Uutta Kallion kulmilla: yhteisömedia syntyy

Kun Kallion kulma -blogia aloiteltiin, me tekijät haaveilimme sen jonain päivänä kasvavan koko seurakunnan yhteiseksi mediaksi. Ajattelimme, että blogi olisi kaikille yhteinen tila, jossa voi piipahtaa milloin vain – ja johon kuka tahansa yhteisömme jäsen voisi kirjoittaa ja puhua itseään koskettavista asioista.

Jutut kertoisivat elämästä kaupungissa, sen ihmisistä, uskosta ja epäuskosta, toivosta ja rakkaudesta. Siis kaikesta siitä, mikä on tärkeää ja ajankohtaista, ja mitä seurakunnassamme ja sen alueella on meneillään.

No nyt tämä tapahtuu!

Kallion kulma ottaa ison harppauksen ja kasvaa haaveidemme yhteisömediaksi. Ja tähän tarvitaan mukaan ihmisiä, ehkä juuri sinut?

Rekrytoimme nyt monenlaisia vapaaehtoisia jäseniä Kallion kulma -yhteisömedian tuotantotiimiin. Kurkkaa alla oleva ilmoituksemme ja kerro, mitä sinä haluaisit ja osaisit tehdä. Vastavuoroisesti me valmennamme tekijöitä, tarjoamme mentorointia ja alan koulutuksia, verkostoidumme aktiivisesti viestinnän, markkinoinnin ja media-alan ammattilaisten kanssa pääkaupunkiseudulla ja ennen kaikkea opimme toisiltamme.

Tervetuloa mukaan, tulethan! Ole yhteydessä meilillä tai puhelimitse tai tule moikkaamaan Kallion kirkolle 16.9. Klo 12 alkaen Ovi on auki! -tapahtumaan.



Tapaamisiin!
Pia


Rekrytointi-ilmoitus: Tule tekemään uutta yhteisömediaa

Olemme kehittämässä Kallion kulma -blogia monikanavaiseksi koko seurakunnan yhteisömediaksi.

Etsimme nyt joukkoomme eri-ikäisiä vapaaehtoisia alan ammattilaisia ja opiskelijoita, kirjoittajia ja bloggaajia, kuvaajia ja videokuvaajia, kuvittajia ja graafikoita kehittämään yhteisömedian brändiä ja tekemään sisältöjä Kallion ja seurakunnan ihmisistä ja ilmiöistä noin 1–2 krt kuukaudessa.

Yhteisömedia on paikka kokeilla ja oppia uutta ja saada mentorointia viestinnän ammattilaisilta. Innostavan yhteisön lisäksi tarjoamme vuoden mittaan 4–5 koulutusta monikanavaiseen sisällöntuotantoon liittyen.

Vapaaehtoisten rinnalla yhteisömedian sisältöä tuottavat myös seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset viestinnän ammattilaiset.

Hae mukaan. Kokoamme yhteisömediaa parhaillaan. Laita vapaamuotoinen hakemus ja mahdolliset työnäytteet meille ja kerro miksi juuri sinä haluaisit olla mukana. Mukaan otetaan 5–10 osaajaa noin vuodeksi.

Tule tutustumaan tekijöihin ja kuulemaan yhteisömediasta lisää Ovi on auki! -tapahtumaan Kallion kirkkoon lauantaina 16.9. klo 12.

Kysy lisää ja lähetä hakemus: kallionkulma@gmail.com, Pia Pihlaja p. 050 590 8717
Viestinnän projektipäällikkö Anu Merenlahti, anu.merenlahti@evl.fi tai p. 050 330 4369.

Ihmisiä Alppilan kirkolla: Ritva Valve

Alppilan kirkon juhlavuoden kunniaksi  julkaisemme sarjan Lorenzön kirkolla ottamia valokuvia ja tarinoita, joissa kuvien henkilöt pääsevät ääneen.

"Muistan hyvin Alppilan kirkon vihkiäismessun. Asuimme Harjukadulla ja äiti oli käskenyt laittaa tumman leningin kun mennään seurakuntaan. Kirkko oli tupaten täynnä, Alppilassa oli tuolloin paljon enemmän asukkaita kuin tänä päivänä ja pienissä asunnoissa asui monilapsisia perheitä. Messussa oli paljon vanhoja ihmisiä tummissa vaatteissa, ainakin siltä se tuntui 16-vuotiaasta. Kanttori soitti ihanasti urkuja ja jumalanpalveluksen jälkeen juotiin kirkkokahvit.

Minulla on hirveästi muistoja täältä 60 vuoden ajalta. Pari vuotta messun jälkeen aloitin työt nuoriso-ohjaajana uudella kirkolla. Kamala mitkä portaat, ajattelin ensimmäiseksi tänne tullessani. Toiminta lasten ja nuorten kanssa piti luoda ihan alusta. Kirkkoherra totesi, että “on teidän asianne mitä teette, kunhan teette”. Kyllä me teimmekin, perustimme tänne päiväkerhot, iltapäiväkerhot, pyhäkoulut ja perhekirkot. Päiväkerhossa oli 40 lapsen ryhmiä, minulla oli yleensä pari harjoittelijaa apunani. Kesät vietettiin lasten kanssa Suomusjärven kesäsiirtolassa leireillä.

