Joulukalenterissa seurataan jouluvalmisteluja Alppilassa ja Kalliossa

Kallion kulmilla aletaan nyt valmistella joulua. Visa ehdotti, että kertoisimme Instagramissa kuvin siitä, miten eri ihmiset Kallion seurakunnan alueella joulua odottavat.

Mukana on Visan lisäksi ainakin Anu ja Petri, Mari ja minä Pia. Leenakin lupasi ottaa kuvan, ja moni muukin.

– Ehkä sinäkin? Jos kiinnostaa, laita meille viestiä kallionkulma ( at ) gmail.com tai tägää meidät Instassa!

Jouluvalmisteluja voit seurata siis täällä: instagram.com/kallionkulma ja häshtäg on #kulmankalenteri

Tänään minä otin ensimmäisen kuvan. Istuin huonosti nukutun yön jälkeen herättelemässä itseäni Kallion sydämessa sijaitsevassa kahvila Berggassa. Edessäni oli lämmin latte ja makea korvapuusti – lohturuokaani. Yhdeksän jälkeen aamun valo alkoi  kirkastaa ikkunan kaupunkinäkymää, ja Karhupuiston joulukuusen valot muuttuivat yhä valjummiksi vaaleansinistä taivasta vasten.

”Jouluun enää reilut kolme viikkoa, jaksaa jaksaa…”

Ja kuten olen aiemminkin tehnyt, lupasin taas itselleni, että tänä vuonna en stressaa joulusta, en kanna huolta, en siivoa liikaa, en osta kasapäin ruokaa. Omissa kalenterinluukuissani olevissa kuvissa kerron siitä, miten tässä onnistun.

Tervetuloa Kallion kulman joulukalenteriin ja hyvää joulun odotusta!

Perjantain pullapajasta Hei!

Alppilan kirkon Lastenperjantaina levisi kutsuva pullantuoksu kaikkialle. Mutta sitä ennen ehti jo tapahtui. Ihanainen Liisa, lainassa Kahvi-Kaisoista, alusti sopivan, kimmoisan taikinan. Mummot Päiväkansasta saapuivat esiliinoineen ja tuossa tuokiossa lapsetkin. Oli vauvaa, taaperoa, päiväkerholaista. Paikallinen päiväkoti oli suljettuna, joten lapsia saapui sieltäkin.

Syntyipä monenlaista kakkaraa, pullapoikaa ja rinkulaa. Hauskinta taisi olla se käsien laittaminen taikinaan, pehmeän taikinan myllääminen - ja rusinoiden syöminen. Jauhot vaan pöllysivät. Pienimmät eivät ihan tajunneet taikinamöykyn ja  valmiiksi paistetun pullan yhteyttä. Uuniin kun oli vähän vaarallista mennä kurkistelemaan. Mutta mitä väliä! Tunnelma oli lämmin ja touhukas.

Saattoi sitten jo siirtyä syömishommiin. Listalla oli lasten hamppurilainen ja aikuisille mm. herkullinen salaattipöytä hummuksineen ja kuskus-salaatteineen. Nam.
Läsnä meitä oli ainakin viisikymmentä henkeä ja ylikin. Luvun ottaminen oli hieman haasteellista, kohteet vilistelevät sinne tänne ja pikkuruisimmat nukkuivat vaunujen uumenissa. Ikäasioista ei väliä, mutta tiedettiin että nollasta yhdeksäänkymmeneen, kaikki hyvän Jumalan perheväkeä.

Tätä pian taas sanoivat mummot lähtiessään.



Teksti: Leena
Kuvat: Anu

YÖLLÄ ULKONA

Helsinginkadun hellahuoneen kesää osa 3.


Yhdeksänvuotias katselee ikkunasta Kallion katuja  ja kyselee "Oletko Mummo koskaan ollut yöllä ulkona? Minkälaista siellä on? Voitaisiinko mennä?" Pyyntö toistuu ja mikäs siinä, mennään!
Sovittiin viikonlopuksi yökyläily. Ajoissa sitten nukkumaan ja kello soimaan kahdeksi. Pojalla on valmiiksi suunniteltu reitti meille Yönkulkijoille. Herääminen on helppoa, jännittävä seikkailu alkamassa!

