San Damiano

Rakastettu dogmatiikan yliopistonlehtori Pauli Annala oli vuorossa viime torstaina Kallion kirkon keskustelusarjassa. Hän kertoi San Damianosta, fransiskaanisen pyhän yksinkertaisuuden hengessä Porlammilla elävästä yhteisöstä.

Kirjoitin viime syksynä San Damianosta jutun Kyyhkyseen, se löytyy tämän linkin takaa.

Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan ohjelma täällä.

Anu


(kuvat: Pauli Annala ja Eeva Vitikka-Annala)

Presidentillistä huolenpitoa.

Torstai-iltapäivien keskustelutilaisuuksiin Kallion kirkkoon pääseminen vaatii minulta jonkin verran ylimääräisiä ponnisteluja: syötä ja vaihda vauva valmiiksi, hae eskarilainen kesken päivän, työntele vaunuja pitkin Neljättä linjaa, Castréninkatua, Läntistä Papinkatua, toivo että vauva nukahtaa, sovi eskarilaisen kanssa pihassa leikkimisestä, mene kirkkoon, viihdytä hiljaa vauvaa joka ei nukahtanutkaan, hyssyttele eskarilaista joka pelmahtaa kesken puheen sisälle ja haluaa vessaan jne jne.

Toisinaan olen vaivan nähnytkin, koska sarjassa on ollut niin kiinnostavia puhujia. Keskipäivään sijoitettu ohjelma on varmaankin ensisijaisesti tarkoitettu eläkeläisille, mutta katson olevani melkein kohderyhmää myös. Olenhan päivisin kotona ja minut erottaa niistä jotka saapuvat paikalle rauhallisesti ja charmikkaasti vain se, että tulen kärryjeni kanssa hiki päässä ja ovenkarmit kaulassa.

Tällä viikolla kuulijoita oli selvästi ennätysmäärä, kun vuorossa oli Tarja Halonen. Hänen luentonsa aiheena oli Eläkkeelle työstä vaan ei elämästä. Ajattelin, että hän puhuisi omista kokemuksistaan enemmän, mutta hän rakensikin puheensa yleisölle suunnattujen äidillisien neuvojen ympärille.

Presidentti muistutti, että ihmisen tulee olla oikealla tavalla itsekäs ja pitää huolta kunnostaan ja viihtyvyydestään sekä hankkia mielenkiinnon kohteita itselleen. Hän rohkaisi eläkkeellä tekemään jotakin sellaista, mitä on aina pitänyt tehdä. Hän huomautti, että poliittisten puolueiden jäsenyyksissä ei ole ikärajaa. Hän kehotti hankkimaan nuorempia ystäviä. Hänellä oli jopa nippu kansalaisjärjestöjen esitteitä mukanaan. Hän todella painotti monin eri tavoin yhteisöllistä toimintaa terveyden ja hyvinvoinnin lähteenä.

Tunnelma kirkossa oli mielestäni jotain aivan poikkeuksellista. Kirkko oli täynnä ja silti tilanne tuntui intiimiltä. Siinähän jutteli oman kylän tyttö, joka sanoi että tää on mun kirkko ja mulle rakas, ja että täällä on supateltu muutakin kuin kirkkoon kuuluu. Ihmeellisellä tavalla paikallinen ja silti kansainvälinen henkilö.

Hän puhui tutuista asioista, osin samoista kuin vaikka Pirkko Saisio aikaisemmin, kalliolaisesta köyhyydestä ja siitä että ei se mitään haitannut, kaikkihan elivät samalla tavalla eikä ollut edes televisioita mistä olisi nähnyt toisenlaista elämää. Hän vertasi pääministerin nuhteita yli varojen elämisestä siihen, että yli varojen on nyt eletty siihen malliin että planeetalle on hiipimässä tuho. Sitten hän vakuutti yleisölle että me kalliolaiset osaisimme kyllä tottua vähempäänkin, olemme tottuneet ennenkin eikä elämä ollut yhtään hassumpaa.

Lopuksi ihmiset esittivät kysymyksiä jotka koskivat kaikkea mahdollista ulkopolitiikasta Punaisen Ristin lipaskeräykseen ja politiikasta luopumisesta uskonnollisuuteen. Presidentin vastaillessa kysymyksiin rennosti tuntui viimeistään siltä, että tämä on sitä yhteisöllistä mistä tässä maassa kannattaa pitää kiinni.

Sitten vielä presidentin äidiltä peritty neuvo kaikille meille ikääntyville kansalaisille punnittavaksi: Jos meinaa ryhtyä mukavaksi punaposkiseksi vanhukseksi, kannattaa aloittaa jo nuorena.

Kannatan. Itse olen päättänyt ryhtyä viisaaksi ja charmantiksi vanhukseksi. Asia on työn alla.

Anu

P.s. Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan ohjelma täällä

Vanhoilla mestoilla

Pitkäaikaiset ystävät Kallion yhteiskoulun ajoilta Pirkko Saisio ja Martti Pitkänen keskustelivat Kallion kirkossa. Jutellessa sivuttiin esimerkiksi suomalaista köyhyyttä. Pirkko Saision mielestä se ei tuntunut aikanaan mitenkään kummalliselta, Kalliossa sitä elivät ympärillä kaikki muutkin.

