Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anu Rask. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anu Rask. Näytä kaikki tekstit

24.4.2018

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, uskosta tai Jumalasta tai muista suurista asioista.

Kirjoittaja: Anu

Minulla ei ole ollut tapana lausua näistä aiheista yhtään mitään, siinä mielessä olen varmaan ihan keskiverto suomalainen. Tämän blogin teksteissä yritän kuitenkin sanoa jotakin, edes pientä ja omakohtaista. Miltä joskus on tuntunut, mikä on ollut vaikeaa ja mikä ihanaa. Sellaista puhetta ei mielestäni ole liikaa, oikeastaan olen alkanut toivoa että sitä olisi paljon enemmän. Siksi Purukumi.

Olen rekkakuskin ja perhepäivähoitajan tytär kangasalalaisesta kerrostalolähiöstä. Kodissamme ei pidetty uskontoa esillä, joulukirkko ei ollut meidän perinteemme. Tietenkin kuuluimme kirkkoon. Tuohon aikaan yhteiskunta oli muutenkin vielä kokonaan luterilaisuuden kyllästämä, mutta sen olen tajunnut vasta myöhemmin.

Lapsena uskonnollinen kuorrute oli sellaista miltä halusin sulkea korvani. Niinpä olen joutunut aikuisena ihmettelemään, miten on ollut mahdollista kulkeutua läpi koulun uskonnonopetuksen, rippikoulun ja kaiken muun suomalaisuuden, oppimatta kristinuskon perusasioista juuri mitään.

Riparilla rallateltiin matteusmarkusluukasavihannes, mutta en ollut ihan varma mihin rallatus oikeastaan liittyi. Aloittaessani aikuisena teologian opinnot oivalsin monta juttua ensimmäistä kertaa. Sisäiseksi kokemukseksi muodostui äimistely siitä, kuinka pihalla oikein voi olla? On hävettänyt, mutta on ollut myös oppimisen riemua. On löytynyt upeita asioita ja sitten niitä, jotka tuntuvat vierailta ja joita en halua omassa elämässäni toteuttaa.

Päädyin pari vuotta sitten vieraaksi erääseen radio-ohjelmaan edustamaan tavallista kristittyä. Sellaista oli ohjelmaan toivottu, tavallisen kristityn näkökulmaa kaikenlaisten kirkkohallituksen ihmisten ja muiden asiantuntijoiden jälkeen.

Tavallinen tunsin olevanikin. En ollut ainoa, joka koulun aamunavauksissa ja rippikouluun kuuluvissa messuissa oli kiemurrellut penkissä. En myöskään ole ainoa, joka lasten syntymän jälkeen on päätynyt mukaan seurakunnan toimintaan ja äkkiä perhekerhossa käyminen onkin ihan luontevaa.

Radiokeskustelun aikana huomasin, että tavallisen kristityn tavallinen polkuni on kulkenut myös aika epätavallisia reittejä. Lapsuudesta lestadiolaisen suvun liepeiltä kirkosta eroamiseen, sitten takaisin kirkkoon liittymisen kautta teologian opintojen aloittamiseen. Esimerkiksi näihin. Isoista askelista huolimatta ajattelin pitkään, että usko ja hengellisyys eivät liity minuun, en ole pitänyt itseäni erityisen uskonnollisena ihmisenä.

Kesti kauan tajuta, että meillä kaikilla tavallisilla, myös minulla, on oma hengellinen taustamme, kokemuksia matkan varrelta ja jonkinlainen omakohtainen suhde uskoon. Elämänmenon myötä suhde voi muuttua, joskus moneenkin kertaan suuntaa etsien.

Oma mielikuvani itsestäni ihmisenä jolla ei ole suhdetta hengellisyyteen ja uskonnollisuuteen on alkanut muuttua viime vuosien aikana paljonkin. Yritän näiden tekstien avulla piirtää itsellenikin kuvaa siitä missä minä olen nyt ja miten olen tähän päätynyt. Tai Matti Nykäsen sanoin: missä me ollaan ja oonko mäkin siellä?

* * *

Kirjoittaessani tätä tekstiä yritän keskittyä kotona melkoisen kakofonian keskellä. Lapsi ja kaveri istuvat pianon äärellä vierekkäin laulamassa ja soittamassa.

(Tätä tää mun elämäni on.)

