Maikki Rantala maalaa ankeutta piiloon

Hiukan kauhistuttaa kun Maikki keikkuu pensseli ja maaliastia kädessä huteran oloisilla tikkailla Alppilan kirkon aulassa. “Hauskaa olla tämmöinen naapurustotaiteilija”, hän huikkaa korkeuksista. Maikki Rantala todella asuu aivan Alppilan kirkon naapurissa ja on elävöittänyt myös omaa pihapiiriään maalauksillaan. Hän pohtii parhaillaan, että ehkäpä pitäisi maalata myös alueen rumat sähkökaapit piiloon.

Maikki on taustaltaan graafinen suunnittelija, mutta katutaide ja seinien maalaaminen ovat vieneet hänet mukanaan. Hän päätyi vuonna 2010 mukaan Multicolored Dreams -katutaideryhmään, jota Satu Kettunen, Pauliina Seppälä ja Kavita Gonsalves tuolloin perustivat. Ryhmän ajatuksena oli peittää rumat työmaa-aidat taiteella. Se loi toimintamallin jossa kaupunki, rakennuttajat ja taiteilijat toimivat yhteistyössä, ja luvalliset katutaideteokset muuttavat rakennustyömaiden ympäristöt ulkoilmagallerioiksi.

Kun kysyn Maikilta kiinnostavimmista projekteista, hän vastaa että ainakin massiivisin oli Vantaan Myyrmäen aseman seinien maalaus vuonna 2015. Multicoloured Dreams -kollektiivi maalasi peittoon yhteensä 600 neliömetriä harmaata seinää. Maalaaminen kesti kymmeneltä henkilöltä noin viisi viikkoa. Projektissa oli katutaiteelle ainutlaatuista sekin, että tämä oli Kehäradan prosenttitaideprojekti. Nimitys tarkoittaa sitä, että noin prosentti rakentamisen kustannuksista sijoitetaan taiteeseen.

Minä uskon isoon kokoon tekemiseen”, Maikki sanoo. Suuren maalauksen toteuttaminen tekee hänen mukaansa hyvää itsetunnolle. Katutaide onkin erinomainen työkalu erilaisiin sosiokulttuurisen innostamisen ja arjen hyvinvoinnin projekteihin. Seinämaalauksen tekemisellä saa helposti aikaan tunteen omaan elinympäristöönsä vaikuttamisesta. Jokainen voi osallistua, eikä isossa koossa tehtäessä kaikki ole niin just.

Yksi esimerkki yhteisöllisestä ja osallistavasta projektista on Invalidiliiton ammatillisessa erityisoppilaitoksessa Validiassa järjestetyt yhteisötaidetyöpajat. Maikki kertoo, että usein ulkopuolinen apu on tarpeen, jotta muutoksen omassa ympäristössä saa sysättyä vauhtiin ja suunnitelmat alkavat toteutua. Tässäkin tapauksessa henkilökunta oli haaveillut asuntolan muodonmuutoksesta, mutta alkuun tarvittiin pientä tuuppausta Multicoloured Dreams -ryhmältä. Opiskelijoiden kanssa puuhattiin monia muitakin juttuja, kuten terveelliseen ruokailuun kannustavia “syötävät ötökät” -julisteita. “Minä en sitten ruualla leiki”, kuului eräänkin hupparin uumenista, kunnes henkilö sai lopulta aikaiseksi tällä sivulla näkyvän helikopterin. Tällä hetkellä Maikki suunnittelee projektia Jokelan vankilaan.

Aktivismi ja kaupunkiaktivismi tekevät hyvää ihmiselle, Maikki uskoo. Jättimuraalit ja niiden saaminen Helsinkiin ovat sydämen asia, hän tunnustaa. Sitä hän edistää esimerkiksi toimimalla Lisää katutaidetta Helsinkiin -ryhmässä. Kaupungit ovat erilaisia, ja esimerkiksi Vantaalla on helpompi saada asioita läpi kuin Helsingissä. Mieltä lämmittääkin Jukka Hakasen Arabianrantaan tekemä jättimuraali. Maailma muuttuu, vaikka se kauan kestääkin.

