Ihmisiä Alppilan kirkolla: Ritva Valve

Alppilan kirkon juhlavuoden kunniaksi  julkaisemme sarjan Lorenzön kirkolla ottamia valokuvia ja tarinoita, joissa kuvien henkilöt pääsevät ääneen.

"Muistan hyvin Alppilan kirkon vihkiäismessun. Asuimme Harjukadulla ja äiti oli käskenyt laittaa tumman leningin kun mennään seurakuntaan. Kirkko oli tupaten täynnä, Alppilassa oli tuolloin paljon enemmän asukkaita kuin tänä päivänä ja pienissä asunnoissa asui monilapsisia perheitä. Messussa oli paljon vanhoja ihmisiä tummissa vaatteissa, ainakin siltä se tuntui 16-vuotiaasta. Kanttori soitti ihanasti urkuja ja jumalanpalveluksen jälkeen juotiin kirkkokahvit.

Minulla on hirveästi muistoja täältä 60 vuoden ajalta. Pari vuotta messun jälkeen aloitin työt nuoriso-ohjaajana uudella kirkolla. Kamala mitkä portaat, ajattelin ensimmäiseksi tänne tullessani. Toiminta lasten ja nuorten kanssa piti luoda ihan alusta. Kirkkoherra totesi, että “on teidän asianne mitä teette, kunhan teette”. Kyllä me teimmekin, perustimme tänne päiväkerhot, iltapäiväkerhot, pyhäkoulut ja perhekirkot. Päiväkerhossa oli 40 lapsen ryhmiä, minulla oli yleensä pari harjoittelijaa apunani. Kesät vietettiin lasten kanssa Suomusjärven kesäsiirtolassa leireillä.

Nykyään asun ihan kulman takana ja käyn tässä aulassa istumassa lähes päivittäin. Kokoonnumme muutaman tutun naisen kanssa kahvilaan juttelemaan. Tykkään tulla tänne myös kutomaan. Ja joka sunnuntai tulen jumalanpalvelukseen, siihen samaan rakkaaksi käyneeseen kirkkoon."

 

Ritva löysi kuvan itsestään 16-vuotiaana,
samana vuonna hän istui tummassa leningissään
Alppilan kirkon avajaismessussa.
Tässä kuvassa Ritva seisoo Malmin hautausmaalla isoisänsä Niilon kanssa.

Kuva: Lorenzö

Teksti: Anu Rask
Valokuvaprojektista kerrotaan lisää täällä.

Paljon onnea vaan Alppilan kirkko!

Alppilan kirkolla juhlitaan tällä viikolla 60-vuotisjuhlia monin eri tapahtumin. Yksi suosikkijuttuni on hieno ja koskettava valokuvanäyttely Alppilan kirkon ihmisistä. Helsingissä asuva ranskalainen valokuvaaja Lorenzö on viettänyt kirkolla tunteja ja tunteja yhteisöämme ja yhteisöjämme kuvaten.

Vietämme Alppilan kirkon juhlavuotta Kallion kulma -blogissa julkaisemalla sarjan Lorenzön ottamia valokuvia ja niihin liitettyjä tekstejä, joissa kuvien henkilöt pääsevät ääneen. Itse näyttelyyn ja fyysisiin valokuviin kannattaa tulla tutustumaan Alppilan kirkkoon. Hyvä ajankohta on esimerkiksi sunnuntaina Juhlamessun jälkeen, jolloin näyttely virallisesti avataan ja Lorenzö on paikalla.

Koko juhlaviikon ohjelma näkyy esimerkiksi täällä. Vielä ehtii kokea monta hienoa juttua, loppuviikko on melkoista ilotulitusta varsinkin lapsille.

Kuva: Maikki Rantala & Anu Merenlahti
Teksti: Anu Rask

Alppilassa kokeillaan yhteistä iltaruokaa

Vietimme viime vuonna aikaa kotona vauvojen kanssa. Se oli ihanaa ja kamalaa, sellaista kuin pikkuvauvojen kanssa taitaa usein olla. Monien muiden kotivanhempien tavoin kaipasimme helppoa tekemistä ja seuraa. Seurakunnalla on paljon vaihtoehtoja tarjolla tähän elämäntilanteeseen, esimerkiksi torstaisin kokoontuva esikoisvauvakerho. Suositus vauvan kanssa kotona oleville!