Nykyään asun ihan kulman takana ja käyn tässä aulassa istumassa lähes päivittäin. Kokoonnumme muutaman tutun naisen kanssa kahvilaan juttelemaan. Tykkään tulla tänne myös kutomaan. Ja joka sunnuntai tulen jumalanpalvelukseen, siihen samaan rakkaaksi käyneeseen kirkkoon."

 

Ritva löysi kuvan itsestään 16-vuotiaana,
samana vuonna hän istui tummassa leningissään
Alppilan kirkon avajaismessussa.
Tässä kuvassa Ritva seisoo Malmin hautausmaalla isoisänsä Niilon kanssa.

Kuva: Lorenzö

Teksti: Anu Rask
Valokuvaprojektista kerrotaan lisää täällä.

Paljon onnea vaan Alppilan kirkko!

Alppilan kirkolla juhlitaan tällä viikolla 60-vuotisjuhlia monin eri tapahtumin. Yksi suosikkijuttuni on hieno ja koskettava valokuvanäyttely Alppilan kirkon ihmisistä. Helsingissä asuva ranskalainen valokuvaaja Lorenzö on viettänyt kirkolla tunteja ja tunteja yhteisöämme ja yhteisöjämme kuvaten.

Vietämme Alppilan kirkon juhlavuotta Kallion kulma -blogissa julkaisemalla sarjan Lorenzön ottamia valokuvia ja niihin liitettyjä tekstejä, joissa kuvien henkilöt pääsevät ääneen. Itse näyttelyyn ja fyysisiin valokuviin kannattaa tulla tutustumaan Alppilan kirkkoon. Hyvä ajankohta on esimerkiksi sunnuntaina Juhlamessun jälkeen, jolloin näyttely virallisesti avataan ja Lorenzö on paikalla.

Koko juhlaviikon ohjelma näkyy esimerkiksi täällä. Vielä ehtii kokea monta hienoa juttua, loppuviikko on melkoista ilotulitusta varsinkin lapsille.

Kuva: Maikki Rantala & Anu Merenlahti
Teksti: Anu Rask

Kohtaamisia mielenosoituksesta Rautatientorilla

Turvapaikanhakijoiden mielenosoitus Rautatientorilla Helsingin keskustassa alkoi jo helmikuun alussa ja jatkuu yhä. Kävin paikalla ensimmäisen kerran mielenosoituksen oltua käynnissä parin päivän ajan. Sen jälkeen olen vieraillut teltalla useasti ja minut on otettu joka kerta ystävällisesti vastaan.

Olen keskustellut monien mielenosoittajien kanssa ja he ovat kertoneet miksi ovat paikalla. Heillä on huoli tulevaisuudesta, koska monilla heistä ei ole oleskelulupaa Suomessa eikä turvallista paluun mahdollisuutta omaan kotimaahansa. Osa mielenosoittajista on saanut käännytyspäätöksen, joten heillä ei ole yösijaa eikä oikeutta sosiaalisiin tukiin. Mielenosoittajilla on kolme vaatimusta. Maahanmuuttoviraston päätösten oikeudenmukaisuus tulisi varmistaa. Palautukset maihin joissa ei ole turvallista tulisi lopettaa. Ihmisiä ei tulisi jättää vastaanottokeskuksesta poistamisen jälkeen heitteille ilman paikkaa jossa nukkua ja ilman ruokaa.

Rautatientorilla olen tavannut esimerkiksi nuoren jalkapallolupauksen Irakista. Hän näytti minulle irakilaisessa sanomalehdessä julkaistuja kuvia itsestään. Hänen tarinansa on onnekas, sillä hänellä on nyt lupa jäädä Suomeen ja suomalainen tyttöystävä. Hänen toiveissaan on löytää helsinkiläinen jalkapalloseura mutta hän ei tiennyt kenen puoleen kääntyä, joten lupasin etsiä hänen oman ikäluokkansa valmentajan tiedot.

Jutellessani turvapaikanhakijoiden kanssa heidän unelmistaan kaikki ovat kertoneet halustaan jäädä Suomeen, rakentaa tänne tulevaisuus, perustaa perhe ja saada kunnollinen työpaikka. Kaikki painottavat, että he eivät halua elää sosiaalitukien varassa vaan maksaa veroja Suomelle. Tunnelma mielenosoituksessa on joka kerralla hyvä ja ystävällinen, vaikka ihmiset ovat viettäneet ulkona jo monta pakkasyötä. Paikalle saapuessani saan aina käteeni kupillisen höyryävää teetä. Välillä olen vienyt mukanani Mölkky-pelin, joskus on luisteltu viereisellä luistinradalla. Hyvää tunnelmaa yritetään pitää yllä, vaikka tilanne on vaikea ja raskas.

Olen saanut mielenosoituksesta hyviä ystäviä. Olemme käyneet yhdessä elokuvissa ja viettäneet kotonani kansainvälistä ruokailtaa ystävieni ja perheeni kanssa. Vaikka elämäntilanteemme ja taustamme ovat kovin erilaisia, olemme tunteneet lämmintä yhteenkuuuvuuden tunnetta. Olemme saaneet oppia, että erilaisista taustoista huolimatta olemme ihmisinä monella tavalla samanlaisia.