Maikin maalatessa ja meidän jutellessamme ihmisiä kulkee koko ajan aulan läpi. Kaikki pysähtyvät katsomaan ja kommentoimaan maalausta. Kommenteista välittyy paljon iloa siitä, että valkoiseen seinään on versoomassa vihreä ja rehevä viidakko. Maikin mielestä ihmisten kanssa juttelu on vähän niinkuin osa katutaiteilijan työnkuvaa. Ihmisillä on aina asiaa ja se voi olla mitä tahansa. Eräs mies haki kotoaan näytettäväksi piirustuksen, jonka hän oli lapsena tehnyt Kylli-tädin piirustuskoulussa.

No, meidän tulee ainakin ikävä kun työ kirkolla päättyy. Tulee melkein mieleen, että pitäisiköhän tuo Maikki palkata olemaan aina maaliensa ja pensseliensä ympäröimänä ja helposti lähestyttävänä Alppilan kirkon aulassa?

Lisää tietoa projekteista:
http://multicoloureddreams.com

Maikin suuri inspiraation lähde ja kaikkien katutaideprojektien äiti Philadelphiassa: http://muralarts.org

Muraali - Seinämaalaus. Nimi tulee latinankielisestä sanasta murus
Fresko - Seinämaalaus, joka maalataan tuoreelle kostealla laastipinnalle.

Maikin kodin pihapiiriä Alppilassa

Lähialepan seinä

Myyrmäen asema

Myyrmäen asema

Kipparintalon osallistava taideaita Kalasatamassa

Tikkurilan tehdasalueen seinämaalausprojekti tehtaan työntekijöiden kanssa

Tikkurila

Validia ammattiopiston työpajasarja

Teksti: Anu Rask

Kuvat: Maikki Rantala & Anu Rask

Karhupuiston joulutori

Kahtena joulukuun viikonloppuna Kallion Karhupuistossa järjestäytyi tunnelmallinen Karhupuiston joulutori -tapahtuma. Tässä on taas hyvä esimerkki Kallion hengestä ja yhteisöllisyyden kukoistuksesta. Olen osallistunut samassa puistossa monia kertoja sosiaalisen median avulla organisoituneisiin Ravintolapäivä -ruokatapahtumaan sekä Siivouspäivä -kirppistapahtumaan. Joulutori oli samalla tavalla itseohjautuva ja ilmainen tilaisuus.

Tapahtuma sai alkunsa Helsingin kaupungin ruokakulttuuristrategin Timo Santalan päivityksestä Kallio -facebookryhmän seinällä.

Toimin ruokakulttuuristrategina Helsingin kaupungilla ja minulle tuli sähköpostia kaupunkilaiselta, joka toivoisi joulutoria Karhupuistoon. Mitä mieltä olette, sopisiko joulutori Karhupuistoon? Ja olisiko alueen yrittäjistä torin järjestäjiksi? Tai Kallion alueen asukkaista?

"Voisiko kaupunki myötävaikuttaa, että Karhupuistoon saataisiin oma ruoka- ja juomatuotteisiin keskittyvä joulutori? Sellainen, missä paikalliset kahvila- ja ravintolayrittäjät voisivat myydä ja mainostaa tuotteitaan? Alkoholianniskelua ei tarvitsisi välttämättä olla, mutta esim. maistiaisia ruuista ja ravintoloitsijat voisivat jakaa etukuponkeja tms tulla tutustumaan paikkaan. Tällainen varmasti virkistäisi bisnestäkin.

Ravintolapäivänä on jo nähty, että Karhupuisto on sopiva ja mukavan kompakti paikka tällaisiin pienimuotoisiin toritapahtumiin. Ja kauniisti koristeltuna Karhupuisto voisi olla elämys jo ihan esteettisestikin."

