Joulukalenterissa seurataan jouluvalmisteluja Alppilassa ja Kalliossa

Kallion kulmilla aletaan nyt valmistella joulua. Visa ehdotti, että kertoisimme Instagramissa kuvin siitä, miten eri ihmiset Kallion seurakunnan alueella joulua odottavat.

Mukana on Visan lisäksi ainakin Anu ja Petri, Mari ja minä Pia. Leenakin lupasi ottaa kuvan, ja moni muukin.

– Ehkä sinäkin? Jos kiinnostaa, laita meille viestiä kallionkulma ( at ) gmail.com tai tägää meidät Instassa!

Jouluvalmisteluja voit seurata siis täällä: instagram.com/kallionkulma ja häshtäg on #kulmankalenteri

Tänään minä otin ensimmäisen kuvan. Istuin huonosti nukutun yön jälkeen herättelemässä itseäni Kallion sydämessa sijaitsevassa kahvila Berggassa. Edessäni oli lämmin latte ja makea korvapuusti – lohturuokaani. Yhdeksän jälkeen aamun valo alkoi  kirkastaa ikkunan kaupunkinäkymää, ja Karhupuiston joulukuusen valot muuttuivat yhä valjummiksi vaaleansinistä taivasta vasten.

”Jouluun enää reilut kolme viikkoa, jaksaa jaksaa…”

Ja kuten olen aiemminkin tehnyt, lupasin taas itselleni, että tänä vuonna en stressaa joulusta, en kanna huolta, en siivoa liikaa, en osta kasapäin ruokaa. Omissa kalenterinluukuissani olevissa kuvissa kerron siitä, miten tässä onnistun.

Tervetuloa Kallion kulman joulukalenteriin ja hyvää joulun odotusta!

Kantaattikuoron Jouluoratorio on jo perinne

Mikä kumma kantaa ihmisiä tämän harmauden yli kohti joulua? Tätä pohdin viikolla oman

kuoroni harjoituksiin rientäessäni, Aleksin mukulakivillä tarpoessani ja marraskuun usvan
kiertyessä ihmisjoukkojen ylle. Jotain sellaista, mikä ylittää ajat ja paikat. Jotain sellaista, mikä
on meille kaikille yhteistä.

Kuorolaulajana ja kuoromusiikkia kuuntelevana itselleni aivan erityinen merkitys on
kirkkomusiikilla, ja siinä jatkumossa Johann Sebastian Bach on alati läsnä. Bach merkitsee
kantaateillaan ja oratorioillaan koko vuoden, ja juuri nyt on Jouluoratorion aika!
Kuulin Bachin Jouluoratorion ensimmäisen kerran kauan sitten koulutyttönä 1967 Cantores
Minoreksen esittämänä Helsingin Tuomiokirkossa. Olin myyty. Trumpettien ja patarumpujen
siivittämä alkukuoro Jauchzet, frohlocket, auf, preiset die Tage teki minuun lähtemättömän
jäljen.

Viime vuosina Kallion Kantaattikuoron ja Tommi Niskalan esittämästä Jouluoratoriosta on
muodostunut itselleni jo perinne. Ääriään myötä täynnä oleva kirkko, kuorossa laulavat
läheiseni, upeat solisit ja loistava akustiikka tiivistävät kuuntelukokemusta. Kirkon syviin
penkkeihin on turvallista vajota ja antaa musiikin syttyä.

Lauantaina 10. joulukuuta 2016 Kallion Kantaattikuoro esittää jälleen tämän suurenmoisen
teoksen ja jatkaa hienoa oratorioperinnettään. Rientäkäämme sitä kuuntelemaan!


Teksti: Elise Tarkoma
Kirjoittaja on helsinkiläinen kuorolaulun harrastaja

Kuvat: Keijo Saaristo

Toivoon kutsutut

Peppina

Karhupuiston joulutori

Kahtena joulukuun viikonloppuna Kallion Karhupuistossa järjestäytyi tunnelmallinen Karhupuiston joulutori -tapahtuma. Tässä on taas hyvä esimerkki Kallion hengestä ja yhteisöllisyyden kukoistuksesta. Olen osallistunut samassa puistossa monia kertoja sosiaalisen median avulla organisoituneisiin Ravintolapäivä -ruokatapahtumaan sekä Siivouspäivä -kirppistapahtumaan. Joulutori oli samalla tavalla itseohjautuva ja ilmainen tilaisuus.