Palattuamme takaisin töihin mietimme, että edelleen olisi hauska tavata muita alueen ihmisiä vapaamuotoisesti. Etenkin jos samalla voisi hoitaa iltaruokailut.

Ystävän valmistujaisissa samaan pöytään osuneet kanssajuhlijat kertoivat, että Viikin kirkolla on aina keskiviikkoisin vapaaehtoisten valmistama iltaruoka. Ohjelmaa ei kasvissopan lisäksi ole, mutta tarjolla on lautapelejä. Konsepti kuulosti rennolta ja kivalta, juuri sellaiselta jossa tykkäisimme käydä, jos se olisi lähempänä kuin puolen tunnin bussimatkan päässä.

Helmikuun alussa tutustuimme Viikin iltaruokailuun paikan päällä, vahvistuksena Alppilan kirkon toiminnanjohtaja Petri Patronen. Pidimme näkemästämme: yksinkertaisissa (vaikka varsin viihtyisissä) tiloissa tapahtui monenlaista, ja sopalla kävi ja viihtyi kaikenikäisiä ihmisiä, joista kukaan ei istunut yksin. Pelejäkin käynnistyi.

Ajattelimme, että sama konsepti saattaisi sopia Alppilan kirkolle, sillä siellä on hyvät tilat, pitkää ”yhteisruokailuperinnettä” pääsiäisyön messusta lähtien ja paljon lapsiperheille suunnattua toimintaa. Innostuimme ja sopan äärellä teimme suunnitelman – Alppilan kirkon juhlaviikolla testataan, onko tällaiseen toimintaan kiinnostusta. Työnjakokin syntyi suunnilleen lautasliinaan: Eekku hyvänä kokkina hoitaa sopan, Petri varaa tilan ja tapahtuman mukaan Alppilan kirkon 60-vuotisjuhlaviikon ohjelmaan ja Johanna hoitaa muut järjestelyt.

 

 
Tervetuloa siis torstaina 6.4.2017 klo 17–19 Alppilan kirkon ensimmäiselle iltaruualle! Se ei toivottavasti jää viimeiseksi, tai keksimme jonkin muun hauskan tavan kohdata toisiamme vapaamuotoisesti arki-iltaisin.

Johanna Hautakorpi & Eekku Aromaa

PS. Jos olet Facebookissa, liity tapahtumaan täällä: Alppilan kirkon iltaruoka

Valtaa saa, jos sitä ottaa

Osallistuin viime talvikautena vallankumoukseen. Kaikki alkoi netistä, itse asiassa täältä Kallion kulman sivuilta. Virtuaalisesta maailmasta kumous kulkeutui myös Alppilan kirkkoon.

Nimittäin tämän Kallion kulman blogin perustaminen pari vuotta sitten sysäsi liikkeelle tapahtumaketjun, jota aloimme lopulta kutsua vallankumoukseksi. Me seurakuntalaiset valtasimme kirkon. Niin hassulta kuin se kuulostaakin jälkeenpäin, emme aluksi edes ajatelleet, että saisimme esimerkiksi pitää seurakunnassa blogia kysymättä lupaa.

Ensin oma-aloitteisuutemme keskittyi tämän blogin tekemiseen, mutta pikkuhiljaa virtuaalinen vallankumouksemme alkoi tihkua elämään elämään, ja erityisesti Alppilan kirkkoon. Seurauksena  kirkon kahvilan aulaan saatiin ihana Maikki Rantalan muraalimaalaus, tiistai-illan Iltateet-tapahtumat pyörivät koko kevään ja osallistuimme porukalla aktiivisesti kahvilan kehittämiseen ja markkinointiin. Tästä kaikesta muotoutui myös itselleni akateeminen tutkimusprojekti, jota tein samanaikaisesti Aalto-yliopistoon.

Alppilan kirkon kahvilan muraali, jossa vihreät lehvät versovat kaupungissa. 