Päivitys sai heti satoja tykkäyksiä ja innostunutta keskustelua. Kalliolainen joulutori otettiin omaksi, ainakin idean tasolla. Totuushan on että tykkäily facebookissa ei vielä saa asioita tapahtumaan. Kun aluksi näytti siltä, että kukaan ei pysty yhtäkkiä ottamaan vastuuta massiivisista järjestelyistä, tapahtuman päätettiin antaa itse järjestäytyä niin että ihmiset tulevat jos tulevat.

Ajankohdiksi valikoituivat kaksi viikonloppua: itsenäisyyspäivä 6.12. sekä seuraavan viikon lauantai ja sunnuntai. Sateinen itsenäisyyspäivä osoittautui hiljaiseksi mutta paikalle saapui muutamia myyjiä. Kävin silloinkin puistossa ja olin pettynyt, eikö tämä nyt onnistunutkaan vaikka into oli niin kova ja suosio suuri. Myöhemmin huomasin, että tapahtuman facebook-sivulla käytiin tästäkin keskustelua.

Sääennusteen mukaan Itsenäisyyspäivänä sataa ja tuulee paljon. Tuletko silti joulutorille vai miten haluaisit tehdä SU 6.12. joulutorin kanssa?

• +72

En tule paikalle. Perutaan SU 6.12. joulutori ja pidetään koko viikonloppu LA-SU 12-13.12.

• +21

Mukaudun enemmistön päätökseen

• +15

Tulen paikalle. Pidetään SU 6.12. joulutori joka tapauksessa riippumatta sateesta ja tuulesta

• +9

Tulen vain asiakkaaksi

• +4

Ei tehdä mitään yhteistä päätöstä, vaan jokainen menee tai jättää menemättä fiiliksen mukaan.

En tule paikalle. Perutaan SU 6.12. joulutori ja pidetään pelkästään LA 12.12.

Seuraava viikonloppu oli ainakin omasta asiakkaan näkökulmastani oikein vilkas ja onnistunut. Ehkä alkuperäinen ajatus oli vielä enemmän ruoka - ja juomatuotteisiin keskittyvä tarjonta, lopulta ravintoloita ja kahviloita oli mukana vähemmän ja valikoima enemmän käsitöitä ja lahjatuotteita. Itseäni ei kyllä sekään haitannut, tykkäsin kävellä ja katsella.

Mari Mattsson Kallion seurakunnasta oli suunnittelussa mukana alusta asti. Seurakunta sponsoroi jälkimmäisenä viikonloppuna myyjille kuusi vuokratelttaa, jotka täytettiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Ne tekivät tapahtumalle yhtenäistä ilmettä ja tarjosivat suojaa. Sähköjen hankkiminen osoittautui liian kalliiksi, joten lamppujen sijaan mentiin kynttilöillä. Seurakunnan teltalla Mari ja Tytti jakoivat glögiä ja pipareita ja kohtasivat ihmisiä. Ensimmäisenä päivänä glögiannoksia oli mukeista päätellen nautittu kuulemma 800 kappaletta.

Tästä perinne! Nostan peukkuni Karhupuiston joulutorin puolesta. Tänä vuonna ideasta toteutukseen oli aikaa vain muutama viikko. Saavutus oli minusta taas siihen nähden huikea. Se on jälleen myös hieno osoitus siitä, mitä yhteisöllisyys parhaimmillaan saa aikaan. Ensi vuoden torimeininkeihin on nyt hyvin aikaa valmistautua, joten silloin varaudun tekemään peukun noston lisäksi myös jotakin konkreettista.

Lisää kivoja kuvia joulutorin hulinoista löytyy tapahtuman fb-sivulta.


