YÖLLÄ ULKONA

Helsinginkadun hellahuoneen kesää osa 3.


Yhdeksänvuotias katselee ikkunasta Kallion katuja  ja kyselee "Oletko Mummo koskaan ollut yöllä ulkona? Minkälaista siellä on? Voitaisiinko mennä?" Pyyntö toistuu ja mikäs siinä, mennään!
Sovittiin viikonlopuksi yökyläily. Ajoissa sitten nukkumaan ja kello soimaan kahdeksi. Pojalla on valmiiksi suunniteltu reitti meille Yönkulkijoille. Herääminen on helppoa, jännittävä seikkailu alkamassa!

Elokuun yö on jo pimeä. Melkein kaikki kerrostalojen ikkunat pimeinä, takseja kulkee harvakseen. Lähikapakkakin on sulkeutunut, pari asiakasta unohtunut sen portaille ihan vaan keskustelemaan. Muutoin kaupungin hiljaisuus kohisee. Ketään ei näy liikkeellä. Poika kulkee innokkaana tutkimusmatkailijan tavoin, mieli näyttää seikkailevan maailmoissa, jonne aikuisella ei ole pääsyä.-

Kuljetaan Kirstinkatua, Josafatinkatua Wallinin sillalle, siitä Alppikatua pitkin, reitti olisi jatkunut Helsinginkatua puiston pimentoihin. Mummo kuitenkin jo ehdottelee kotiinpaluuta, seuralainen jatkaisi vielä, tutkailtavaa ja merkillepantavaa riittää."Lähdetään toistekin ja kauemmaksi!"

Aukaistessamme kotirapun oven, kohtaamme yönmustan miehen, kas, mummon lehdenjakaja  siinä, tervehditään hämmästyneinä.
Vielä pitkään istutaan parvekkeella, juodaan kaakaota, kuulostellaan yön ääniä, puhellaan.
Yö on lämmin.

Teksti&kuvat: Leena

"ON TÄYNNÄ VETTÄ VIRTASI......"

Helsinginkadun hellahuoneen kesää, osa 1.

Ihan heti ei arvaisi, minkä tunnetun kadun varrella meillä Kallion kulmilla vesi solisee kadun molemmin puolin?  Kyseinen katu on puiden ja useiden puistojen reunustama, sama katu, jonka molemmissa päissä runoilijan mukaan huudetaan kovaa.

Tiesittehän toki Helsinginkadun, alkaa Kurvista ja päättyy Oopperalle. Huutamisen aiheetkin saattavat olla samoja: kaipausta, tuskaa, rakkautta, elämännälkää, lajityyppi vain erilainen, toisaalla kuuluu koulutus, toisaalla pelkkää rosoa, aidoista tunteista nousevaa.

Elävät vedet solisevat molemmin puolin Hesaria! Kadun aurinkoisella puolella vesi ryöpsähtää kalliolta pienenä putouksena iiristen ja muiden vesikasvien ympäröivästä lammesta. Toisella puolen katua taas puro mutkittelee japanilaishenkisesti  vihreiden sammalpeitteisten kivien keskeltä kallionuomaa pitkin somaan lampeen. Molemmissa puroissa veden ääni on ihana.  Kun seisoo Tauno Palon puiston kohdalla, sireenipensaan luona, voi kuulla liikenteen äänien hiljetessä hetkeksi molempien purojen solinan yhtäaikaa. Kaunista, niin kaunista. Mieli tapailee virttä vanhoin sanoin "on täynnä vettä virtasi, Sä janoovaiset juotat....."

Ja vielä. Kiitos Helsingin kaupunki hienoista puistoista, vedestä ja kasveista, kaiken hyvästä hoitamisesta.

Leena

Toivoon kutsutut

Peppina