Teksti ja kuvat: Maarit van Santen
Jutun kirjoittaja on Kallion seurakunnan diakoni

Perjantain pullapajasta Hei!

Alppilan kirkon Lastenperjantaina levisi kutsuva pullantuoksu kaikkialle. Mutta sitä ennen ehti jo tapahtui. Ihanainen Liisa, lainassa Kahvi-Kaisoista, alusti sopivan, kimmoisan taikinan. Mummot Päiväkansasta saapuivat esiliinoineen ja tuossa tuokiossa lapsetkin. Oli vauvaa, taaperoa, päiväkerholaista. Paikallinen päiväkoti oli suljettuna, joten lapsia saapui sieltäkin.

Syntyipä monenlaista kakkaraa, pullapoikaa ja rinkulaa. Hauskinta taisi olla se käsien laittaminen taikinaan, pehmeän taikinan myllääminen - ja rusinoiden syöminen. Jauhot vaan pöllysivät. Pienimmät eivät ihan tajunneet taikinamöykyn ja  valmiiksi paistetun pullan yhteyttä. Uuniin kun oli vähän vaarallista mennä kurkistelemaan. Mutta mitä väliä! Tunnelma oli lämmin ja touhukas.

Saattoi sitten jo siirtyä syömishommiin. Listalla oli lasten hamppurilainen ja aikuisille mm. herkullinen salaattipöytä hummuksineen ja kuskus-salaatteineen. Nam.
Läsnä meitä oli ainakin viisikymmentä henkeä ja ylikin. Luvun ottaminen oli hieman haasteellista, kohteet vilistelevät sinne tänne ja pikkuruisimmat nukkuivat vaunujen uumenissa. Ikäasioista ei väliä, mutta tiedettiin että nollasta yhdeksäänkymmeneen, kaikki hyvän Jumalan perheväkeä.

Tätä pian taas sanoivat mummot lähtiessään.



Teksti: Leena
Kuvat: Anu

Valtaa saa, jos sitä ottaa

Osallistuin viime talvikautena vallankumoukseen. Kaikki alkoi netistä, itse asiassa täältä Kallion kulman sivuilta. Virtuaalisesta maailmasta kumous kulkeutui myös Alppilan kirkkoon.

Nimittäin tämän Kallion kulman blogin perustaminen pari vuotta sitten sysäsi liikkeelle tapahtumaketjun, jota aloimme lopulta kutsua vallankumoukseksi. Me seurakuntalaiset valtasimme kirkon. Niin hassulta kuin se kuulostaakin jälkeenpäin, emme aluksi edes ajatelleet, että saisimme esimerkiksi pitää seurakunnassa blogia kysymättä lupaa.

Ensin oma-aloitteisuutemme keskittyi tämän blogin tekemiseen, mutta pikkuhiljaa virtuaalinen vallankumouksemme alkoi tihkua elämään elämään, ja erityisesti Alppilan kirkkoon. Seurauksena  kirkon kahvilan aulaan saatiin ihana Maikki Rantalan muraalimaalaus, tiistai-illan Iltateet-tapahtumat pyörivät koko kevään ja osallistuimme porukalla aktiivisesti kahvilan kehittämiseen ja markkinointiin. Tästä kaikesta muotoutui myös itselleni akateeminen tutkimusprojekti, jota tein samanaikaisesti Aalto-yliopistoon.

Alppilan kirkon kahvilan muraali, jossa vihreät lehvät versovat kaupungissa. 

Maikki Rantalan muraalin kuvasi Anu Rask. 

Iltateet-keskustelusarja alkoi huhtikuussa ja pyöri toukokuun loppuun saakka. Yllä aiheiden kirjoa. Kuva Kallion kulman Instagram-tililtä.

Turha on siis kitistä ja valittaa: valtaa saa, jos sitä ottaa. Vaan sen vallan myötä tulee myös vastuuta, ja pian huomasimmekin tekemistä olevan todella paljon. Itsekin innostuksissani lähdin mukaan monenlaiseen. Yhtäkkiä oman projektini, satunnaisten palkkatöiden, luottamustehtävien ja tietenkin myös perhearjen lisäksi päiväni ja iltani täyttyivät seurakunnan töistä. Niistä vapaaehtoistöistä.

Kun kevät lämpeni kesäksi ja Alppilan kirkon kahvilan toiminta hiljeni, huomasin olevani aika väsähtänyt. Vetäydyin Alppilan ympyröistä hetkeksi, ja kirjoitin lopputyötutkimukseni valmiiksi. Samalla  kertasin mielessäni tekemäämme työtä. Olen onnellinen ja ylpeä siitä, miten valtavasti saimme aikaan. Rohkaisimme, innostimme ja kannustimme itseämme ja muita tekemään, toimimaan ja luomaan uutta.

Mitä oppeja ottaisin viime talven vallankumousprojektista mukaan nyt syksyn toimintakauden kynnyksellä?