Anu

Kallioon, kukkulalle

Asun putkiremonttia paossa Papistontalossa Suonionkadulla. Kun tiesin, että remontti tulee, toivoin pääseväni evakkoon juuri tänne. Jokin tässä kaupunginosassa kiehtoi ja nyt voin sanoa, että vaistoni oli oikeassa. Olen viihtynyt erittäin hyvin. Kuten Instagram-tilinikin todistaa, rakastan Kallion katutaidetta: tarroja, graffiteja ja tämän kaupunginosan arkkitehtuuria. 

Pappeuteni on kestänyt vasta puolitoista vuotta, mutta merkittävän osan sen keskeisistä hetkistä olen kokenut juuri Kallion seurakunnan alueella. Ehkä ikimuistoisimpana hetkenä on Alppilan kirkolla Marjaana Toiviaisen ideoimassa tapahtumassa vietetty joulu. Kallion kirkko on myös melkeinpä kotikirkkoni.

Pappina ja kirkollisiin medioihin erikoistuneena tuottajana uskon, että juuri Kalliossa luterilaisen kirkon tulevaisuus uhkineen ja mahdollisuuksineen tulee iholle. Uuden tekeminen ei ole todellakaan helppoa, mutta täällä uusia avauksia kirkon työtavoissa tuntuu syntyvän yllättävän usein. Innostava ja mediahuomiossa kylpevä kirkkoherra ansaitsee kiitoksen, mutta rohkenen väittää, että Kalliossa on poikkeuksellisen hyvät työntekijät papeista allekirjoittaneen monesta pulasta pelastaneisiin suntioihin. Tämäkin blogisivusto kertoo sitoutuneiden ja osaavien vapaaehtoisten suuresta merkityksestä. Potentiaalia on, mutta toki myös haasteita.

Kalliossa on yksi maamme alhaisimmista kirkkoon kuulumisluvuista, silti juuri täällä kukoistaa luterilaisuuden ulkopuolellakin monipuolinen ja elävä kristillinen seurakuntakulttuuri. Esimerkkinä vaikkapa Suur-Helsingin seurakunnan elävä ja kasvava yhteisö, jolta meillä luterilaisilla olisi esimerkiksi sosiaalisen median hyödyntämisessä paljon opittavaa. 

Miksi kristillisyys kukoistaa Kalliossa? Väitän, että jäsenmäärän lasku on herättänyt meidät toimintaan. Kristinusko on pohjimmiltaan vastarintaliike, jonka yhteisöllinen voima perustuu juuri alakynnessä olemiseen ja heikossa asemassa pyristelevän lähimmäisen huomioimiseen. Minusta avain on ihmisten kohtaamisessa, rinnalle asettumisessa ja lähimmäisten palvelemisessa.

Välttelyn ja byrokratiaan hautautumisen aika on ohi. Meidän tulisi keskittyä toimimaan ja välittämään Nyt on korkea aika nostaa katse maasta taivaaseen ja samalla omasta navasta lähimmäisen silmiin. Muutos ei ole helppo, mutta Jumala pitää huolen hulluistaan, jos ei pidä, on viimeisen seurakuntalaisen viimeinen palvelus sammuttaa valot poistuessaan komeasta kirkostamme.

”Hiljaisen menneisyyden opit ovat riittämättömiä myrskyisessä nykyhetkessä. Tämä tilanne on täynnä vaikeuksia ja meidän on kasvettava sen mukana. Koska tilanteemme on uusi, meidän on ajateltava uudella tavalla ja toimittava uudella tavalla. Meidän tulee rikkoa vanhan lumous ja siten pelastaa maamme.”

— Abraham Lincoln​

Teksti ja kuvat: Jan Ahonen

Kirjoittaja on Valomerkki.fi:n tuottaja ja mediapastori. 
Tammikuussa ilmestyy hänen osaltaan kirjoittama Somempi seurakunta – sosiaalisen median opas. 