Maikki Rantalan muraalin kuvasi Anu Rask. 

Iltateet-keskustelusarja alkoi huhtikuussa ja pyöri toukokuun loppuun saakka. Yllä aiheiden kirjoa. Kuva Kallion kulman Instagram-tililtä.

Turha on siis kitistä ja valittaa: valtaa saa, jos sitä ottaa. Vaan sen vallan myötä tulee myös vastuuta, ja pian huomasimmekin tekemistä olevan todella paljon. Itsekin innostuksissani lähdin mukaan monenlaiseen. Yhtäkkiä oman projektini, satunnaisten palkkatöiden, luottamustehtävien ja tietenkin myös perhearjen lisäksi päiväni ja iltani täyttyivät seurakunnan töistä. Niistä vapaaehtoistöistä.

Kun kevät lämpeni kesäksi ja Alppilan kirkon kahvilan toiminta hiljeni, huomasin olevani aika väsähtänyt. Vetäydyin Alppilan ympyröistä hetkeksi, ja kirjoitin lopputyötutkimukseni valmiiksi. Samalla  kertasin mielessäni tekemäämme työtä. Olen onnellinen ja ylpeä siitä, miten valtavasti saimme aikaan. Rohkaisimme, innostimme ja kannustimme itseämme ja muita tekemään, toimimaan ja luomaan uutta.

Mitä oppeja ottaisin viime talven vallankumousprojektista mukaan nyt syksyn toimintakauden kynnyksellä?

Tee juuri sitä, mistä itse tykkäät! En tiedä miten on muualla, mutta ainakin Kallion seurakunnassa on tilaa todella monenlaisille asioille. Jos kirkossa ei tehdä sitä, mistä itse tykkäät, tule mukaan luomaan jotain itsellesi mieluista.

Älä uuvu. Vapaaehtoistyö väsyttää, jos sitä tekee liikaa. Seurakunnalla on työntekijöitä, joiden työ on kantaa vastuuta. Vapaaehtoistyönä on oikeus ja kohtuus tehdä sellaista, josta tykkää – sopivia määriä eikä liikaa.

Ja viimeiseksi se, mitä itse alan harjoitella seuraavaksi: Liittoudu työntekijöiden kanssa. Alppilan kirkon seurakuntalaisten vallankumouksessa työntekijät loistivat poissaolollaan. Emme ehkä osanneet ottaa heitä mukaan, eivätkä he suostutteluista huolimatta oikein löytäneet paikkaansa meidän hankkeissamme. Luulenpa, että tämä muuttuu ainakin Alppilassa. Nyt meillä on uusi toiminnanjohtaja, Petri, joka alusta alkaen on suhtautunut lämmöllä ja kiinnostuksella sekalaisen seurakuntansa työskentelyyn.

Ja siksi haastankin lopuksi Petrin esittäytymään blogissa ja kertomaan, mikä oikein on miehiään. Petri, hoi!

Teksti: Pia, kuvat: Anu

Parasta antiikkia Alppilassa

Halusimme Päiväkansan porukat asettua kuvaan uuden muraalimme edessä. Nuorisollakin on kaverikuvansa ja instansa. Meillä iloitaan nyt kauniista paperikuvista!

Kuvausta valmistellessamme joku keksi meille uuden nimen "Parasta antiikkia". Tiedetään seurakunnilla olevan hankkeita nimeltä "parasta pienimmille" ja "parasta nuorisolle". Meillä Alppilassa on siis nyt hanke 60+ ihmisille "parasta antiikkia".

Tosin joku tiesi, että antiikiksi voi kutsua vasta yli satavuotiaita esineitä, mutta ihmisillä saa olla toisin. Ja onhan Päiväkansassa jäsen, joka neljän vuoden päästä täyttää sata. Me muut sitten letkassa perässä.

Mutta ihailkaapa kuviamme! Kuvissa mm. 50 vuoden takaiset ystävykset ja toisessa meidän ihanat vironkieliset rouvat. Miesten kuva taisi olla kaikkien suosikki.