Toinen laulaa Tuiki tuiki tähtöstä suomeksi ja toinen englanniksi. Samanaikaisesti. Neljä pikkuista kättä koskettimilla.

Yhtäkkiä tajuan että sanathan ovat englanniksi aika ihanat.

Twinkle twinkle little star, how I wonder what you are. 2-vuotiaan kirkkaalla äänellä laulettuna. Kuulen äänessä aitoa ihmetystä. Aika liikuttavaa.

Tuo on sävy jota yritän tavoitella myös täällä Purukumi -blogissa.

How I wonder what you are.

7.4.2017

Ihmisiä Alppilan kirkolla: Ritva Valve


Alppilan kirkon juhlavuoden kunniaksi  julkaisemme sarjan Lorenzön kirkolla ottamia valokuvia ja tarinoita, joissa kuvien henkilöt pääsevät ääneen.





"Muistan hyvin Alppilan kirkon vihkiäismessun. Asuimme Harjukadulla ja äiti oli käskenyt laittaa tumman leningin kun mennään seurakuntaan. Kirkko oli tupaten täynnä, Alppilassa oli tuolloin paljon enemmän asukkaita kuin tänä päivänä ja pienissä asunnoissa asui monilapsisia perheitä. Messussa oli paljon vanhoja ihmisiä tummissa vaatteissa, ainakin siltä se tuntui 16-vuotiaasta. Kanttori soitti ihanasti urkuja ja jumalanpalveluksen jälkeen juotiin kirkkokahvit.

Minulla on hirveästi muistoja täältä 60 vuoden ajalta. Pari vuotta messun jälkeen aloitin työt nuoriso-ohjaajana uudella kirkolla. Kamala mitkä portaat, ajattelin ensimmäiseksi tänne tullessani. Toiminta lasten ja nuorten kanssa piti luoda ihan alusta. Kirkkoherra totesi, että “on teidän asianne mitä teette, kunhan teette”. Kyllä me teimmekin, perustimme tänne päiväkerhot, iltapäiväkerhot, pyhäkoulut ja perhekirkot. Päiväkerhossa oli 40 lapsen ryhmiä, minulla oli yleensä pari harjoittelijaa apunani. Kesät vietettiin lasten kanssa Suomusjärven kesäsiirtolassa leireillä.

Nykyään asun ihan kulman takana ja käyn tässä aulassa istumassa lähes päivittäin. Kokoonnumme muutaman tutun naisen kanssa kahvilaan juttelemaan. Tykkään tulla tänne myös kutomaan. Ja joka sunnuntai tulen jumalanpalvelukseen, siihen samaan rakkaaksi käyneeseen kirkkoon."


 
Ritva löysi kuvan itsestään 16-vuotiaana,
samana vuonna hän istui tummassa leningissään
Alppilan kirkon avajaismessussa.
Tässä kuvassa Ritva seisoo Malmin hautausmaalla isoisänsä Niilon kanssa.



Kuva: Lorenzö
Teksti: Anu Rask
Valokuvaprojektista kerrotaan lisää täällä.


6.4.2017

Paljon onnea vaan Alppilan kirkko!




Alppilan kirkolla juhlitaan tällä viikolla 60-vuotisjuhlia monin eri tapahtumin. Yksi suosikkijuttuni on hieno ja koskettava valokuvanäyttely Alppilan kirkon ihmisistä. Helsingissä asuva ranskalainen valokuvaaja Lorenzö on viettänyt kirkolla tunteja ja tunteja yhteisöämme ja yhteisöjämme kuvaten.

Vietämme Alppilan kirkon juhlavuotta Kallion kulma -blogissa julkaisemalla sarjan Lorenzön ottamia valokuvia ja niihin liitettyjä tekstejä, joissa kuvien henkilöt pääsevät ääneen. Itse näyttelyyn ja fyysisiin valokuviin kannattaa tulla tutustumaan Alppilan kirkkoon. Hyvä ajankohta on esimerkiksi sunnuntaina Juhlamessun jälkeen, jolloin näyttely virallisesti avataan ja Lorenzö on paikalla.

Koko juhlaviikon ohjelma näkyy esimerkiksi täällä. Vielä ehtii kokea monta hienoa juttua, loppuviikko on melkoista ilotulitusta varsinkin lapsille.