Instagram: janerik 1897, Twitter: @janahonen

Meidän oma kahvila, meidän omassa kirkossa

Alppilan kirkon tuloaula: kolea, kalsea, kylmä, kivinen…

…vaan ei enää! Aulan muodonmuutos alkoi jo tämän vuoden kesän kynnyksellä, mutta tänä syksynä se on saanut viimeisen silauksensa ja nyt Alppilan kirkon kahvila kutsuu astumaan sisään.

Miksi kahvila on mielestäni niin hieno?

Siellä on kaunista: sulavasti muotoillut pöydät, lämpöä tuovat valaisimet, mukavat pehmeät rahit, lasten leikkipaikan räsymatot, tyynyt, lelut. Nautin ja hymyilen katsellessani ympärilleni.

Siellä on herkkuja: Meillä on koko Suomen ensimmäiset kirkkosuklaat! Meidän oman kokkimme Manuelin itse tekemät suklaapalat maistuvat suklaan lisäksi kahville ja karamellille. Valikoimassa on myös Suklaakeisarin raakasuklaita sekä Chjokon praliineja. Uusi kahvikone tekee vahvaa ja hyvää espressoa, lattea ja cappuccinoa. Erityismaininta patongeista, joissa täytteenä espanjalaista tortilla de patatas -munakasta.

Siellä on seuraa: kirkon aulan läpi kulkee päivän aikana paljon väkeä, mutta nyt osa istahtaa hetkeksi alas. Päiväkerholaisten vanhempia odottamassa ja juttelemassa, ihmisten tapaamisia, kokouksia, keskittynyttä työntekoa oman läppärin takana. Perjantaisin kahvila täyttyy lapsista ja perheistä.

Näitä kaikkia saattaa saada kyllä muualtakin, siis kivaa sisustusta, hyvää ruokaa, seuraakin.

Mikä on tärkeintä on se, että kahvila on meidän.

Kahvilan idea tuli seurakuntalaisilta. Sitä alkoi alun perin kehittää Riikka jo pari vuotta sitten ja nyt syksyllä Anu. Kun kenelläkään ei tuntunut olevan aikaa tai kiinnostusta kahvilan pitämiseen hengissä, Anu tarttui toimeen, kysyi Manua mukaan ja on koko syksyn ajan vapaaehtoistyönä työskennellyt kymmeniä ja kymmeniä tunteja kahvilan parissa. Hän on etsinyt huonekaluja, hankkinut meille oman Alppila-teesekoituksen yhdessä paikallisen yrittäjän kanssa, löytänyt valaisimia, kankaita, astioita. Anu on järjestänyt avajaiset ja pikkujoulut, tiedottanut, kutsunut, koonnut, luonut visiota kulmakuntamme kahvilasta ja omaa yhteisöä sen ympärille.

Lopputulos on kotoisa, tyylikäs kahvila maistuvine tarjoiluineen. Ja ennen kaikkea kävijät tervetulleeksi toivottava yhteisö, johon on nyt entistä matalampi kynnys tulla mukaan.

Viime viikolla kahvilassa vietettiin jo pieniä pikkujouluja suklaata, glögiä ja torttuja maistellen.

Pikkujoulupäivänä tiskille tuli myyntiin myös lahjakortteja kahvilaan tai lauantaibrunssille. Niitä ehtii käydä ostamassa joululahjaksi vielä ennen joulua.

Kaikki ei ole ihan valmista, seinään on tulossa vielä hieno maalaus ja monia pieniä juttuja säädetään. Avajaisia vietetään vuodenvaihteen jälkeen, nähdään viimeistään silloin!

Pia

Kirkkosuklaata maistelemassa ja yllättäen taiteilemassa

Nyt onkin aika paljastaa, että Alppilan kirkon kahvilassa tapahtuu paljon uutta! Yksi herkullinen uusi juttu on jo kirjaimellisesti tiskissä, sillä kahvilassa on nyt tarjolla uusia suklaisia herkkuja. Kävin tyttäreni kanssa maistelemassa koepaloja ihanuuksista viime viikolla. Ai että oli hyviä, kiitos ja NAM – kyllä maistui meille molemmille!

