyselytutkimuksia vaikkapa kun puhuimme sauna-aiheesta vasta vai vihta? Kuuppa, kauha vai koussikka? Hiljaisempikin on rohjennut osallistua, kaikkien ääntä kuullaan ja sopuun on aina päästy.

Pakko vielä kertoa että kivaa on tulossa. Kun Alppilan kirkon ala-aulan muraali (ei siis moraali eikä freskokaan sanoi taiteilija Maikki) on kohtapuoleen valmistunut otatamme ryhmäkuvan ja paljon kaverikuvia sen edessä. Tulemme näkyviksi, ehkä ihan tänne Kallion kulmaankin.

Mitäpä tähän hetkeen muuta kuin että tunnemme vahvasti kuuluvamme toinen toistemme yhteyteen, meidän seurakunnan ja armollisen Jumalan perheväkeen.

Päiväkansan puolesta,
Leena