Kuva: Maikki Rantala & Anu Merenlahti
Teksti: Anu Rask

1.12.2016

Joulukalenterissa seurataan jouluvalmisteluja Alppilassa ja Kalliossa

Kallion kulmilla aletaan nyt valmistella joulua. Visa ehdotti, että kertoisimme Instagramissa kuvin siitä, miten eri ihmiset Kallion seurakunnan alueella joulua odottavat.

Mukana on Visan lisäksi ainakin Anu ja Petri, Mari ja minä Pia. Leenakin lupasi ottaa kuvan, ja moni muukin.

– Ehkä sinäkin? Jos kiinnostaa, laita meille viestiä kallionkulma ( at ) gmail.com tai tägää meidät Instassa!

Jouluvalmisteluja voit seurata siis täällä: instagram.com/kallionkulma ja häshtäg on #kulmankalenteri





Tänään minä otin ensimmäisen kuvan. Istuin huonosti nukutun yön jälkeen herättelemässä itseäni Kallion sydämessa sijaitsevassa kahvila Berggassa. Edessäni oli lämmin latte ja makea korvapuusti – lohturuokaani. Yhdeksän jälkeen aamun valo alkoi  kirkastaa ikkunan kaupunkinäkymää, ja Karhupuiston joulukuusen valot muuttuivat yhä valjummiksi vaaleansinistä taivasta vasten.

”Jouluun enää reilut kolme viikkoa, jaksaa jaksaa…”

Ja kuten olen aiemminkin tehnyt, lupasin taas itselleni, että tänä vuonna en stressaa joulusta, en kanna huolta, en siivoa liikaa, en osta kasapäin ruokaa. Omissa kalenterinluukuissani olevissa kuvissa kerron siitä, miten tässä onnistun.

Tervetuloa Kallion kulman joulukalenteriin ja hyvää joulun odotusta!

29.11.2016

Perjantain pullapajasta Hei!


Alppilan kirkon Lastenperjantaina levisi kutsuva pullantuoksu kaikkialle. Mutta sitä ennen ehti jo tapahtui. Ihanainen Liisa, lainassa Kahvi-Kaisoista, alusti sopivan, kimmoisan taikinan. Mummot Päiväkansasta saapuivat esiliinoineen ja tuossa tuokiossa lapsetkin. Oli vauvaa, taaperoa, päiväkerholaista. Paikallinen päiväkoti oli suljettuna, joten lapsia saapui sieltäkin.




Syntyipä monenlaista kakkaraa, pullapoikaa ja rinkulaa. Hauskinta taisi olla se käsien laittaminen taikinaan, pehmeän taikinan myllääminen - ja rusinoiden syöminen. Jauhot vaan pöllysivät. Pienimmät eivät ihan tajunneet taikinamöykyn ja  valmiiksi paistetun pullan yhteyttä. Uuniin kun oli vähän vaarallista mennä kurkistelemaan. Mutta mitä väliä! Tunnelma oli lämmin ja touhukas.







Saattoi sitten jo siirtyä syömishommiin. Listalla oli lasten hamppurilainen ja aikuisille mm. herkullinen salaattipöytä hummuksineen ja kuskus-salaatteineen. Nam.
Läsnä meitä oli ainakin viisikymmentä henkeä ja ylikin. Luvun ottaminen oli hieman haasteellista, kohteet vilistelevät sinne tänne ja pikkuruisimmat nukkuivat vaunujen uumenissa. Ikäasioista ei väliä, mutta tiedettiin että nollasta yhdeksäänkymmeneen, kaikki hyvän Jumalan perheväkeä.







Tätä pian taas sanoivat mummot lähtiessään.



Teksti: Leena
Kuvat: Anu


5.3.2016

Pieniä huomioita


Tarkastelemme kotiseutua hieman yli metrin korkeudelta, katukivetysten päällä tasapainottelevien ja 
taukoamatta pysähtelevien perspektiivistä – kiinnittäen huomiota 7- ja 4-vuotiaan mielestä olennaisimpaan.