Tapahtuma sai alkunsa Helsingin kaupungin ruokakulttuuristrategin Timo Santalan päivityksestä Kallio -facebookryhmän seinällä.

Toimin ruokakulttuuristrategina Helsingin kaupungilla ja minulle tuli sähköpostia kaupunkilaiselta, joka toivoisi joulutoria Karhupuistoon. Mitä mieltä olette, sopisiko joulutori Karhupuistoon? Ja olisiko alueen yrittäjistä torin järjestäjiksi? Tai Kallion alueen asukkaista?

"Voisiko kaupunki myötävaikuttaa, että Karhupuistoon saataisiin oma ruoka- ja juomatuotteisiin keskittyvä joulutori? Sellainen, missä paikalliset kahvila- ja ravintolayrittäjät voisivat myydä ja mainostaa tuotteitaan? Alkoholianniskelua ei tarvitsisi välttämättä olla, mutta esim. maistiaisia ruuista ja ravintoloitsijat voisivat jakaa etukuponkeja tms tulla tutustumaan paikkaan. Tällainen varmasti virkistäisi bisnestäkin.

Ravintolapäivänä on jo nähty, että Karhupuisto on sopiva ja mukavan kompakti paikka tällaisiin pienimuotoisiin toritapahtumiin. Ja kauniisti koristeltuna Karhupuisto voisi olla elämys jo ihan esteettisestikin."

Päivitys sai heti satoja tykkäyksiä ja innostunutta keskustelua. Kalliolainen joulutori otettiin omaksi, ainakin idean tasolla. Totuushan on että tykkäily facebookissa ei vielä saa asioita tapahtumaan. Kun aluksi näytti siltä, että kukaan ei pysty yhtäkkiä ottamaan vastuuta massiivisista järjestelyistä, tapahtuman päätettiin antaa itse järjestäytyä niin että ihmiset tulevat jos tulevat.

Ajankohdiksi valikoituivat kaksi viikonloppua: itsenäisyyspäivä 6.12. sekä seuraavan viikon lauantai ja sunnuntai. Sateinen itsenäisyyspäivä osoittautui hiljaiseksi mutta paikalle saapui muutamia myyjiä. Kävin silloinkin puistossa ja olin pettynyt, eikö tämä nyt onnistunutkaan vaikka into oli niin kova ja suosio suuri. Myöhemmin huomasin, että tapahtuman facebook-sivulla käytiin tästäkin keskustelua.

Sääennusteen mukaan Itsenäisyyspäivänä sataa ja tuulee paljon. Tuletko silti joulutorille vai miten haluaisit tehdä SU 6.12. joulutorin kanssa?

• +72

En tule paikalle. Perutaan SU 6.12. joulutori ja pidetään koko viikonloppu LA-SU 12-13.12.

• +21

Mukaudun enemmistön päätökseen

• +15

Tulen paikalle. Pidetään SU 6.12. joulutori joka tapauksessa riippumatta sateesta ja tuulesta

• +9

Tulen vain asiakkaaksi

• +4

Ei tehdä mitään yhteistä päätöstä, vaan jokainen menee tai jättää menemättä fiiliksen mukaan.

En tule paikalle. Perutaan SU 6.12. joulutori ja pidetään pelkästään LA 12.12.

Seuraava viikonloppu oli ainakin omasta asiakkaan näkökulmastani oikein vilkas ja onnistunut. Ehkä alkuperäinen ajatus oli vielä enemmän ruoka - ja juomatuotteisiin keskittyvä tarjonta, lopulta ravintoloita ja kahviloita oli mukana vähemmän ja valikoima enemmän käsitöitä ja lahjatuotteita. Itseäni ei kyllä sekään haitannut, tykkäsin kävellä ja katsella.