Elokuun yö on jo pimeä. Melkein kaikki kerrostalojen ikkunat pimeinä, takseja kulkee harvakseen. Lähikapakkakin on sulkeutunut, pari asiakasta unohtunut sen portaille ihan vaan keskustelemaan. Muutoin kaupungin hiljaisuus kohisee. Ketään ei näy liikkeellä. Poika kulkee innokkaana tutkimusmatkailijan tavoin, mieli näyttää seikkailevan maailmoissa, jonne aikuisella ei ole pääsyä.-

Kuljetaan Kirstinkatua, Josafatinkatua Wallinin sillalle, siitä Alppikatua pitkin, reitti olisi jatkunut Helsinginkatua puiston pimentoihin. Mummo kuitenkin jo ehdottelee kotiinpaluuta, seuralainen jatkaisi vielä, tutkailtavaa ja merkillepantavaa riittää."Lähdetään toistekin ja kauemmaksi!"

Aukaistessamme kotirapun oven, kohtaamme yönmustan miehen, kas, mummon lehdenjakaja  siinä, tervehditään hämmästyneinä.
Vielä pitkään istutaan parvekkeella, juodaan kaakaota, kuulostellaan yön ääniä, puhellaan.
Yö on lämmin.

Teksti&kuvat: Leena

Siunattu Ärrä

Helsinginkadun hellahuoneen kesää, osa 2.

Varmaan kaikilla on joskus asiaa R-kioskiin, varsinkin, jos se sijaitsee kotia vastapäätä oman kadun varrella. Milloin tarvitaan paristoa, lehteä, lohtunamia, pientä tuliaista, kahvimaitoa, HKL:n lippua niin sinne!

Minun Hesarin Ärräni on aivan erityisen mukava ja ystävällinen paikka. Sinne voi mennä sellaisena kuin on, lähes. Näin kesällä kun "ketään ei ole missään" ja varsinkin viikonloppuina kun ohimenevä yksinäisyyden tunne vaivaa, voi mennä Ärrälle, ostaa kahvin, istahtaa ikkunan ääreen.

Kahdeksikko tulee ja menee, turistit poukkoilevat. Kun vähän kääntää päätään voi ihailla kaunista uusklassisen rakennustaiteen vaaleanpunaista helmeä, meidän työväenopistotaloa. Ja miten valtavan vihreitä ovat Brahenkadun lehmukset. Voi vaihtaa jonkun sanan tutun myyjän kanssa. Ei tarvitse muutoin sosialisoitua, olla vaan ihmisten keskellä omissa oloissaan. Jo helpottaa. Hellahuoneen kesä jatkuu. Siunattu Ärrä!

Teksti & kuvat: Leena

"ON TÄYNNÄ VETTÄ VIRTASI......"

Helsinginkadun hellahuoneen kesää, osa 1.

Ihan heti ei arvaisi, minkä tunnetun kadun varrella meillä Kallion kulmilla vesi solisee kadun molemmin puolin?  Kyseinen katu on puiden ja useiden puistojen reunustama, sama katu, jonka molemmissa päissä runoilijan mukaan huudetaan kovaa.

Tiesittehän toki Helsinginkadun, alkaa Kurvista ja päättyy Oopperalle. Huutamisen aiheetkin saattavat olla samoja: kaipausta, tuskaa, rakkautta, elämännälkää, lajityyppi vain erilainen, toisaalla kuuluu koulutus, toisaalla pelkkää rosoa, aidoista tunteista nousevaa.

Elävät vedet solisevat molemmin puolin Hesaria! Kadun aurinkoisella puolella vesi ryöpsähtää kalliolta pienenä putouksena iiristen ja muiden vesikasvien ympäröivästä lammesta. Toisella puolen katua taas puro mutkittelee japanilaishenkisesti  vihreiden sammalpeitteisten kivien keskeltä kallionuomaa pitkin somaan lampeen. Molemmissa puroissa veden ääni on ihana.  Kun seisoo Tauno Palon puiston kohdalla, sireenipensaan luona, voi kuulla liikenteen äänien hiljetessä hetkeksi molempien purojen solinan yhtäaikaa. Kaunista, niin kaunista. Mieli tapailee virttä vanhoin sanoin "on täynnä vettä virtasi, Sä janoovaiset juotat....."

Ja vielä. Kiitos Helsingin kaupunki hienoista puistoista, vedestä ja kasveista, kaiken hyvästä hoitamisesta.

Leena

Parasta antiikkia Alppilassa

Halusimme Päiväkansan porukat asettua kuvaan uuden muraalimme edessä. Nuorisollakin on kaverikuvansa ja instansa. Meillä iloitaan nyt kauniista paperikuvista!