Raakasuklaat tulevat kirkolle Suklaakeisarilta, praliinit Chjokosta ja suloisen pehmoiset Kirkkosuklaat tekee keittiömme oma taituri Manuel, tuttavallisemmin tietenkin Manu. Jo pitkään Alppilan brunssin herkuista vastannut Manu on ottanut nyt suuremman roolin myös kahvilan puolella.

”Haluun tommosen, missä on lumihiutaleita päällä.” 

Suklaakeisarin kookossuklaa maistui äidille ja tyttärelle.

Tarjolla oli myös Manun leipomia "puolikuita" (eli vauva-croissantteja, sanoi lapsi!)  

ja pan de chocolad -suklaaleipiä.

Keskittyneen suklaanmaistelu- ja pillimehuhetkemme päätteeksi huomasimme sattumalta, että kahvilassa oli alkamassa Tuulikki Karun ohjaama lasten kuva- ja sadutustyöpaja, johon saapui mukaan tuttuja kavereita. Meidätkin toivotettiin seuraan tervetulleeksi. Vaikka esiliinan pukeminen päälle jostain syystä jännittikin hirveästi, niin lopulta taide vei mennessään ja tuloksena oli mahtavia teoksia. Näitä kutsutaan kuulemma ”pääjalkaisiksi”.

Iloiset tyttöset tukka pystyssä: ”Tässä on mä ja mun ystävä. Me ollaan punaisia, 

koska me ollaan tyttöjä."

”Tässä on koko meidän perhe.”

Taiteilijat työssä. Isommasta tytöstä on pienen aina hyvä katsoa mallia.

Tuulikki kertoi, että lasten kuva- ja sadutuspaja järjestetään uudelleen helmikuussa, ja olemme jo ilmoittautuneet mukaan. Ryhmiä tulee olemaan kaksi: 3–4 vuotiaille sekä yli viisivuotiaille. Jos haluat mukaan pääjalkaisia tai muita teoksia maalailemaan, voit kysellä pajasta lisää Tuulikilta, puh. (09) 2340 3604.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Pia

Hurmaamassa ja houkuttelemassa

Kävimme eilen Anun kanssa kertomassa Kallion kulma -blogista ja sen ympärille syntyneestä yhteisöstä Kallion seurakunnan työntekijöiden aamukahveilla.

Huomenta! Blogistit ottivat aamukahvi-selfien. Oikealla Anu, vasemmalla Pia.

Olimme molemmat nukkuneet huonosti edellisen yön, ja Anu sanoi jälkeenpäin, että hänellä oli ollut paitakin nurinpäin. Minä taas en paidasta huomannut mitään, kun olin niin silmät aamusikkurassa. Olen kyllä elävä todiste siitä, että yksi kuppi kahvia ei todellakaan riitä herättämään aamu-unista ihmistä! Mukana ollut Vappu-vauva oli onneksi iloinen ja pirteä.

Aamun tunnelma oli meistä tosi hyvä, ja iloksemme blogi oli suurimmalle osalle kahvittelijoista jo tuttu. Saimme kuulla kannustavia ja positiivisia puheenvuoroja, kiitos niistä. Tuntui tosi hyvältä!

Yksi kuppi ei tänä aamuna Pialle riittänyt. 

Kerroimme blogin tarinan: tutustuimme Anun kanssa sattumalta Kallion kirkon iltavahtivuorossa, ja Anun kypsyttelemä idea seurakuntalaisten blogista sai minut heti innostumaan. Sitten palloteltiin nimeä ja toteutusta pitkään ja hartaasti - kunnes Kallion kulma vihdoin näki virtuaalisen päivänvalon noin vuosi sitten.