Mari Mattsson Kallion seurakunnasta oli suunnittelussa mukana alusta asti. Seurakunta sponsoroi jälkimmäisenä viikonloppuna myyjille kuusi vuokratelttaa, jotka täytettiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Ne tekivät tapahtumalle yhtenäistä ilmettä ja tarjosivat suojaa. Sähköjen hankkiminen osoittautui liian kalliiksi, joten lamppujen sijaan mentiin kynttilöillä. Seurakunnan teltalla Mari ja Tytti jakoivat glögiä ja pipareita ja kohtasivat ihmisiä. Ensimmäisenä päivänä glögiannoksia oli mukeista päätellen nautittu kuulemma 800 kappaletta.

Tästä perinne! Nostan peukkuni Karhupuiston joulutorin puolesta. Tänä vuonna ideasta toteutukseen oli aikaa vain muutama viikko. Saavutus oli minusta taas siihen nähden huikea. Se on jälleen myös hieno osoitus siitä, mitä yhteisöllisyys parhaimmillaan saa aikaan. Ensi vuoden torimeininkeihin on nyt hyvin aikaa valmistautua, joten silloin varaudun tekemään peukun noston lisäksi myös jotakin konkreettista.

Lisää kivoja kuvia joulutorin hulinoista löytyy tapahtuman fb-sivulta.


Anu

Kukas se sieltä tulla tallustaa?

Alppilan kirkon kahvilassa vieraili perjantaina Joulupukki ja sai kuulla kerholaisten hienon lauluesityksen.



Kuvat: Anu

Toivoon kutsutut

Peppina

Mitenkä käyn mä vastaas

Kuningas tulee! Jättäkää kaikki huolet ja murheet sikseen, nyt kaikki valmiiksi, juhlat pystyyn ja laulut soimaan!

Jouluoratorio alkaa kolmella patarummun lyönnillä. Eikä sattumalta. Aikoinaan voimakkaat lyönnit oveen olivat merkki siitä, että kuningas on tulossa. Kun ovi aukeaa, riemullinen soitto ja laulu saattelevat arvovieraan sisään. Vastaanottokomppania seisoo käsi lipassa. Liput liehuvat ja kansa hurraa. Silmäätekevät ovat käsi ojossa ensimmäisenä tyrkyllä.

Kauempana väkijoukossa seisoo mies, elämää nähnyt, mutta ei vielä vanhuskaan. "Kallion kulmilta", kuuluu vaimeasti vastaus, kun häneltä kysytään, onko hän tullut kaukaakin juhlistamaan tapausta. Hän lähti, koska tämä juhla on hänen ainoa juhlansa joulun aikana. Aattona haetaan Alepasta laatikoita ja joulutorttuja. Kinkkuakaan ei jaksa paistaa. Joulu saa luvan tulla niillä eväillä.

Mitenkä käyn mä vastaas, sä sielun odotus?
Iloitsen tulemastas, sä maailman odotus?
Oi Jeesus Kristus, itse valaise mieleni,
niin että tervehtäisin sua otollisesti.
(Koraalista nro 5)

Hän ei muista isomummosta muuta. Tuon yhden virren vain.

Ajatuksissaan mies on jo kääntymässä pois, kun hänen hihaansa nykäistään.

Suuri Herra ja vahva kuningas, rakkain Vapahtaja, voi miten vähän piittaatkaan maailman komeudesta.
(Bassoaariasta nro 8)

Ensimmäisen osan päätöskoraali kertoo mitä hienoimmalla tavalla kärjistäen, millainen Jouluoratorion kuningas on. Trumpetit soittavat mahtipontisesti, mutta kuoron ajatukset ovat aivan toisaalla: Ah, Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnokses sydämein.

Jouluoratorion kuningas ei piittaa mahtavista menoista ja pönöttämisestä. Hänellä on kanttia ohittaa viralliset vastaanottokomiteat torvisoittokuntineen. Hän viihtyy paljon paremmin hiljaisuudessa, kalliolaiskodeissa ja sydämissä.

Kuninkaalla on tehtävä. Hän on täällä meitä varten.

Samaisessa bassoaariassa kuullaan pienen häivähdyksen verran - mutta silti todella dramaattisesti - kaikuja siitä, minne Jeesuksen maanpäällinen tie lopulta vie, rististä ja kärsimyksestä. Ei ole joulua ilman pääsiäistä, eikä toisin päin. Kaikilla tapahtumilla on oma aikansa suuressa suunnitelmassa.