Kaupoista ja ravintoloista:

”Ihania pukuja. Minkä sä valitset? Mä otan ton valko-pinkin.”
(Suomen Tanssitarvikkeen näyteikkuna Aleksis Kiven kadulla)

”Aika tylsää, on kuolleita kaloja ja yläkerran kahvilassa pienet penkit. Mutta hyviä leluja!” 
(Hakaniemen Kauppahalli)

”Ne on parhaat, kun on leikkipaikat. Paitsi Rossossa se ruutu on aina varattu.”
(Alppilan kirkon brunssi ja kahvila, Helsinginkadun Hesburger, Ympyrätalon Rosso ja Porvoonkadun Weeruska)

”Siellä voi lukea Tupu Pupunaa.”
(Fleminginkadun Cella)

”Kivaa kun saa vaarin, ukin tai mummin kanssa aina herkkuja.”

(Karhupuiston Bergga ja IPI Kulmakuppila, Kaarlenkadun Cafe Cardemumma ja Tokoinrannan Piritta)


Jopa luonnonihmeitä löytyy:

”Mä tiedänkin, missä puussa on kolo, jossa oli kerran myyrä piilossa.”

(Brahen leikkipuisto)


”Siellä on lumessa pupun jälkiä, tosi isoja. Pupun jäljet tunnistaa siitä, kun on aina yksi, yksi ja sitten kaksi.”
(Aleksis Kiven koulu)

”Hiirileikki (=kirkonrotta) siinä kentällä on kivaa. Ja koiriakin näkyy.”
(Leninin puisto)


Arvioivia kommentteja keräävät myös huvitukset:

”Se on maailman paras! Panoraama ja Kingi nukkuu nyt ja lepää kesää varten.”
(Linnanmäki)

”Kirjasto on hyvä ja se täti sanoi, että siihen pojan patsaaseen SAA koskea.” 
(Kallion kirjaston lastenosasto)

”Siellä kuuluis Antti Tuiskuakin, jos meitä joskus vaan vietäis sinne…” 
”Oon painanu aivan liian pitkää päivää. Nii mä oon ihan et paadippapiidipaadi…”
(Brahenkentän tekojäärata)


No se Antti Tuisku kuuluu tarvittaessa parvekkeellekin. 
Mitään emme siis kaipaa. Täällä on kaikki.




Vuokko Hurme (teksti) on kalliolais-alppiharjulainen ruuhkavuosia elävä äiti, taidekasvattaja ja kirjoittaja.

Kuvat: Anu Rask


4.2.2016

Maikki Rantala maalaa ankeutta piiloon

Hiukan kauhistuttaa kun Maikki keikkuu pensseli ja maaliastia kädessä huteran oloisilla tikkailla Alppilan kirkon aulassa. “Hauskaa olla tämmöinen naapurustotaiteilija”, hän huikkaa korkeuksista. Maikki Rantala todella asuu aivan Alppilan kirkon naapurissa ja on elävöittänyt myös omaa pihapiiriään maalauksillaan. Hän pohtii parhaillaan, että ehkäpä pitäisi maalata myös alueen rumat sähkökaapit piiloon.

Maikki on taustaltaan graafinen suunnittelija, mutta katutaide ja seinien maalaaminen ovat vieneet hänet mukanaan. Hän päätyi vuonna 2010 mukaan Multicolored Dreams -katutaideryhmään, jota Satu Kettunen, Pauliina Seppälä ja Kavita Gonsalves tuolloin perustivat. Ryhmän ajatuksena oli peittää rumat työmaa-aidat taiteella. Se loi toimintamallin jossa kaupunki, rakennuttajat ja taiteilijat toimivat yhteistyössä, ja luvalliset katutaideteokset muuttavat rakennustyömaiden ympäristöt ulkoilmagallerioiksi.



Kun kysyn Maikilta kiinnostavimmista projekteista, hän vastaa että ainakin massiivisin oli Vantaan Myyrmäen aseman seinien maalaus vuonna 2015. Multicoloured Dreams -kollektiivi maalasi peittoon yhteensä 600 neliömetriä harmaata seinää. Maalaaminen kesti kymmeneltä henkilöltä noin viisi viikkoa. Projektissa oli katutaiteelle ainutlaatuista sekin, että tämä oli Kehäradan prosenttitaideprojekti. Nimitys tarkoittaa sitä, että noin prosentti rakentamisen kustannuksista sijoitetaan taiteeseen.

Minä uskon isoon kokoon tekemiseen”, Maikki sanoo. Suuren maalauksen toteuttaminen tekee hänen mukaansa hyvää itsetunnolle. Katutaide onkin erinomainen työkalu erilaisiin sosiokulttuurisen innostamisen ja arjen hyvinvoinnin projekteihin. Seinämaalauksen tekemisellä saa helposti aikaan tunteen omaan elinympäristöönsä vaikuttamisesta. Jokainen voi osallistua, eikä isossa koossa tehtäessä kaikki ole niin just.