Kuvausta valmistellessamme joku keksi meille uuden nimen "Parasta antiikkia". Tiedetään seurakunnilla olevan hankkeita nimeltä "parasta pienimmille" ja "parasta nuorisolle". Meillä Alppilassa on siis nyt hanke 60+ ihmisille "parasta antiikkia".

Tosin joku tiesi, että antiikiksi voi kutsua vasta yli satavuotiaita esineitä, mutta ihmisillä saa olla toisin. Ja onhan Päiväkansassa jäsen, joka neljän vuoden päästä täyttää sata. Me muut sitten letkassa perässä.

Mutta ihailkaapa kuviamme! Kuvissa mm. 50 vuoden takaiset ystävykset ja toisessa meidän ihanat vironkieliset rouvat. Miesten kuva taisi olla kaikkien suosikki.

Teksti: Leena
Kuvat: Raisa Ranta/Noonkollektiivi

Päiväkansa vilkuttaa

Kirkolla joku kysäisi mitä Päiväkansaan kuuluu. Kiitos kysymästä, runsain mitoin hyvää!

Kauden alkaessa aina hieman uusiudumme, muutamme ilmettä. Aikaisemmin istumapaikkamme olivat merkitty Helsingin puistojen nimillä, nyt istumme Helsingin saarissa. Joka kerralla on yllätys, kuka vierellä istuu! Paikkaan ohjaavat laput kun otetaan  "silmät kiinni" pussista. Kaikki  leikkiminen pitää niin aivot kuin ihmisten välit kunnossa, kukaan ei jää syrjään, tämän tiedämme.

Alkulaulu on uusi ja parasta ihan on, että olemme saaneet useita uusia ihmisiä joukkoomme, näyttävät viihtyvän. Mukavalta tuntuu myös, että päiväkansalaiset ovat löytäneet toisistaan ystäviä, vaihtavat puhelinnumeroita ja tapaavat viikollakin. Sairastuneita on muistettu kortilla tai käyty katsomassa. Joku uskalsi messuun, toisesta tuli Kahvi-Kaisa, kolmas liittyi Mummolan mummoihin. Huippua!

Keskustelujen ja ohjelmien aiheista ei ole pulaa. Onhan aina läsnä satojen vuosien elämänkokemus, asiantuntemusta ties mihin. (Vanhin meidän porukasta täytti juuri 95 ja voi, voi on talonsa hissiremontin vuoksi muutaman kerran poissa.) Tänä vuonna on keskusteltu alkoholista, kaikenmaailman kulkuvälineista, samanlaisuudesta ja erilaisuudesta, tehty useita kyselytutkimuksia vaikkapa kun puhuimme sauna-aiheesta vasta vai vihta? Kuuppa, kauha vai koussikka? Hiljaisempikin on rohjennut osallistua, kaikkien ääntä kuullaan ja sopuun on aina päästy.

Pakko vielä kertoa että kivaa on tulossa. Kun Alppilan kirkon ala-aulan muraali (ei siis moraali eikä freskokaan sanoi taiteilija Maikki) on kohtapuoleen valmistunut otatamme ryhmäkuvan ja paljon kaverikuvia sen edessä. Tulemme näkyviksi, ehkä ihan tänne Kallion kulmaankin.

Mitäpä tähän hetkeen muuta kuin että tunnemme vahvasti kuuluvamme toinen toistemme yhteyteen, meidän seurakunnan ja armollisen Jumalan perheväkeen.

Päiväkansan puolesta,
Leena

Hilpeä koukku

Helsinginkadun hellahuoneen kesää osa 3

                                               
Kolmosen, kirkon ja Karhupuiston lisäksi hellahuoneelta ehdittiin vielä kirjastoon. Ja melkein joka päivä! Kirjasto on ihan paras! Saa lainata kirjoja, lukea, mietiskellä, selailla iltapäivälehtiä, Tulvaa, katsoa Gloriasta mitä tamineita syksyn naisella kuuluu olla, etsiä Latu ja Polku lehden kirjeenvaihtoilmoituksia (ystävä löysi sieltä ihanan elämänkumppanin)  - eikä tarvitse alkuunkaan sosiaalisoitua, kohdata ketään, voi vain olla itsekseen, hiljakseen muiden joukossa. Lempipaikka löytyi kerran musiikkilehtiä etsiskellessä, portaat vievät lastenosastolta ylös, viihtyisä huone sohvineen, suloisesta kaari-ikkunasta hallitsee Porthaninkadun elämää.