Tee juuri sitä, mistä itse tykkäät! En tiedä miten on muualla, mutta ainakin Kallion seurakunnassa on tilaa todella monenlaisille asioille. Jos kirkossa ei tehdä sitä, mistä itse tykkäät, tule mukaan luomaan jotain itsellesi mieluista.

Älä uuvu. Vapaaehtoistyö väsyttää, jos sitä tekee liikaa. Seurakunnalla on työntekijöitä, joiden työ on kantaa vastuuta. Vapaaehtoistyönä on oikeus ja kohtuus tehdä sellaista, josta tykkää – sopivia määriä eikä liikaa.

Ja viimeiseksi se, mitä itse alan harjoitella seuraavaksi: Liittoudu työntekijöiden kanssa. Alppilan kirkon seurakuntalaisten vallankumouksessa työntekijät loistivat poissaolollaan. Emme ehkä osanneet ottaa heitä mukaan, eivätkä he suostutteluista huolimatta oikein löytäneet paikkaansa meidän hankkeissamme. Luulenpa, että tämä muuttuu ainakin Alppilassa. Nyt meillä on uusi toiminnanjohtaja, Petri, joka alusta alkaen on suhtautunut lämmöllä ja kiinnostuksella sekalaisen seurakuntansa työskentelyyn.

Ja siksi haastankin lopuksi Petrin esittäytymään blogissa ja kertomaan, mikä oikein on miehiään. Petri, hoi!

Teksti: Pia, kuvat: Anu

Parasta antiikkia Alppilassa

Halusimme Päiväkansan porukat asettua kuvaan uuden muraalimme edessä. Nuorisollakin on kaverikuvansa ja instansa. Meillä iloitaan nyt kauniista paperikuvista!

Kuvausta valmistellessamme joku keksi meille uuden nimen "Parasta antiikkia". Tiedetään seurakunnilla olevan hankkeita nimeltä "parasta pienimmille" ja "parasta nuorisolle". Meillä Alppilassa on siis nyt hanke 60+ ihmisille "parasta antiikkia".

Tosin joku tiesi, että antiikiksi voi kutsua vasta yli satavuotiaita esineitä, mutta ihmisillä saa olla toisin. Ja onhan Päiväkansassa jäsen, joka neljän vuoden päästä täyttää sata. Me muut sitten letkassa perässä.

Mutta ihailkaapa kuviamme! Kuvissa mm. 50 vuoden takaiset ystävykset ja toisessa meidän ihanat vironkieliset rouvat. Miesten kuva taisi olla kaikkien suosikki.

Teksti: Leena
Kuvat: Raisa Ranta/Noonkollektiivi

Seurakunta menee maalaismarkkinoille – tule moikkaamaan!

Hakaniemen torilla kesällä. (Kuvasta kiitos hel.fi -sivusto!)

Hakaniemen torilla järjestetään maalaismarkkinat joka kuun ensimmäinen sunnuntai klo 10–16, niin tämänkin viikon sunnuntaina.

Yhtä kauan kun näitä markkinoita on järjestetty, olen ajatellut, että siellä kuuluisi myös seurakunnan olla. Helsingin seurakuntayhtymässä ja seurakunnissa vuoden ajan työstetty Toimintakulttuurimuutos-hanke antoi itselleni uutta pontta ryhtyä toimiin. Hankkeen teeseissä lukee, että seurakunnan tulee olla siellä missä muutkin, ja niin näkyvänä, että jokainen sen huomaa.

Kallion kultaristipaitojen hankkiminen oli ensimmäinen askel näkyvämpään suuntaan ihmisten parissa yhdessä “pantapaitaisten pappien” kanssa. Nyt jalkaudumme torille. On ilo, että Kallion seurakunnassa niin työntekijät kuin seurakuntalaiset ovat niin innostuvaa  porukkaa, että ei tarvitse muuta kuin kertoa idea, niin valmista syntyy.

Olemme näkyvästi torilla ihmisten vuoksi. Kenenkään, jolla on asiaa tai halu tulla keskustelemaan, kuulemaan, kertomaan elämästään tai ihan mistä vaan toisten seurakuntalaisten ja työntekijöiden kanssa, ei tarvitse miettiä, mistä seurakunnan väkeä löytyy ja mihin kellonaikaan.

Mukana on ainakin kaksi pappia, kaksi diakonia ja neljä seurakuntalaista ottamassa vastaan ja kuulemassa torilla kulkijoita.

Meillä on torilla oma teltta, ja meidät tunnistaa panta- tai kultaristipaidasta. Kohtaamisten rinnalla tarjoamme mehua, keksejä, karkkeja, ilmapalloja, piispan rukouskortteja. Lisäksi jaossa on Kallion seurakunnan kevään ohjelmaesite. Esillä on myös aloitelaatikko, ja pidämme leikkimieliset arpajaiset.

Katselemme, kuuntelemme ympärillämme tapahtuvaa ja olemme kuulolla kaikesta, mitä kukin haluaa meille tulla kertomaan ja jakamaan.

Kirkko on seurakuntalaisten, ja tulevaisuutta voidaan rakentaa vain yhdessä.

Riitta

Humans of Kallion seurakunta

Blogin uudessa sarjassa Olivia tutustuu Kallion seurakunnan ihmisiin ja esittelee heidät. Ensimmäisessä osassa hän kertoo itsestään.