Teksti: Leena
Kuvat: Raisa Ranta/Noonkollektiivi

Humans of Kallion seurakunta

Blogin uudessa sarjassa Olivia tutustuu Kallion seurakunnan ihmisiin ja esittelee heidät. Sarjan ensimmäinen osa täällä.


Olen Tuija Sipura. Ammatiltani olen suntio. Olen kotoisin Lappeenrannasta,mutta nykyään asun Helsingissä Itä-Pakilassa. Olen ollut jo kauan suntiona Alppilassa. Aloitin viime vuosituhannella. Muistaakseni vuonna 1994.

Tehtäviini kuuluu kaikki työt Alppilassa: Yleisvalvonta, tilojen valmistaminen tilaisuuksiin, messujen, tilojen ja kirkkokahvien valmistaminen, paikkojen
siisteydestä huolehtiminen, opastaminen, tilaisuuksien varaaminen, asiakaspalvelu, opiskelijoiden työnohjaus, tilastointi, kaupassa käyminen, tarjoiluista huolehtiminen, toimituksissa (häät, kaste, siunaukset ym) mukana oleminen ja turvallisuudesta huolehtiminen.

Vapaa-ajalla käyn vesijumpassa. Lisäksi puuhailen lastenlasteni kanssa niin paljon, kuin mahdollista ja tapaan ystäviä. Lisäksi vietän omassa seurakunnassa paljon aikaa.


Ajankohtainen projekti: Uuden toiminnanjohtajan odottaminen
Terveiset: Tervetuloa Alppilaan. Täällä tapaat kaikkia ihania ihmisiä!


Teksti: Olivia Jaakola
Kuva: Anu Rask

Hyvää pääsiäistä!

Lupasin itselleni jo viikkoja sitten, että tänä pääsiäisenä voisin vain keskittyä olennaiseen, varata aikaa rakkailleni ja olla iloisin mielin. Juhlat ja lomat menevät liian usein ohi kiireessä, nyt yritän opetella turhasta stressistä pois.

Palmusunnuntaina lapsen kanssa virvoimme, varvoimme, istutimme vielä lisää ohraruohoa aiempien purkkien lisäksi ja nappasimme jo kaapista yhden Hello Kitty -pääsiäismunan ennakkopalkaksi. Sillä miksipä ei!

 

 

 

Itse aloitin pääsiäisen jo aamulla palmusunnuntain messussa Kallion kirkossa, ja nautin kirkon juhlallisesta tunnelmasta ja tällä kertaa jotenkin erityisen kauniilta kuulostavasta musiikista. Ja niinkuin usein, itkeskelin messun keskellä itsekseni jotain elämän sanoittamattomia suruja. (Miksi kirkossa aina alkaa itkettää?)

Seurakunnan tapahtumista (esite täällä!) olen bongannut omaan kalenteriini myös kiirastorstain messun päivällä, sopivasti ennen päiväkotiin kiirehtimistä, sekä pääsiäisyön messun Alppilan kirkossa. Viime pääsiäisenä olin ensimmäistä kertaa yöllä messussa ja se oli kyllä yksi vaikuttavimmista kirkkokokemuksistani ikinä! Edelleen se voittaa mielikuvissani esimerkiksi minkä tahansa joulukirkon. Tunnelma oli iloinen ja herkkä, ihmiset hymyilivät toisilleen, lopuksi kiitosvirsi kaikui keskellä yötä niin kovaa, että se kuului varmasti taivaisiin saakka. Messun päätteeksi kiersimme kirkon kynttilät kädessä laulaen. Satunnaiset alppilalaiset ohikulkijat katselivat ihmetellen ristisaattoa. Yömessun jälkeen itseäni virkeämmät jäivät myös yön pääsiäisaterialle, minä luikin kotiin nukkumaan. Ehkä tänä vuonna jaksan valvoa pitempään ja syödäkin.

Tässä muutama muu tärppi:

Kiirastorstaina illalla on messut Kalliossa ja Alppilassa, ja niissä messun päätteeksi kirkko puetaan mustiin. Alttarille jää vain punaisia ruusuja ja yksi kynttilä palamaan. Tästä Anu otti kauniita kuvia viime vuonna.