Yksi esimerkki yhteisöllisestä ja osallistavasta projektista on Invalidiliiton ammatillisessa erityisoppilaitoksessa Validiassa järjestetyt yhteisötaidetyöpajat. Maikki kertoo, että usein ulkopuolinen apu on tarpeen, jotta muutoksen omassa ympäristössä saa sysättyä vauhtiin ja suunnitelmat alkavat toteutua. Tässäkin tapauksessa henkilökunta oli haaveillut asuntolan muodonmuutoksesta, mutta alkuun tarvittiin pientä tuuppausta Multicoloured Dreams -ryhmältä. Opiskelijoiden kanssa puuhattiin monia muitakin juttuja, kuten terveelliseen ruokailuun kannustavia “syötävät ötökät” -julisteita. “Minä en sitten ruualla leiki”, kuului eräänkin hupparin uumenista, kunnes henkilö sai lopulta aikaiseksi tällä sivulla näkyvän helikopterin. Tällä hetkellä Maikki suunnittelee projektia Jokelan vankilaan.

Aktivismi ja kaupunkiaktivismi tekevät hyvää ihmiselle, Maikki uskoo. Jättimuraalit ja niiden saaminen Helsinkiin ovat sydämen asia, hän tunnustaa. Sitä hän edistää esimerkiksi toimimalla Lisää katutaidetta Helsinkiin -ryhmässä. Kaupungit ovat erilaisia, ja esimerkiksi Vantaalla on helpompi saada asioita läpi kuin Helsingissä. Mieltä lämmittääkin Jukka Hakasen Arabianrantaan tekemä jättimuraali. Maailma muuttuu, vaikka se kauan kestääkin.




Maikin maalatessa ja meidän jutellessamme ihmisiä kulkee koko ajan aulan läpi. Kaikki pysähtyvät katsomaan ja kommentoimaan maalausta. Kommenteista välittyy paljon iloa siitä, että valkoiseen seinään on versoomassa vihreä ja rehevä viidakko. Maikin mielestä ihmisten kanssa juttelu on vähän niinkuin osa katutaiteilijan työnkuvaa. Ihmisillä on aina asiaa ja se voi olla mitä tahansa. Eräs mies haki kotoaan näytettäväksi piirustuksen, jonka hän oli lapsena tehnyt Kylli-tädin piirustuskoulussa.

No, meidän tulee ainakin ikävä kun työ kirkolla päättyy. Tulee melkein mieleen, että pitäisiköhän tuo Maikki palkata olemaan aina maaliensa ja pensseliensä ympäröimänä ja helposti lähestyttävänä Alppilan kirkon aulassa?

Lisää tietoa projekteista:
http://multicoloureddreams.com

Maikin suuri inspiraation lähde ja kaikkien katutaideprojektien äiti Philadelphiassa: http://muralarts.org

Muraali - Seinämaalaus. Nimi tulee latinankielisestä sanasta murus
Fresko - Seinämaalaus, joka maalataan tuoreelle kostealla laastipinnalle.


Maikin kodin pihapiiriä Alppilassa


Lähialepan seinä

Myyrmäen asema

Myyrmäen asema


Kipparintalon osallistava taideaita Kalasatamassa


Tikkurilan tehdasalueen seinämaalausprojekti tehtaan työntekijöiden kanssa


Tikkurila


Validia ammattiopiston työpajasarja





Teksti: Anu Rask
Kuvat: Maikki Rantala & Anu Rask


31.1.2016

1+1+1 = Alppilan kirkon kahvila ja brunssi













Terveisiä Alppilan kirkolta. Olen viettänyt viime viikkoina paljon aikaa yhdistämällä palasia toisiinsa, jotta aulan kahvilaravintola olisi valmis ottamaan avajaisvieraat vastaan ensi lauantaina.

Kuvista välittyy viime aikojen tunnelmia. Maikki Rantala maalaa taustalla upeaa muraalia, hän on auttanut myös kutsujen ja mainosten visuaalisen ilmeen kanssa. Minä olen etsinyt pöytiä, lamppuja ja tuoleja Anna Aromaan avustuksella, pyytänyt tarjouksia ja penkonut alelaareista kankaita.