Olen Olivia Jaakola. Ammatiltani olen datanomi. Valmistuin ammattiini Uudeltamaalta. Olen kotoisin Helsingistä, mutta nykyään asun Tuusulassa. Lokakuun lopusta lähtien olen ollut työkokeilijana Alppilan kirkossa.

Tehtäviini kuuluu päiväohjelmien laatiminen, Alppilankirkko.fi päivittäminen, mainokset ja
kahvilassa auttaminen. Näiden lisäksi alan nyt keräämään aineistoa ja päivittämään tänne
blogiin Kallion srk:n työntekijöiden esittelyjä.

Vapaa-ajalla olen aktiivinen seurakuntanuori Tuusulan seurakunnassa. Toimin siellä myös
vaparina satunnaisesti valokuvaten srk:n tilaisuuksia jne. Koen suurta kutsumusta
seurakunnassa työskentelyyn ja olen rippikoulusta lähtien ollut mukana toiminnassa.

Minusta on mukava olla osa useamman seurakunnan toimintaa ja näin nähdä laajasti eri
seurakuntien toimintatapoja ja kulttuuria.

Kuulumiset: 
Aloitin muuan kuukausi sitten täällä Alppilan kirkolla ja olen viihtynyt erittäin
hyvin. Täällä on mukavat työkaverit ja hyvä fiilis työskennellä.

Ajankohtainen projekti:
Alppilan kirkon infotaulu ja viestintä

Terveiset:
Kaunista kevättä sinulle! Harmaissa päivissäkin on jotain loistavaa.

Raamatun kohta:
Ps. 91:11-12
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

Motto: 
”Jos uskot, niin se mahdollista on, sillä kaikki mahdollista on.”



Teksti ja kuva: Olivia Jaakola

Tavallinen seurakuntalainen

Olin elokuun lopussa Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon haastateltavana Radio Dein keskusteluohjelmassa edustamassa tavallista kristittyä. Heti aluksi kävi ilmi, että Teemun pyytämä tavallinen kristitty on lestadiolaissukutaustainen kirkosta eronnut ja takaisin liittynyt teologian opiskelija. Mutta hei, kaikilla meillä tavallisilla kristityillä on omat taustamme.

Haastattelutilanne tuli tosi äkkiä, Teemu soitti samana aamuna ja kohta olimmekin jo Vappuvauvan kanssa studiossa istumassa. Tilanne oli mukava ja rento, mutta pari kysymystä jäi vaivaamaan ja pyörimään mielessäni koko talveksi. Eräänlaisena teemana tai punaisena lankana keskustelussa piti olla: mitä minä tekisin kirkossa eri tavalla, millä tavalla tällainen niin sanotusti tavallinen ihminen voisi kokea seurakuntayhteyden mielekkääksi, ja minkälainen seurakunnan pitäisi olla.

Tuolloin tuntui, että eihän minulla voi olla vastauksia ja odotin paniikissa koska aiheet vedetään esiin. Nyt voisin viettää koko lähetysajan näiden kiinnostavien asioiden parissa. Olisinpa saanut vartin sijaan puolen vuoden vuoden valmistautumisajan!

Mikä on saanut muutoksen aikaan ajattelussani?

Tärkeimpänä kaksi suurta projektia jotka polkaistiin käyntiin juuri tuohon samaan aikaan elokuussa. Ensinnäkin Kallion kulma -blogi sai vihdoin kunnolla tuulta siipiensä alle. Toinen hanke alkoi juuri tuon haastattelun jälkeen, kun studion pihalla marisin Teemulle jälleen kerran että kahvila Alppilan kirkon aulassa on ankea ja koska se oikein perustetaan kunnolla. “Perusta”, Teemu vastasi, ja kysyi sitten ottaisinko projektin vastuulleni.

Tämän talven ajan olen ollut hurjan sitoutunut ja innostunut seurakuntalainen siitä yksinkertaisesta syystä, että olen saanut valtavasti vastuuta ja mielenkiintoista tekemistä. Välillä on ollut vaikea kuvailla tutuille, mihin aikani on kulunut. Seurakuntalaisena olemiseen. Pöytien, tuolien, lamppujen, taiteilijan, kahvilatuotteiden ja tuhannen pikkuasian ratkaisemiseen. Blogikirjoitusten tekemiseen ja toimittamiseen. Pikkujoulujen ja avajaisten järjestämiseen.

Itse katettu -niminen pieni kirjoitus blogissa oli itselleni avain uuteen tapaan ajatella. Vähitellen olen tajunnut, että seurakuntalaisen rooli ja identiteetti voi olla hyvin aktiivinen. Kuten Mariella Asikanius blogissa toisaalla kirjoittaa, kyse on vain pienestä näkökulman vaihdoksesta. Silloin kun Teemu haastattelussa kysyi minulta minkälainen seurakunnan pitäisi olla, kiusaannuin. Kokemukseni oli, että virallinen taho eli seurakunta haluaa järjestää toimintaa ja kysyy minulta mitä ihmisille saisi olla.