Tekstejä on nyt jo miltei 50, kirjoittajia ja kuvaajia yli kymmenen. Aiheina ovat olleet monet seurakunnan toimintaan liittyvät asiat, esimerkiksi fillaripaja, messut, brunssi, lasten perjantait, Kallion kantaattikuoro, Päiväkansa, torstaina iltapäivällä -keskustelut ja muskari. Toisaalta on myös hienoja pohdiskelevia tekstejä ja kuvia. Haave moniäänisyydestä on alkanut toteutua.

Ja tässä siis olemme nyt. Paljon uutta on tulossa, ja blogi on saanut huikeaa nostetta alleen.

Mitä siis halusimme sanoa teille, hyvät seurakuntamme työntekijät?

Viestimme lyhykäisyydessään on: Tulkaa, hypätkää mukaan! Tulkaa olemaan läsnä kanssamme blogiin, kertokaan meille teidän työstänne, ajatuksistanne, kokemuksistanne, unelmistanne! Puhukaa seurakunnasta, Alppilasta ja Kalliosta, tästä kaupungistamme, seurakunnan toiminnasta, yhteisöstämme, kirkosta, uskosta ja elämästä. Kertokaa näistä kirjoittamalla blogiin tai ottamalla kuvia itsellenne tärkeistä asioista. Keskustelkaa tekstien kommenteissa, tykätkää meistä Facebookissa, seuratkaa meitä Instagramissa, jakakaa ja peukuttakaa juttujamme jos siltä tuntuu, kertokaa meistä kavereillenne ja tapaamillenne ihmisille. Vinkatkaa, jos tiedätte jonkun kirjoittajan, hyvän haastateltavan tai kiinnostavan tapahtuman.

Me olemme seurakunta, ja tämä on meidän oma blogimme: kerrotaan tarinaamme yhdessä! Kiitos, että saimme tulla aamukahville kanssanne.


Pia

Itse katettu

Luterilaisessa kirkossamme homma toimii useimmiten niin, että seurakunnan työntekijät järjestävät tapahtumat ja laittavat pöydän valmiiksi, ja seurakuntalaiset käyvät valmiiseen pöytään jos käyvät. Tätä Marjaana sivuaa haastattelussa jonka luin eilen, ja tätä minä olen miettinyt tänään.

Mietittyäni huomasin, että kas, meidän Kallion kulmammehan on pieni vallankumous. Täällä me olemme itse kattaneet pöydän ja kutsumme muita mukaan. Tykkään nostaa blogissa esille asioita, jotka ovat syntyneet seurakuntalaisten omasta tarpeesta, omista ideoista ja aktiivisuudesta. On niin sanotusti vallattu ja otettu haltuun, mutta hyvällä ja rakentavalla tavalla.

Riikka, esimerkiksi, on yhden naisen tarmolla luonut Alppilan kirkkoon Lasten perjantain. Idea on yksinkertainen kuten hyvät ideat usein ovat. Kirkon aulassa on kahvila ja toimintaa lapsille. On katsottu leffoja ja teatteria, maalattu, askarreltu kortteja, paketoitu joululahjoja perheille, rakennettu pahvilaatikkomajoja, kierretty salaista kirkkokierrosta ja tavattu mummoja. Paikalliset lapsiperheet ovat tulleet koska on helppo tulla, aulasta saa ostaa lounasta, aikuiset tapaavat toisiaan ja lapset puuhaavat. Täältä löytyy syksyn ohjelma, kun rullaa kahvilan fb-sivua alaspäin.

Päiväkansa, toisen esimerkin mainitakseni, on saanut suureksi osaksi alkunsa Leenan aktiivisuudesta. Ja vielä, tämän jutun kuvituksena on Anna Matilaisen taidetekstiili Tämä rakennus olemme me, joka tehtiin yhteisöllisenä projektina Alppilan kirkon aulassa. Laitoin kuvan tähän koska, no, se sopii niin hyvin. Tämä rakennus olemme me. Tykkään tuosta työstä niin paljon, sen nimestä, siitä mitä se symboloi ja siitä kuinka kotonaan se on myös täällä meidän Kallion kulmassa. Kirjoitin teoksesta myös viikko sitten kun työ oli vielä kesken, mutta näissä kuvissa on valmista.