Torvisoittokunta soittaa vielä hämmentyneenä, mutta lempeä ääni sanoo: "Hei kaveri, kuule, on sua varten täällä. Ota mut tänään vieraaksi, niin lupaan sulle kymmenkertaiset bileet sitten, kun on sun aika tulla mun faijan kotiin, ihan asumaan."

 Ah, Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnokses sydämein.

Tommi Niskala
Kallion seurakunnan kanttori

Kuvaelma Kallion kirkossa vuonna 2011, kuva: Anu Rask

Ensikertalaisen Jouluoratorio

Jouluoratoriosta tulee mieleen joulusiivous: olohuoneen pesun jäljiltä kiiltävät parkettilattiat, lumisella mattotelineellä tampatut matot, raikkaus jota tuuletettiin sisään avoimista ikkunoista. Lapsuuden kodissani soi Bach. Jouluoratorion avulla rasittava siivous tuntui jo vähän juhlalta. . 

Olin laulava, laulamista rakastava lapsi. Lauloimme serkkuni kanssa läpi virsikirjoja ja nuottivihkoja. Muistan pettymyksen, kun Emmi jossain vaiheessa kyllästyi laulamiseen. Minua ei kyllästyttänyt ollenkaan. En silti halunnut laulaa yksin. Koin, että musiikki on siinä miten äänet soivat yhteen: äänten suhteissa ja niiden välisessä vuoropuhelussa.

Vuosi sitten päätin pitkän tauon alkaa harrastaa taas laulua. Uskaltauduin Kallion kantaattikuoron avoimiin harjoituksiin, ja siitä lähtien olen viettänyt keskiviikkoiltani Kallion seurakuntakodilla. Yläasteikäisenä lauloin Vehkalahden seurakunnan kuorossa – se oli pienen paikkakunnan ainoita toimivia kuoroja. Kallion kantaattikuorossa laulaminen onkin tuntunut pieneltä kotiinpaluulta. Vaikka olen asunut Helsingissä lähes 20 vuotta, laulaminen kirkossa kuoron riveissä saa minut kokemaan uudenlaista yhteenkuuluvaisuutta ja yhteyttä tähän paikkakuntaan. Ikään kuin juurtuisin ja nyt paremmin ymmärtäisin mitä helsinkiläisyys, kalliolaisuus on ja voi olla.   

Kun marraskuussa harjoittelimme ensimmäistä kertaa Jouluoratoriota tuntui, että ah! -  juuri tätä haluan tehdä. Mahdollisimman paljon ja mahdollisimman usein. Aloin haaveilla useampiin kuoroihin pyrkimisestä. Kuinka moneen kuoroon on mahdollista kuulua? Voisiko ihmisellä olla kuoroharjoitukset joka ilta?

Sitten tuli todellisuus, eli flunssa vei äänen. Jouduin jättämään vähistä oratorio-treeneistä osan väliin, ja vaikka olenkin naapureista piittaamatta hinkannut stemmojani, en oikein luota osaamiseeni. Vaikka osaisin stemmani, hengitän liikaa tai liian ylös. Tai jos onnistunkin hengittämään oikein, pääni on takuulla väärässä asennossa.   

Eilen harjoittelimme Kallion kirkossa yhdessä Storia-orkesterin kanssa. Konsertti on ylihuomenna, oma ääneni kähisee yhä ja kappaleiden hallinta voisi olla varmempaakin. Onneksi Jouluoratorio on ollut kuoron ohjelmistossa jo viisi vuotta, enkä heiveröisellä äänelläni pysty ainakaan pilaamaan mitään.

Palaan silti tarkistelemaan stemmoja, fraseerauksia ja harjoittelemaan lurituksia sujuvammiksi. Mitä paremmin osuuteni osaan, sitä paremmin pystyn kuuntelemaan, ja mitä herkemmin pystyn reagoimaan musiikkiin, sitä nautinnollisempaa laulaminen on. 