Pitkäperjantaina on Helsingin keskustassa Via Crucis -pääsiäisvaellus.

Nyt hiljaisella viikolla on kirkoissa musiikkia iltaisin, esimerkiksi tänään tiistai-iltana Tommi Niskala laulaa Kalliossa, keskiviikkona siellä soittaa Olli Pyylampi, lauantaina on sellomusiikkia. Jos osaat käyttää erittäin hankalasti käytettävää Helsingin seurakuntien tapahtumakalenteria, löytyy tarkempia tietoja sieltäkin.


Hyvää pääsiäistä!

Pia

Alppilan kirkon kahvilan avajaistunnelmia

Lisää voit lukea täältä! 


Kuvat: Mari Mattsson

Eliisa Latva-Hakuni: Ihmisen kärsimys ja Kohti vapautta

Tuhkakeskiviikkona Alppilan kirkolla avautui kaksi taiteilija Eliisa Latva-Hakunin valokuvanäyttelyä, jotka kestävät pääsiäisen yli. Alppilan kirkon kahvilan seinällä on Ihmisen kärsimys -niminen näyttely ja kirkkosalin eteisessä Kohti vapautta -niminen näyttely. Eliisa Latva-Hakunin tekstit avaavat tässä teosten taustaa.

Olen eläkkeellä oleva lähetyslentäjä. Olin kaksi työkautta Afrikassa, ensimmäisen kauden Tansaniassa mieheni kanssa ja toisen Keniassa, jolloin myös tyttäremme olivat mukana. Laskeuduttuamme Nairobiin vanhempi tyttäreni huokasi, että nyt äidin unelma toteutui. Kuljetin lentokoneella kaikkea mitä Afrikassa ihminen tarvitsee elääkseen sekä kaupungeissa että ”puskissa”. Sain olla mukana afrikkalaisten iloissa ja suruissa sekä rauhan että sodan aikana. Koin olevani osa hyvän jakamisessa ja tämä työ tuntui palkitsevalta ja unelmani todella toteutui.

Unelmat ja perhe usein särkyvät, niin myös kävi kohdallani. Se mitä jäljelle jäi, oli rakkaat tyttäret, hyvät muistot ja tietoisuus miltä yhden ihmisen kärsimys tuntuu. Luopumisten ja sairauksien aikana olen käynyt vuoropuhelua hyvän, pahan ja pyhän kanssa. Tätä prosessia  kuvaan ”Ihmisen kärsimys” valokuvanäyttelyssäni yleensä kuvapareilla ja käsikuvien avulla, koska sairastan Parkinsonin-tautia. Niissä ihminen käy kampailua kivun, rajan ja pyhän välimaastossa.

Ajattelen usein, että meillä on harhainen käsitys helposta elämästä, ehkä elämä on tarkoitettu toisenlaiseksi. Löytäisimmekö elämän mielekkyyden, hienouden, ilman kärsimystä?

Joskus pyhä koskettaa ja silloin uskon, että rajalla kohtaamme ristin ja mieli kohtaa valon. Kipeät jäsenet ja sirpaleinen sydän tuntuvat höyhenen kevyiltä. Tätä kohtaamista toivon kaikille särkyneille.

Kohti Vapautta –valokuvanäyttelyn teoksilla kuvaan Vapahtajamme kärsimyshistoriaa. Siihen liittyy samanaikaisesti sekä inhimillisiä että jumalallisia elementtejä.Tämän historiallisen tapahtumaketjun
julmuutta, herkkyyttä, suuruutta, pienuutta, nöyryyttä, pyhyyttä ja rakkautta kuvasin kristillisien symbolien ja värien avulla.

Pääsiäisen tapahtumien merkitys on ihmiselle käänteentekevä; ihminen vapautuu vankilastaan. Rajan takana tämä ihmeellinen vapaus tulee täydelliseksi.

Joskus Pyhä koskettaa, silloin uskon, että vapauteen Kristus meidät vapautti. Arjessa tämä usein unohtuu. Onneksi saamme viettää Pääsiäistä vuosittain.

                         Kuva tulevasta Parkinson tautia käsittelevästä näyttelystäni. 