Pöytä on katettu, itse katoimme ja olemme siitä ylpeitä. Ilokseni kirjoittajia on ilmoittautunut mukaan, ja monenlaisia juttuja on tulossa. Lisäisin tähän loppuun vielä tuon yhden Heprealaiskirjeen lauseen, jos en olisi toistellut sitä jo niin moneen kertaan.

No, kerran vielä.

Tämä rakennus olemme me.


Pus.

Teksti ja kuvat: Anu Rask, teos: Anna Matilainen

Tämä rakennus olemme me

Tässä valmistetaan taidetekstiiliä Alppilan kirkkoon ja puretaan ompelutraumaa. Anna Matilaisen suunnittelema tekstiili sai muotoaan trashionista Outi Pyyn vetämisssä työpajoissa viikonloppuna. Työ on nimeltään Tämä rakennus olemme me ja se on Annan lopputyö muotoiluopintoihin. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on teologi.

Teos koostuu maalatusta kankaasta sekä siihen ommelluista tummista hahmoista ja se on tarkoitus pingottaa ja kiinnittää seinälle. Minusta suunnitelma on erittäin hieno. "Siinä on talo", joku lapsista näki. Itse huomasin talon katolla ristin. Suunnittelija hämmästyi, ei hän ollut sellaista ajatellut. Kun kanttori Vivika tuli seuraamaan työskentelyä, huomasimme että siinähän onkin kuoro ja Vivika korkeimpana hahmona johtamassa sitä. Anna kertoi, että hänellä oli työtä suunnitellessaan mielessä myös Alppilan kirkko rakennuksena tiloineen ja työpajoineen, yhteisöllisen tekemisen paikkana. Hyvin monitulkintainen työ, tykkään.

Annalla oli taiteellinen puoli ja kristillinen symboliikka hallussa, Outilla puolestaan on kokemusta työpajojen järjestämisestä. Hän antoi Annalle muutaman neuvon koskien työn teknistä toteutusta. Isoa työtä kierrätysmateriaaleista tehdessä kannattaa valita helpot värit (eli sellaiset joita on kirppiksellä yllin kyllin) ja pitää värialueet selkeinä. Tässä työssä ommeltavat kankaat ovat harmaata ja mustaa. Yhteisöllisesti toteutettavan työn tulee ompeluteknisesti olla hyvin yksinkertainen. Tässä työssä pärjää ottamalla neulan kauniiseen käteen ja pistelemällä harsinpistoja.

Mikäs se ompelutrauma nyt sitten oli? No se on ompelijaäidin allekirjoittaneelle aiheuttama trauma. En vieläkään ompele nappia tai parsi sukkaa, saati sitten mitään vaativampaa, koska en kuitenkaan osaa täydellisesti. Sen sijaan kuljetan kaikki omat sekä neljän lapsen rikkinäiset, parsittavat, korjattavat, tuunattavat ja ommeltavat junalla äidille ja takaisin. Siitäs äiti sait, sen se lapselle ohimennen heitetty arvosteleva kommentti teki. Tänään sain kokea että tadaa, sehän pysyy kiinni kun pistelen. Olipahan terapeuttinen ja eheyttävä kokemus. Ties vaikka oppisin kiinnittämään vielä napinkin.

Tätä käsityöterapiaa on tarjolla vielä ensi viikon lauantaina ja sunnuntaina. Kuten Outi Pyy sanoo, "Ompeluseurat olivat naisten facebook ennen kuin internet keksittiin." Miehetkin toki tervetuloa.



Trashion tarkoittaa käytettyjen vaatteiden ja tekstiilien kustomointia sekä kierrätysmateriaaleista tehtyä muotia. 

Lisää inspiraatiota Outi Pyyn blogissa.




Teksti ja kuvat: Anu Rask