Keskustelun jälkeen toverukset jäivät vielä rupattelemaan ja päätyivät muistelemaan television saapumisen tähtihetkeä. "Sinä jouluna ei muuta tullut", Pitkänen totesi. "Mutta se riitti". Sitten Saisio muisti hauskan anekdootin liittyen entisajan yhtenäiseen televisionkatselukulttuuriin. Hyvinkään Sanomissa julkaistun uutisen mukaan Hyvinkäällä oli havaittu ufo. Asialle ei ollut kuitenkaan todistajia, koska kaikki olivat lehden mukaan olleet television äärellä katselemassa Saision kirjoittamaa Elämänmeno -sarjaa.

Kallion kirkkoon astuminen tuntui Pirkko Saision mielestä kodikkaalta, vaikka hän ei omien sanojensa mukaan olekaan uskonnollinen ihminen eikä kuulu kirkkoon. Albumit ovat kuitenkin täynnä kirkon pihalla perhejuhlissa otettuja potretteja, ja penkkejä on kulutettu kevät- ja joulujuhlissa lastentarhaikäisestä saakka. Martti Pitkänen kertoi, kuinka lähestyvä kirkontorni tarkoitti saapumista Kallioon ja perille matkalla kotoa Liisankadulta yhteiskoululle. "Komea kirkko ja juuri oikealla paikalla mäen päällä", tuumi Pitkänen.

Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan ohjelma täällä.


Teksti ja kuva: Anu Rask

Torstaina, iltapäivällä

" Asuimme Hakaniemenkadulla. Tykkäsin istua ikkunalla ja katsella merta ja Korkeasaaren lauttoja, Korkeasaarikin näkyi. Sillan kupeessa oli Elannon tavaratalo, ruokaa ostimme Hakaniemen hallista ja vaatteita hallin yläkerrasta. Vappu oli erityisen hauska päivä, silloin puettiin polvisukat ja pikkukengät jalkaan ja mentiin Hakaniemen torille. Sillan yli keskustan puolelle ei ollut asiaa juuri koskaan paitsi katsomaan joulukatua ja Stockmannin jouluikkunaa.

Kävin ensimmäisen luokkani Kallion kansakoulussa. Lapsia oli niin paljon että koulua käytiin kahdessa vuorossa, ja silti meitä oli luokassa neljäkymmentä. Iltavuoro alkoi kahdelta. Odotin lähtöä koko aamupäivän, tykkäsin käydä koulussa. Meillä oli opettaja, joka oli kohta jäämässä eläkkeelle. Tukka piti olla tiukasti letitetty eikä yksikään hapsu saanut töröttää. Pulpetissa istuttiin kädet ristissä. Makaroonivelli tarjoiltiin pulpeteille. Opin jo varhain lukemaan ja viihdyin hyvin. Ainoa kauhistuttava asia oli hammaslääkäri.

En muista olleeni aamuisin hoidossa, äitikään ei muista mitä puuhasin ennen kouluun lähtöä sinä vuonna. Ehkä siksi tuli istuttua paljon ikkunassa. Pihassa oli myös Lemminkäisen työpaja, sitäkin kuhinaa oli kiva seurata ikkunalaudalta. Talvella menin luistelemaan Brakulle tai Haapaniemen kentälle, nurmikset ruuvattiin monoihin. Keväällä brännattiin filmiä suurennuslasilla ja hypättiin barbia. Ilmassa leijaili kahvin tuoksu.

Kun menin toiselle luokalle vuonna 1957 muutimme maalle Tapiolaan, siellä meitä oli luokassa alle kymmenen. En ole oikeastaan käynyt Kalliossa sen jälkeen. Tänä aamuna näin sanomalehdessä ilmoituksen Jaakko Hämeen-Anttilan luennosta. Ajattelin että lähden kuuntelemaan ja käyn samalla katsomassa vanhaa koulua. Piti tarkistaa onko samalla kadulla yhä pullakauppa, josta ostimme munkkipossuja ja viiden pennin marenkeja. Kirkossa muistin miltä rakennus lapsena tuntui, maailman isoimmalta. Minulla on todella nostalginen ja liikuttunut olo tästä päivästä, meinasin itkeä kirkossa kun muistin itseni silloin. Nyt nuorin lapsenlapsenikin on jo kuusivuotias. Tuntuu, että joku minua veti tänne tänään. Sain mukaani mainoksen, jossa olivat kaikki torstai-iltapäivien puhujat. Tulen varmasti kuuntelemaan muitakin, siellä oli kiinnostavia henkilöitä."

Satuin Kirsi-Marja Sjöholmin kanssa samaan kahvipöytään ennen Hämeen-Anttilan luennon alkua. Ajattelin, että ihanista muistoista ja erityisestä päivästä pitäisi kirjoittaa juttu, ja Kirsi-Marja suostui mielellään haastateltavaksi.

Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan ohjelma täällä.


Teksti ja kuvat: Anu Rask