Pöydissä on pidetty tapaamisia ja yritetty ratkaista Manun kanssa ruokalistaa, Pian kanssa viestintää ja järjestelyjä, Sarlotan kanssa kahvilan tilauksia, Tuulikin kanssa lastenhuoneen ohjelmaa, Maaritin kanssa apujoukkojen metsästämistä tarjoilemaan ja Leenan kanssa kukkia. Mitä vielä? Arton kanssa on yritetty saada maalaria paikalle maalaamaan seinää liitutaulumaalilla. Dj Bunuel on luvannut vastata musiikista. Monia yksityiskohtia on mietitty monien muidenkin henkilöiden kanssa, ja ihmisille on levitetty yhteistuumin kutsuja.

Jutun otsikko viittaa tähän yhteiseen ponnistukseen, palapeliin josta on määrä syntyä kahvilan avajaiset. Kari Latvuksen kanssa olemme yrittäneet pitää langat järjestyksessä, ja nyt Karin siirryttyä uuteen työpaikkaan vastuu on kahden kuukauden ajan minulla. Jännittävää ja inspiroivaa.

Otsikko viittaa myös palasiin, joista toiminta Alppilan kirkon aulassa koostuu. Miksi kahvilan avajaiset vietetään brunssilla? Miksi tiistaina lounas tarjoillaan eri tiskiltä kuin muina päivinä?

Olemme pohtineet, miten parhaiten viestisimme vaihtelevat aukioloajat ja monenlaiset ruokailut. Sunnuntaina vietetään messua ja kahvila on kiinni. Myös maanantaina kahvila on kiinni. Tiistaina Manun valmistaman ruuan saa kahdella eurolla, koska olemme kirkossa ja järjestämme monenlaisia kohtaamisia. Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kahvilasta saa ihanaa burgeri -tai keittolounasta. Lauantai onkin brunssipäivä.

Ajattelimme, että koska kaikesta tästä muodostuu kokonaisuus niin voimme ihan hyvin viettää kahvilan avajaisia brunssilla. Lauantai tuntui hyvältä päivältä juhlien järjestämiseen ja brunssi hyvältä tilaisuudelta juhlimiseen. Tunnelma on lauantaisin sopivasti astetta juhlavampi kun musiikki soi, pöytiin on katettu valkoiset liinat ja ihanat herkut ilmestyvät ruokailijoiden eteen kannettuina.

Lämpimästi tervetuloa! Tule avajaisiin, tule brunssille ja lounaalle ja kahville. Kerro meille miten viestintä onnistuu, avautuuko palapelin logiikka, mikä toimii ja mikä ei.

Avajaistapahtuman tiedot näet helposti täältä, ilmoittaudu mukaan puhelimella tai sähköpostilla. Jännittää, lauantaina startataan!

teksti&kuvat: Anu Rask


20.12.2015

Karhupuiston joulutori














Kahtena joulukuun viikonloppuna Kallion Karhupuistossa järjestäytyi tunnelmallinen Karhupuiston joulutori -tapahtuma. Tässä on taas hyvä esimerkki Kallion hengestä ja yhteisöllisyyden kukoistuksesta. Olen osallistunut samassa puistossa monia kertoja sosiaalisen median avulla organisoituneisiin Ravintolapäivä -ruokatapahtumaan sekä Siivouspäivä -kirppistapahtumaan. Joulutori oli samalla tavalla itseohjautuva ja ilmainen tilaisuus.

Tapahtuma sai alkunsa Helsingin kaupungin ruokakulttuuristrategin Timo Santalan päivityksestä Kallio -facebookryhmän seinällä.

Toimin ruokakulttuuristrategina Helsingin kaupungilla ja minulle tuli sähköpostia kaupunkilaiselta, joka toivoisi joulutoria Karhupuistoon. Mitä mieltä olette, sopisiko joulutori Karhupuistoon? Ja olisiko alueen yrittäjistä torin järjestäjiksi? Tai Kallion alueen asukkaista?
"Voisiko kaupunki myötävaikuttaa, että Karhupuistoon saataisiin oma ruoka- ja juomatuotteisiin keskittyvä joulutori? Sellainen, missä paikalliset kahvila- ja ravintolayrittäjät voisivat myydä ja mainostaa tuotteitaan? Alkoholianniskelua ei tarvitsisi välttämättä olla, mutta esim. maistiaisia ruuista ja ravintoloitsijat voisivat jakaa etukuponkeja tms tulla tutustumaan paikkaan. Tällainen varmasti virkistäisi bisnestäkin.
Ravintolapäivänä on jo nähty, että Karhupuisto on sopiva ja mukavan kompakti paikka tällaisiin pienimuotoisiin toritapahtumiin. Ja kauniisti koristeltuna Karhupuisto voisi olla elämys jo ihan esteettisestikin."