Kiusaantuminen ei tietenkään ollut Teemun vika, vaan asetelma oli omassa päässäni tässä järjestyksessä. Vähitellen olen tajunnut, että seurakunnan toiminnan tulee olla sellaista, johon löytyy sitoutuvia ihmisiä. Vaikka perustaisit kirkolle minkä hienon pajan tai kerhon, se on tyhjillään heti kun toimintaan ei enää löydy ihmistä, joka siihen sitoutuisi ja puhaltaisi hengen. Ihmiset tietävät kyllä itse mitä he haluavat ja minkälaiselle toiminnalle on tarvetta. Kirkon tulee olla sen verran hereillä, että tarve tulee kohdatuksi.

Kallion kulma -blogi on ollut projekti jonka myötä olen saanut huomata, että seurakuntaan mahtuu paljon ihmisiä jotka haluavat ottaa aktiivisen roolin ja saada oman äänensä kuuluviin. Aluksi epäilin ideaamme, mahtaako kukaan kirjoittaa? Olen saanut ilokseni huomata, että tekstejä on tullut paljon. Blogi on alusta joka mahdollistaa monenlaisen itseilmaisun, ja sille on näköjään tarvetta. Aina kun olen ilmestynyt paikalle tekemään blogijuttuja ihmisten tekemisistä, minut on otettu hyvin lämpimästi vastaan. Kuten tekstejä selaamalla näkee, monet ovat halunneet myös itse kirjoittaa.

Tämä on minusta asioiden tekemistä uudella tavalla ja uuden toimintakulttuurin luomista. Talven aikana olen huomannut, että samat kysymykset ovat nousseet esiin muissakin yhteyksissä. Ehkä en ennen vain kiinnittänyt asiaan huomiota. Viinipuu-liikkeen ensimmäinen teesi sanoo: Sinä olet kirkko. Samaa sanoimme mekin blogissa viime talvena täällä.

Radiohaastattelun voi kuunnella Radio Dein arkistosta.


Teksti: Anu Rask
Kuvat: Pia Pihlaja

Päiväkansa vilkuttaa

Kirkolla joku kysäisi mitä Päiväkansaan kuuluu. Kiitos kysymästä, runsain mitoin hyvää!

Kauden alkaessa aina hieman uusiudumme, muutamme ilmettä. Aikaisemmin istumapaikkamme olivat merkitty Helsingin puistojen nimillä, nyt istumme Helsingin saarissa. Joka kerralla on yllätys, kuka vierellä istuu! Paikkaan ohjaavat laput kun otetaan  "silmät kiinni" pussista. Kaikki  leikkiminen pitää niin aivot kuin ihmisten välit kunnossa, kukaan ei jää syrjään, tämän tiedämme.

Alkulaulu on uusi ja parasta ihan on, että olemme saaneet useita uusia ihmisiä joukkoomme, näyttävät viihtyvän. Mukavalta tuntuu myös, että päiväkansalaiset ovat löytäneet toisistaan ystäviä, vaihtavat puhelinnumeroita ja tapaavat viikollakin. Sairastuneita on muistettu kortilla tai käyty katsomassa. Joku uskalsi messuun, toisesta tuli Kahvi-Kaisa, kolmas liittyi Mummolan mummoihin. Huippua!

Keskustelujen ja ohjelmien aiheista ei ole pulaa. Onhan aina läsnä satojen vuosien elämänkokemus, asiantuntemusta ties mihin. (Vanhin meidän porukasta täytti juuri 95 ja voi, voi on talonsa hissiremontin vuoksi muutaman kerran poissa.) Tänä vuonna on keskusteltu alkoholista, kaikenmaailman kulkuvälineista, samanlaisuudesta ja erilaisuudesta, tehty useita kyselytutkimuksia vaikkapa kun puhuimme sauna-aiheesta vasta vai vihta? Kuuppa, kauha vai koussikka? Hiljaisempikin on rohjennut osallistua, kaikkien ääntä kuullaan ja sopuun on aina päästy.

Pakko vielä kertoa että kivaa on tulossa. Kun Alppilan kirkon ala-aulan muraali (ei siis moraali eikä freskokaan sanoi taiteilija Maikki) on kohtapuoleen valmistunut otatamme ryhmäkuvan ja paljon kaverikuvia sen edessä. Tulemme näkyviksi, ehkä ihan tänne Kallion kulmaankin.

Mitäpä tähän hetkeen muuta kuin että tunnemme vahvasti kuuluvamme toinen toistemme yhteyteen, meidän seurakunnan ja armollisen Jumalan perheväkeen.

Päiväkansan puolesta,
Leena

1+1+1 = Alppilan kirkon kahvila ja brunssi

Terveisiä Alppilan kirkolta. Olen viettänyt viime viikkoina paljon aikaa yhdistämällä palasia toisiinsa, jotta aulan kahvilaravintola olisi valmis ottamaan avajaisvieraat vastaan ensi lauantaina.

Kuvista välittyy viime aikojen tunnelmia. Maikki Rantala maalaa taustalla upeaa muraalia, hän on auttanut myös kutsujen ja mainosten visuaalisen ilmeen kanssa. Minä olen etsinyt pöytiä, lamppuja ja tuoleja Anna Aromaan avustuksella, pyytänyt tarjouksia ja penkonut alelaareista kankaita.