                       Yksi Parkinsonin oireista on valoherkkyys sekä näköhäiriöt.

Eliisa Latva-Hakuni

Maikki Rantala maalaa ankeutta piiloon

Hiukan kauhistuttaa kun Maikki keikkuu pensseli ja maaliastia kädessä huteran oloisilla tikkailla Alppilan kirkon aulassa. “Hauskaa olla tämmöinen naapurustotaiteilija”, hän huikkaa korkeuksista. Maikki Rantala todella asuu aivan Alppilan kirkon naapurissa ja on elävöittänyt myös omaa pihapiiriään maalauksillaan. Hän pohtii parhaillaan, että ehkäpä pitäisi maalata myös alueen rumat sähkökaapit piiloon.

Maikki on taustaltaan graafinen suunnittelija, mutta katutaide ja seinien maalaaminen ovat vieneet hänet mukanaan. Hän päätyi vuonna 2010 mukaan Multicolored Dreams -katutaideryhmään, jota Satu Kettunen, Pauliina Seppälä ja Kavita Gonsalves tuolloin perustivat. Ryhmän ajatuksena oli peittää rumat työmaa-aidat taiteella. Se loi toimintamallin jossa kaupunki, rakennuttajat ja taiteilijat toimivat yhteistyössä, ja luvalliset katutaideteokset muuttavat rakennustyömaiden ympäristöt ulkoilmagallerioiksi.

Kun kysyn Maikilta kiinnostavimmista projekteista, hän vastaa että ainakin massiivisin oli Vantaan Myyrmäen aseman seinien maalaus vuonna 2015. Multicoloured Dreams -kollektiivi maalasi peittoon yhteensä 600 neliömetriä harmaata seinää. Maalaaminen kesti kymmeneltä henkilöltä noin viisi viikkoa. Projektissa oli katutaiteelle ainutlaatuista sekin, että tämä oli Kehäradan prosenttitaideprojekti. Nimitys tarkoittaa sitä, että noin prosentti rakentamisen kustannuksista sijoitetaan taiteeseen.

Minä uskon isoon kokoon tekemiseen”, Maikki sanoo. Suuren maalauksen toteuttaminen tekee hänen mukaansa hyvää itsetunnolle. Katutaide onkin erinomainen työkalu erilaisiin sosiokulttuurisen innostamisen ja arjen hyvinvoinnin projekteihin. Seinämaalauksen tekemisellä saa helposti aikaan tunteen omaan elinympäristöönsä vaikuttamisesta. Jokainen voi osallistua, eikä isossa koossa tehtäessä kaikki ole niin just.

Yksi esimerkki yhteisöllisestä ja osallistavasta projektista on Invalidiliiton ammatillisessa erityisoppilaitoksessa Validiassa järjestetyt yhteisötaidetyöpajat. Maikki kertoo, että usein ulkopuolinen apu on tarpeen, jotta muutoksen omassa ympäristössä saa sysättyä vauhtiin ja suunnitelmat alkavat toteutua. Tässäkin tapauksessa henkilökunta oli haaveillut asuntolan muodonmuutoksesta, mutta alkuun tarvittiin pientä tuuppausta Multicoloured Dreams -ryhmältä. Opiskelijoiden kanssa puuhattiin monia muitakin juttuja, kuten terveelliseen ruokailuun kannustavia “syötävät ötökät” -julisteita. “Minä en sitten ruualla leiki”, kuului eräänkin hupparin uumenista, kunnes henkilö sai lopulta aikaiseksi tällä sivulla näkyvän helikopterin. Tällä hetkellä Maikki suunnittelee projektia Jokelan vankilaan.

Aktivismi ja kaupunkiaktivismi tekevät hyvää ihmiselle, Maikki uskoo. Jättimuraalit ja niiden saaminen Helsinkiin ovat sydämen asia, hän tunnustaa. Sitä hän edistää esimerkiksi toimimalla Lisää katutaidetta Helsinkiin -ryhmässä. Kaupungit ovat erilaisia, ja esimerkiksi Vantaalla on helpompi saada asioita läpi kuin Helsingissä. Mieltä lämmittääkin Jukka Hakasen Arabianrantaan tekemä jättimuraali. Maailma muuttuu, vaikka se kauan kestääkin.