Toivon että lauantain konsertissa saan kokea uudelleen sitä samaa ajan pysähtymistä, lauluonnea, jota koin kun sain ensimmäistä kertaa Jouluoratorio-nuotit eteeni. Toivon tämän lauluilon välittyvän myös yleisölle.

Henriikka Tavi
Kantaattikuoron altto vm 2015

Kenraaliharjoitus 9.12. Kallion kirkossa

Meidän oma kahvila, meidän omassa kirkossa

Alppilan kirkon tuloaula: kolea, kalsea, kylmä, kivinen…

…vaan ei enää! Aulan muodonmuutos alkoi jo tämän vuoden kesän kynnyksellä, mutta tänä syksynä se on saanut viimeisen silauksensa ja nyt Alppilan kirkon kahvila kutsuu astumaan sisään.

Miksi kahvila on mielestäni niin hieno?

Siellä on kaunista: sulavasti muotoillut pöydät, lämpöä tuovat valaisimet, mukavat pehmeät rahit, lasten leikkipaikan räsymatot, tyynyt, lelut. Nautin ja hymyilen katsellessani ympärilleni.

Siellä on herkkuja: Meillä on koko Suomen ensimmäiset kirkkosuklaat! Meidän oman kokkimme Manuelin itse tekemät suklaapalat maistuvat suklaan lisäksi kahville ja karamellille. Valikoimassa on myös Suklaakeisarin raakasuklaita sekä Chjokon praliineja. Uusi kahvikone tekee vahvaa ja hyvää espressoa, lattea ja cappuccinoa. Erityismaininta patongeista, joissa täytteenä espanjalaista tortilla de patatas -munakasta.

Siellä on seuraa: kirkon aulan läpi kulkee päivän aikana paljon väkeä, mutta nyt osa istahtaa hetkeksi alas. Päiväkerholaisten vanhempia odottamassa ja juttelemassa, ihmisten tapaamisia, kokouksia, keskittynyttä työntekoa oman läppärin takana. Perjantaisin kahvila täyttyy lapsista ja perheistä.

Näitä kaikkia saattaa saada kyllä muualtakin, siis kivaa sisustusta, hyvää ruokaa, seuraakin.

Mikä on tärkeintä on se, että kahvila on meidän.

Kahvilan idea tuli seurakuntalaisilta. Sitä alkoi alun perin kehittää Riikka jo pari vuotta sitten ja nyt syksyllä Anu. Kun kenelläkään ei tuntunut olevan aikaa tai kiinnostusta kahvilan pitämiseen hengissä, Anu tarttui toimeen, kysyi Manua mukaan ja on koko syksyn ajan vapaaehtoistyönä työskennellyt kymmeniä ja kymmeniä tunteja kahvilan parissa. Hän on etsinyt huonekaluja, hankkinut meille oman Alppila-teesekoituksen yhdessä paikallisen yrittäjän kanssa, löytänyt valaisimia, kankaita, astioita. Anu on järjestänyt avajaiset ja pikkujoulut, tiedottanut, kutsunut, koonnut, luonut visiota kulmakuntamme kahvilasta ja omaa yhteisöä sen ympärille.

Lopputulos on kotoisa, tyylikäs kahvila maistuvine tarjoiluineen. Ja ennen kaikkea kävijät tervetulleeksi toivottava yhteisö, johon on nyt entistä matalampi kynnys tulla mukaan.

Viime viikolla kahvilassa vietettiin jo pieniä pikkujouluja suklaata, glögiä ja torttuja maistellen.

Pikkujoulupäivänä tiskille tuli myyntiin myös lahjakortteja kahvilaan tai lauantaibrunssille. Niitä ehtii käydä ostamassa joululahjaksi vielä ennen joulua.

Kaikki ei ole ihan valmista, seinään on tulossa vielä hieno maalaus ja monia pieniä juttuja säädetään. Avajaisia vietetään vuodenvaihteen jälkeen, nähdään viimeistään silloin!

Pia

Toivoon kutsutut

Peppina

Jouluoratorioperinne Kallion kirkossa

"Jauchzet, frohlocket!" kajahtaa jälleen Kallion kirkossa lauantai-iltana 12.joulukuuta klo 18. Me kantaattikuorolaiset olemme sitä mieltä, että joulu ei tule ilman Bachin Jouluoratoriota. Jouluoratorio-konsertista onkin muodostunut kalliolainen kulttuuriperinne, joka vuodesta toiseen on kerännyt kirkon täyteen kuulijoita. 