Pöydissä on pidetty tapaamisia ja yritetty ratkaista Manun kanssa ruokalistaa, Pian kanssa viestintää ja järjestelyjä, Sarlotan kanssa kahvilan tilauksia, Tuulikin kanssa lastenhuoneen ohjelmaa, Maaritin kanssa apujoukkojen metsästämistä tarjoilemaan ja Leenan kanssa kukkia. Mitä vielä? Arton kanssa on yritetty saada maalaria paikalle maalaamaan seinää liitutaulumaalilla. Dj Bunuel on luvannut vastata musiikista. Monia yksityiskohtia on mietitty monien muidenkin henkilöiden kanssa, ja ihmisille on levitetty yhteistuumin kutsuja.

Jutun otsikko viittaa tähän yhteiseen ponnistukseen, palapeliin josta on määrä syntyä kahvilan avajaiset. Kari Latvuksen kanssa olemme yrittäneet pitää langat järjestyksessä, ja nyt Karin siirryttyä uuteen työpaikkaan vastuu on kahden kuukauden ajan minulla. Jännittävää ja inspiroivaa.

Otsikko viittaa myös palasiin, joista toiminta Alppilan kirkon aulassa koostuu. Miksi kahvilan avajaiset vietetään brunssilla? Miksi tiistaina lounas tarjoillaan eri tiskiltä kuin muina päivinä?

Olemme pohtineet, miten parhaiten viestisimme vaihtelevat aukioloajat ja monenlaiset ruokailut. Sunnuntaina vietetään messua ja kahvila on kiinni. Myös maanantaina kahvila on kiinni. Tiistaina Manun valmistaman ruuan saa kahdella eurolla, koska olemme kirkossa ja järjestämme monenlaisia kohtaamisia. Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kahvilasta saa ihanaa burgeri -tai keittolounasta. Lauantai onkin brunssipäivä.

Ajattelimme, että koska kaikesta tästä muodostuu kokonaisuus niin voimme ihan hyvin viettää kahvilan avajaisia brunssilla. Lauantai tuntui hyvältä päivältä juhlien järjestämiseen ja brunssi hyvältä tilaisuudelta juhlimiseen. Tunnelma on lauantaisin sopivasti astetta juhlavampi kun musiikki soi, pöytiin on katettu valkoiset liinat ja ihanat herkut ilmestyvät ruokailijoiden eteen kannettuina.

Lämpimästi tervetuloa! Tule avajaisiin, tule brunssille ja lounaalle ja kahville. Kerro meille miten viestintä onnistuu, avautuuko palapelin logiikka, mikä toimii ja mikä ei.

Avajaistapahtuman tiedot näet helposti täältä, ilmoittaudu mukaan puhelimella tai sähköpostilla. Jännittää, lauantaina startataan!

teksti&kuvat: Anu Rask

Kallioon, kukkulalle

Asun putkiremonttia paossa Papistontalossa Suonionkadulla. Kun tiesin, että remontti tulee, toivoin pääseväni evakkoon juuri tänne. Jokin tässä kaupunginosassa kiehtoi ja nyt voin sanoa, että vaistoni oli oikeassa. Olen viihtynyt erittäin hyvin. Kuten Instagram-tilinikin todistaa, rakastan Kallion katutaidetta: tarroja, graffiteja ja tämän kaupunginosan arkkitehtuuria. 

Pappeuteni on kestänyt vasta puolitoista vuotta, mutta merkittävän osan sen keskeisistä hetkistä olen kokenut juuri Kallion seurakunnan alueella. Ehkä ikimuistoisimpana hetkenä on Alppilan kirkolla Marjaana Toiviaisen ideoimassa tapahtumassa vietetty joulu. Kallion kirkko on myös melkeinpä kotikirkkoni.

Pappina ja kirkollisiin medioihin erikoistuneena tuottajana uskon, että juuri Kalliossa luterilaisen kirkon tulevaisuus uhkineen ja mahdollisuuksineen tulee iholle. Uuden tekeminen ei ole todellakaan helppoa, mutta täällä uusia avauksia kirkon työtavoissa tuntuu syntyvän yllättävän usein. Innostava ja mediahuomiossa kylpevä kirkkoherra ansaitsee kiitoksen, mutta rohkenen väittää, että Kalliossa on poikkeuksellisen hyvät työntekijät papeista allekirjoittaneen monesta pulasta pelastaneisiin suntioihin. Tämäkin blogisivusto kertoo sitoutuneiden ja osaavien vapaaehtoisten suuresta merkityksestä. Potentiaalia on, mutta toki myös haasteita.

Kalliossa on yksi maamme alhaisimmista kirkkoon kuulumisluvuista, silti juuri täällä kukoistaa luterilaisuuden ulkopuolellakin monipuolinen ja elävä kristillinen seurakuntakulttuuri. Esimerkkinä vaikkapa Suur-Helsingin seurakunnan elävä ja kasvava yhteisö, jolta meillä luterilaisilla olisi esimerkiksi sosiaalisen median hyödyntämisessä paljon opittavaa. 