Maikin maalatessa ja meidän jutellessamme ihmisiä kulkee koko ajan aulan läpi. Kaikki pysähtyvät katsomaan ja kommentoimaan maalausta. Kommenteista välittyy paljon iloa siitä, että valkoiseen seinään on versoomassa vihreä ja rehevä viidakko. Maikin mielestä ihmisten kanssa juttelu on vähän niinkuin osa katutaiteilijan työnkuvaa. Ihmisillä on aina asiaa ja se voi olla mitä tahansa. Eräs mies haki kotoaan näytettäväksi piirustuksen, jonka hän oli lapsena tehnyt Kylli-tädin piirustuskoulussa.

No, meidän tulee ainakin ikävä kun työ kirkolla päättyy. Tulee melkein mieleen, että pitäisiköhän tuo Maikki palkata olemaan aina maaliensa ja pensseliensä ympäröimänä ja helposti lähestyttävänä Alppilan kirkon aulassa?

Lisää tietoa projekteista:
http://multicoloureddreams.com

Maikin suuri inspiraation lähde ja kaikkien katutaideprojektien äiti Philadelphiassa: http://muralarts.org

Muraali - Seinämaalaus. Nimi tulee latinankielisestä sanasta murus
Fresko - Seinämaalaus, joka maalataan tuoreelle kostealla laastipinnalle.

Maikin kodin pihapiiriä Alppilassa

Lähialepan seinä

Myyrmäen asema

Myyrmäen asema

Kipparintalon osallistava taideaita Kalasatamassa

Tikkurilan tehdasalueen seinämaalausprojekti tehtaan työntekijöiden kanssa

Tikkurila

Validia ammattiopiston työpajasarja

Teksti: Anu Rask

Kuvat: Maikki Rantala & Anu Rask

Päiväkansa vilkuttaa

Kirkolla joku kysäisi mitä Päiväkansaan kuuluu. Kiitos kysymästä, runsain mitoin hyvää!

Kauden alkaessa aina hieman uusiudumme, muutamme ilmettä. Aikaisemmin istumapaikkamme olivat merkitty Helsingin puistojen nimillä, nyt istumme Helsingin saarissa. Joka kerralla on yllätys, kuka vierellä istuu! Paikkaan ohjaavat laput kun otetaan  "silmät kiinni" pussista. Kaikki  leikkiminen pitää niin aivot kuin ihmisten välit kunnossa, kukaan ei jää syrjään, tämän tiedämme.

Alkulaulu on uusi ja parasta ihan on, että olemme saaneet useita uusia ihmisiä joukkoomme, näyttävät viihtyvän. Mukavalta tuntuu myös, että päiväkansalaiset ovat löytäneet toisistaan ystäviä, vaihtavat puhelinnumeroita ja tapaavat viikollakin. Sairastuneita on muistettu kortilla tai käyty katsomassa. Joku uskalsi messuun, toisesta tuli Kahvi-Kaisa, kolmas liittyi Mummolan mummoihin. Huippua!

Keskustelujen ja ohjelmien aiheista ei ole pulaa. Onhan aina läsnä satojen vuosien elämänkokemus, asiantuntemusta ties mihin. (Vanhin meidän porukasta täytti juuri 95 ja voi, voi on talonsa hissiremontin vuoksi muutaman kerran poissa.) Tänä vuonna on keskusteltu alkoholista, kaikenmaailman kulkuvälineista, samanlaisuudesta ja erilaisuudesta, tehty useita kyselytutkimuksia vaikkapa kun puhuimme sauna-aiheesta vasta vai vihta? Kuuppa, kauha vai koussikka? Hiljaisempikin on rohjennut osallistua, kaikkien ääntä kuullaan ja sopuun on aina päästy.

Pakko vielä kertoa että kivaa on tulossa. Kun Alppilan kirkon ala-aulan muraali (ei siis moraali eikä freskokaan sanoi taiteilija Maikki) on kohtapuoleen valmistunut otatamme ryhmäkuvan ja paljon kaverikuvia sen edessä. Tulemme näkyviksi, ehkä ihan tänne Kallion kulmaankin.