Päivitys sai heti satoja tykkäyksiä ja innostunutta keskustelua. Kalliolainen joulutori otettiin omaksi, ainakin idean tasolla. Totuushan on että tykkäily facebookissa ei vielä saa asioita tapahtumaan. Kun aluksi näytti siltä, että kukaan ei pysty yhtäkkiä ottamaan vastuuta massiivisista järjestelyistä, tapahtuman päätettiin antaa itse järjestäytyä niin että ihmiset tulevat jos tulevat.

Ajankohdiksi valikoituivat kaksi viikonloppua: itsenäisyyspäivä 6.12. sekä seuraavan viikon lauantai ja sunnuntai. Sateinen itsenäisyyspäivä osoittautui hiljaiseksi mutta paikalle saapui muutamia myyjiä. Kävin silloinkin puistossa ja olin pettynyt, eikö tämä nyt onnistunutkaan vaikka into oli niin kova ja suosio suuri. Myöhemmin huomasin, että tapahtuman facebook-sivulla käytiin tästäkin keskustelua.

Sääennusteen mukaan Itsenäisyyspäivänä sataa ja tuulee paljon. Tuletko silti joulutorille vai miten haluaisit tehdä SU 6.12. joulutorin kanssa?

  • +72
En tule paikalle. Perutaan SU 6.12. joulutori ja pidetään koko viikonloppu LA-SU 12-13.12.
  • +21
Mukaudun enemmistön päätökseen
  • +15
Tulen paikalle. Pidetään SU 6.12. joulutori joka tapauksessa riippumatta sateesta ja tuulesta
  • +9
Tulen vain asiakkaaksi
  • +4
Ei tehdä mitään yhteistä päätöstä, vaan jokainen menee tai jättää menemättä fiiliksen mukaan.
    En tule paikalle. Perutaan SU 6.12. joulutori ja pidetään pelkästään LA 12.12.

    Seuraava viikonloppu oli ainakin omasta asiakkaan näkökulmastani oikein vilkas ja onnistunut. Ehkä alkuperäinen ajatus oli vielä enemmän ruoka - ja juomatuotteisiin keskittyvä tarjonta, lopulta ravintoloita ja kahviloita oli mukana vähemmän ja valikoima enemmän käsitöitä ja lahjatuotteita. Itseäni ei kyllä sekään haitannut, tykkäsin kävellä ja katsella.

    Mari Mattsson Kallion seurakunnasta oli suunnittelussa mukana alusta asti. Seurakunta sponsoroi jälkimmäisenä viikonloppuna myyjille kuusi vuokratelttaa, jotka täytettiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Ne tekivät tapahtumalle yhtenäistä ilmettä ja tarjosivat suojaa. Sähköjen hankkiminen osoittautui liian kalliiksi, joten lamppujen sijaan mentiin kynttilöillä. Seurakunnan teltalla Mari ja Tytti jakoivat glögiä ja pipareita ja kohtasivat ihmisiä. Ensimmäisenä päivänä glögiannoksia oli mukeista päätellen nautittu kuulemma 800 kappaletta.




    Tästä perinne! Nostan peukkuni Karhupuiston joulutorin puolesta. Tänä vuonna ideasta toteutukseen oli aikaa vain muutama viikko. Saavutus oli minusta taas siihen nähden huikea. Se on jälleen myös hieno osoitus siitä, mitä yhteisöllisyys parhaimmillaan saa aikaan. Ensi vuoden torimeininkeihin on nyt hyvin aikaa valmistautua, joten silloin varaudun tekemään peukun noston lisäksi myös jotakin konkreettista.

    Lisää kivoja kuvia joulutorin hulinoista löytyy tapahtuman fb-sivulta.


    Anu

    Näkökulmat: Purukumi

    Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...