Perinne sai alkunsa joulukuussa 2010, jolloin Kallion kantaattikuoro ensimmäisen kerran esitti Jouluoratorion Kallion kirkossa. Ajatus teoksesta lähti liikkeelle silloisen kuoronjohtajan Kati Pirttimaan ideasta. Olen kuullut, että ainakin jotkut kuorolaiset suhtautuivat tuolloin epäillen koko hankkeeseen. Siihenhän tarvittaisiin iso kuoro ja iso orkesteri! Miten ihmeessä se siis voisi onnistua? 

Kuitenkin syksyllä 2010 kuoron satavuotisjuhlien kynnyksellä harjoittelu aloitettiin. Kuoro oli nykyistä paljon pienempi. Entinen kuoron pj. Minna muisteli, että konsertissa taisi olla yhteensä 24 laulajaa. Facebookista löytyy jopa linkki kenraaliharjoituksesta vuonna 2010 tehtyyn videokoosteeseen:

https://www.facebook.com/kallion.kantaattikuoro/videos/vb.150208541667592/479143648913/?type=2&theater

Solisteina tuolloin lauloivat Teppo Lampela, Arttu Hartikainen, Elja Puuukko ja kuorojohtaja Kati Pirttimaa. Minna kertoo muistavansa ensimmäisestä konsertista erityisesti Katin violetin iltapuvun ja eturivissä hymyilleen piispa Eero Huovisen.

Siitä lähtien Kantaattikuoro, Storia-orkesteri ja solistit ovat esittäneet Jouluoratorion kolme ensimmäistä kantaattia jokaisen joulun alla. Vuonna 2011 Kantaattikuoroa johti jo sen nykyinen johtaja Tommi Niskala. Joka vuosi mukana on myös uusia laulajia - itselleni ensimmäinen kerta oli vuonna 2013. Alkuperäisen kokoonpanon laulajista noin puolet on mukana tämän vuoden esityksessä. Nykyinen solistikvartetti, Anna Immonen, Teppo Lampela, Aarne Pelkonen ja Tommi Niskala on vuodesta 2012 lähtien pysynyt samana. Teppo Lampela on siis ollut alttosolistina kaikissa kantaattikuoron Jouluoratorio-konsereissa.

Tähän saakka konserttiin on ollut vapaa pääsy. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Kallion seurakunnan avokätistä taloudellista tukea. Seurakuntien taloudellinen tilanne on kuitenkin nyt muuttunut ratkaisevasti heikommaksi, eikä entisen kaltaiseen tukeen ei enää mahdollisuuksia. Niinpä Kantaattikuoro on nyt todellisen haasteen edessä joutuessaan ottamaan entistä suuremman taloudellisen vastuun tapahtumasta. Tänä vuonna meidän on myytävä konserttiin pääsylippuja, jotta pystymme kattamaan tapahtumasta aiheutuvat kustannukset (mm. orkesterin ja solistien palkkiot). Voittoa ei ole tarkoitus tuottaa. Lippuja (15€ ja 10€) voi etukäteen ostaa sekä kuorolaisilta että verkosta www.netticket.fi. Kuoro on myös lahjoittanut seurakunnalle 100 kpl vapaalippuja, jotka seurakunta voi käyttää haluamallaan tavalla.

Itselleni tuleva Jouluoratorio on kolmas Kallion Kantaattikuoron riveissä: Aloitin uutena kuorolaisena syksyllä 2013 kuorossa ja samana syksynä oli työn alla Mozartin Requiem (jota tosin olin laulanut aiemminkin) ja joka laulettiin lokakuun konsertissa. Mozartin kanssa oli tehty töitä tiiviisti ja paljon. Odottelin siis jouluohjelmistoon kevennystä - pieniä tunnelmallisia, mahdollisesti tuttuja joululauluja. 