Mitäpä tähän hetkeen muuta kuin että tunnemme vahvasti kuuluvamme toinen toistemme yhteyteen, meidän seurakunnan ja armollisen Jumalan perheväkeen.

Päiväkansan puolesta,
Leena

Kukas se sieltä tulla tallustaa?

Alppilan kirkon kahvilassa vieraili perjantaina Joulupukki ja sai kuulla kerholaisten hienon lauluesityksen.



Kuvat: Anu

Meidän oma kahvila, meidän omassa kirkossa

Alppilan kirkon tuloaula: kolea, kalsea, kylmä, kivinen…

…vaan ei enää! Aulan muodonmuutos alkoi jo tämän vuoden kesän kynnyksellä, mutta tänä syksynä se on saanut viimeisen silauksensa ja nyt Alppilan kirkon kahvila kutsuu astumaan sisään.

Miksi kahvila on mielestäni niin hieno?

Siellä on kaunista: sulavasti muotoillut pöydät, lämpöä tuovat valaisimet, mukavat pehmeät rahit, lasten leikkipaikan räsymatot, tyynyt, lelut. Nautin ja hymyilen katsellessani ympärilleni.

Siellä on herkkuja: Meillä on koko Suomen ensimmäiset kirkkosuklaat! Meidän oman kokkimme Manuelin itse tekemät suklaapalat maistuvat suklaan lisäksi kahville ja karamellille. Valikoimassa on myös Suklaakeisarin raakasuklaita sekä Chjokon praliineja. Uusi kahvikone tekee vahvaa ja hyvää espressoa, lattea ja cappuccinoa. Erityismaininta patongeista, joissa täytteenä espanjalaista tortilla de patatas -munakasta.

Siellä on seuraa: kirkon aulan läpi kulkee päivän aikana paljon väkeä, mutta nyt osa istahtaa hetkeksi alas. Päiväkerholaisten vanhempia odottamassa ja juttelemassa, ihmisten tapaamisia, kokouksia, keskittynyttä työntekoa oman läppärin takana. Perjantaisin kahvila täyttyy lapsista ja perheistä.

Näitä kaikkia saattaa saada kyllä muualtakin, siis kivaa sisustusta, hyvää ruokaa, seuraakin.

Mikä on tärkeintä on se, että kahvila on meidän.

Kahvilan idea tuli seurakuntalaisilta. Sitä alkoi alun perin kehittää Riikka jo pari vuotta sitten ja nyt syksyllä Anu. Kun kenelläkään ei tuntunut olevan aikaa tai kiinnostusta kahvilan pitämiseen hengissä, Anu tarttui toimeen, kysyi Manua mukaan ja on koko syksyn ajan vapaaehtoistyönä työskennellyt kymmeniä ja kymmeniä tunteja kahvilan parissa. Hän on etsinyt huonekaluja, hankkinut meille oman Alppila-teesekoituksen yhdessä paikallisen yrittäjän kanssa, löytänyt valaisimia, kankaita, astioita. Anu on järjestänyt avajaiset ja pikkujoulut, tiedottanut, kutsunut, koonnut, luonut visiota kulmakuntamme kahvilasta ja omaa yhteisöä sen ympärille.

Lopputulos on kotoisa, tyylikäs kahvila maistuvine tarjoiluineen. Ja ennen kaikkea kävijät tervetulleeksi toivottava yhteisö, johon on nyt entistä matalampi kynnys tulla mukaan.

Viime viikolla kahvilassa vietettiin jo pieniä pikkujouluja suklaata, glögiä ja torttuja maistellen.

Pikkujoulupäivänä tiskille tuli myyntiin myös lahjakortteja kahvilaan tai lauantaibrunssille. Niitä ehtii käydä ostamassa joululahjaksi vielä ennen joulua.

Kaikki ei ole ihan valmista, seinään on tulossa vielä hieno maalaus ja monia pieniä juttuja säädetään. Avajaisia vietetään vuodenvaihteen jälkeen, nähdään viimeistään silloin!

Pia