Miksi kristillisyys kukoistaa Kalliossa? Väitän, että jäsenmäärän lasku on herättänyt meidät toimintaan. Kristinusko on pohjimmiltaan vastarintaliike, jonka yhteisöllinen voima perustuu juuri alakynnessä olemiseen ja heikossa asemassa pyristelevän lähimmäisen huomioimiseen. Minusta avain on ihmisten kohtaamisessa, rinnalle asettumisessa ja lähimmäisten palvelemisessa.

Välttelyn ja byrokratiaan hautautumisen aika on ohi. Meidän tulisi keskittyä toimimaan ja välittämään Nyt on korkea aika nostaa katse maasta taivaaseen ja samalla omasta navasta lähimmäisen silmiin. Muutos ei ole helppo, mutta Jumala pitää huolen hulluistaan, jos ei pidä, on viimeisen seurakuntalaisen viimeinen palvelus sammuttaa valot poistuessaan komeasta kirkostamme.

”Hiljaisen menneisyyden opit ovat riittämättömiä myrskyisessä nykyhetkessä. Tämä tilanne on täynnä vaikeuksia ja meidän on kasvettava sen mukana. Koska tilanteemme on uusi, meidän on ajateltava uudella tavalla ja toimittava uudella tavalla. Meidän tulee rikkoa vanhan lumous ja siten pelastaa maamme.”

— Abraham Lincoln​

Teksti ja kuvat: Jan Ahonen

Kirjoittaja on Valomerkki.fi:n tuottaja ja mediapastori. 
Tammikuussa ilmestyy hänen osaltaan kirjoittama Somempi seurakunta – sosiaalisen median opas. 

Instagram: janerik 1897, Twitter: @janahonen

Meidän oma kahvila, meidän omassa kirkossa

Alppilan kirkon tuloaula: kolea, kalsea, kylmä, kivinen…

…vaan ei enää! Aulan muodonmuutos alkoi jo tämän vuoden kesän kynnyksellä, mutta tänä syksynä se on saanut viimeisen silauksensa ja nyt Alppilan kirkon kahvila kutsuu astumaan sisään.

Miksi kahvila on mielestäni niin hieno?

Siellä on kaunista: sulavasti muotoillut pöydät, lämpöä tuovat valaisimet, mukavat pehmeät rahit, lasten leikkipaikan räsymatot, tyynyt, lelut. Nautin ja hymyilen katsellessani ympärilleni.

Siellä on herkkuja: Meillä on koko Suomen ensimmäiset kirkkosuklaat! Meidän oman kokkimme Manuelin itse tekemät suklaapalat maistuvat suklaan lisäksi kahville ja karamellille. Valikoimassa on myös Suklaakeisarin raakasuklaita sekä Chjokon praliineja. Uusi kahvikone tekee vahvaa ja hyvää espressoa, lattea ja cappuccinoa. Erityismaininta patongeista, joissa täytteenä espanjalaista tortilla de patatas -munakasta.

Siellä on seuraa: kirkon aulan läpi kulkee päivän aikana paljon väkeä, mutta nyt osa istahtaa hetkeksi alas. Päiväkerholaisten vanhempia odottamassa ja juttelemassa, ihmisten tapaamisia, kokouksia, keskittynyttä työntekoa oman läppärin takana. Perjantaisin kahvila täyttyy lapsista ja perheistä.

Näitä kaikkia saattaa saada kyllä muualtakin, siis kivaa sisustusta, hyvää ruokaa, seuraakin.

Mikä on tärkeintä on se, että kahvila on meidän.

Kahvilan idea tuli seurakuntalaisilta. Sitä alkoi alun perin kehittää Riikka jo pari vuotta sitten ja nyt syksyllä Anu. Kun kenelläkään ei tuntunut olevan aikaa tai kiinnostusta kahvilan pitämiseen hengissä, Anu tarttui toimeen, kysyi Manua mukaan ja on koko syksyn ajan vapaaehtoistyönä työskennellyt kymmeniä ja kymmeniä tunteja kahvilan parissa. Hän on etsinyt huonekaluja, hankkinut meille oman Alppila-teesekoituksen yhdessä paikallisen yrittäjän kanssa, löytänyt valaisimia, kankaita, astioita. Anu on järjestänyt avajaiset ja pikkujoulut, tiedottanut, kutsunut, koonnut, luonut visiota kulmakuntamme kahvilasta ja omaa yhteisöä sen ympärille.

Lopputulos on kotoisa, tyylikäs kahvila maistuvine tarjoiluineen. Ja ennen kaikkea kävijät tervetulleeksi toivottava yhteisö, johon on nyt entistä matalampi kynnys tulla mukaan.

Viime viikolla kahvilassa vietettiin jo pieniä pikkujouluja suklaata, glögiä ja torttuja maistellen.

Pikkujoulupäivänä tiskille tuli myyntiin myös lahjakortteja kahvilaan tai lauantaibrunssille. Niitä ehtii käydä ostamassa joululahjaksi vielä ennen joulua.

Kaikki ei ole ihan valmista, seinään on tulossa vielä hieno maalaus ja monia pieniä juttuja säädetään. Avajaisia vietetään vuodenvaihteen jälkeen, nähdään viimeistään silloin!

Pia