Vielä mitä: harjoituksissa eteeni kannettiin Jouluoratorion nuotit. Tämäkö minun olisi opeteltava muutamassa viikossa kaiken muun kiireen ohella? Onneksi Bach vei mennessään! Niinpä saan tänäkin vuonna onnellisena asettua sopraanoriviin ja laulaa sydämeni kyllyydestä. Tulkaa jakamaan joulusanoman ja musiikin riemu kanssamme!

Leila, kantaattikuoron pj.

Udumbaran pop-up seimet

Marraskuisena keskiviikkopäivänä kalliolaisessa kivijalassa sijaitsevaan keramiikkapaja Udumbaraan kokoontui kolme taiteilijaa, bloggaaja ja vauva. Taiteilijat valmistelivat seimi-ikkunaa ja bloggaaja ja vauva seurasivat tapahtumia silmä kovana.

Keraamikko Eva Spoof oli lupautunut mukaan Jouluseimet -tapahtumaan kadulla sattuneen kohtaamisen seurauksena, sellaisia sattuu Kallion kaduilla. Hän pyysi mukaan ystävänsä Eevan ja Maijan, "koska me teemme tämän ikkunan aina yhdessä".

Evalla oli sopivasti kuivumassa keraamisia kukka-amppeleita, joista nurin päin  käännettynä tuli hieno kupolimaisema. Mukaan nostettiin vihreitä kasveja punasaviruukuissaan.

Maija Toropainen ja Eeva Louhio olivat aikaisemmin toteuttaneet työväenliikkeen kirjastoon yhteisötaideteoksen kirjastosta poistetuista kirjoista. Projekti ja siitä yli jääneet kirjojen kannet poikivat seimi-ikkunaan idean pop-up seimistä, joissa avautuvien kansien sisältä nousee kolmiulotteinen kuva.

Graafikko Eeva Louhio oli tehnyt seimensä kokonaan kierrätysmateriaalista ja leikannut hahmot ja kuvat vanhoista töistään. Taustalla seisoo kameli, mutta muuten ollaan pohjoisissa maisemissa.

Maija Toropaisella oli mukanaan kaksi seimiteosta. Hän oli inspiroitunut Giotto di Bondonen freskoista ja tutkinut niitä, taivaan väriä ja enkeleitä. Hänen seimensä on maalattu Giotton hengessä temperaväreillä mutta teosten materiaaliin ja kokoon sopivalla kevyellä otteella. Suloiset pistekehykset kuvan ympärillä ovat nekin saaneet inspiraationsa Giotton freskoista.

"Nämä ovat tällaiset matkaseimet", taiteilijat kertoivat. "Nämä voi avata esiin vuodesta toiseen ja pakata helposti mukaan jos lähtee jouluksi mökille."

Ikkunan kokoaminen lähti liikkeelle edellisten maalausten alas ottamisella. "Otetaan Kallio Kukkii alas ja nostetaan Kallio Kipinöi ylös", joku naisista totesi.

Päivän projektiin liittyi pohtimista ja ongelmanratkaisua. Miten saada avonaiset kolmiulotteiset teokset kauniisti ikkunaan? Pitäisikö viritellä rimoja? Hylly laudasta? Rautalangoilla?

Liittyi myös teen juontia. Välillä joku poikkesi avoimesta ovesta sisään katsomaan touhua ja ihastelemaan keramiikkaa ja taidetta. Lopulta keksittiin oikein hyvä tapa saada teokset esille. Vappuvauva ilmoitti, että bloggaajan on aika jatkaa matkaa.

Kävimme myöhemmin vielä ottamassa kuvan valmiista ikkunasta. Valokuvassa asetelma sulautuu ikkunasta heijastuvaan kaupunkikuvaan, mikä on minusta aika viehättävää. Tarkemmin näkee käymällä paikan päällä.

Seimitapahtuman viralliset avajaiset ovat 29.11. Silloin seimet ovat valmiina kaikissa ikkunoissa. 

13.12. on Kallion Kävelyfestivaali, jossa kierretään koko seimipolku. Silloin on tarjolla performanssitaidetta jonka voi kokea vain kerran. Lisäksi voi mahdollisesti tavata ikkunoiden tekijöitä. 

Tapahtuman kotisivun ja kaikkien ikkunoiden osoitteet näet tämän linkin takaa.


Anu