Sattuipas sitten eräänä päivänä. Kirjaston alasaliin oli asetettu tuolit riveihin, ihmiset juuri asettautumassa paikoilleen, kun joukosta huudeltiin nimeäni. Rakas kaveri seurakunnasta kutsui viereensä. Sain isosta korista valita lankaa, puikot ja mallin. Kirjastonhoitaja luki valioluokan novelleja, tehtiin antaumuksella käsitöitämme ja kuunneltiin, joku oikea hipsterikin oli joukossa. Tee-ja kahvitarjoilu oli katettuna. Novellituokiossa vierähti lähes kaksi tuntia! Kumpi koukutti enemmän, omakutoma pikku tekele vai hieno novelli? Meidän kirjastossa novellikoukkua vietetään kerran kuussa. Mukaan vaan!

Teksti: Leena, kuva: Anu

Sävelet ja puheet

Helsinginkadun hellahuoneen kesää osa 2

                                
Upea, kiinnostava URKUKESÄ soi maanantaisin Kallion kirkossa. Vähän sattumalta tie vei ensimmäiseen konserttiin ja sen jälkeen joka ikinen maanantai (antoivat lopulta ihan oman kausikortinkin, kiitos). Esiintyjinä valioluokan urkureita eri maista, omat konserttinsa soittivat myös meidän omat kehittyvät taiteilijat Olli ja Tommi.

Eniten on kuultu vanhoja urkumusiikkiaarteistoja, mutta ohjelmistoissa oli myös vielä elävien säveltäjien musiikkia. Ja yllätyksellisiä sovituksia kappaleista, jotka eivät alun perin olleet uruille sävellettyjä. Kaunista ja ainutlaatuista!

Kesän sävelet ovat rauhoittaneet, ylentäneet sydämen, kaikuneet kuulaina ja rikkaina, koskettaneet. - Jokaisen taiteilijan persoonallisuudesta sai aavistuksen. Tahtomattaan huomasi soitossa kansanluonnetta. Kyllä, kyllä italialainen sai aikaan niin temperamenttisen pauhinan, että kattokruunut heiluivat, uskokaa tai älkää. Piti hieman pälyillä, että onko ketään alla. Onneksi Jeesus on lujasti kiinni, ei liiku, Hän pysyy.

Mukaan tarttui pari uutta urkumusiikin ystävää. Toinen totesi, kun poistuttiin viimeksi kirkosta: "taas on sielu voideltu!" Haikeaa, kun kesä ja konsertit päättyvät. Kiitos ihanat taiteilijat.

Sitten kesän parhaat puheet (kirkkopuheita ei lasketa): ALI JAHANGIRI! Yle-Puheen Ali-show on lähetetty suorana, myös kuvana, Areenassa, koko kesä- ja heinäkuun ajan joka perjantaiaamu Karhupuiston kahvilasta. Peräti hauska tunnelma, milloin me muutama kahvilan asiakas ja haastateltava kääriytyneinä huopiin, milloin sateen sattuessa koko pieni porukka sisällä kahvilassa. 

Vaikka Alin hillittömän äänekäs nauru keskeytti haastattelun tuon tuostakin, kuultiin silti vakavaa ja koskettavaa puhetta, persoonallista oman työn, arvojen ja elämänvaiheiden avaamista. Kesäaamuissa, keskenään niin kovin erilaiset haastateltavat (lemppariksi ilman muuta jäi ASTE, hiphopräppäri, fanitan!) tuntuivat rennoilta ja luontevilta, kuulijat saivat hilpeänhauskan alun päivälleen. Kiitos myös kahvilan Mikon, erityisvahvan kahvin ja voisarven - vain Kalliossa voi tulla näin monin tavoin yllätetyksi, aamuin illoin!

Ps. Kesän viimeiseen Urkukesän konserttiin ehditte vielä! 31.8.klo 19.

Teksti: Leena, kuvat: Anu

Viestintää kolmosessa

Helsinginkadun hellahuoneen kesää osa 1


Melko täysi kolmosen ratikka on kaartumassa Kaarlenkadulta Karhupuiston pysäkkiä kohti. Pieni poika on polvillaan penkillä ja seuraa tarkkaavaisesti näkymiä. Yhtäkkiä kuuluu kirkkaalla lapsenäänellä selkeä kehotus " KATSOKAA MEIDÄN KIRKKO!" Hälisevä matkustajajoukko hiljenee ja katsoo.... (Ping! Mari joukkoineen, hyvin opetettu lapsi.)

                                                                    *
Toisena kesäpäivänä kolmonen on tulossa Kaisaniemestä kohti Siltasaarta. Huomio kiinnittyy mieheen, joka on varannut kaksi paikkaa itselleen. Mies näyttää lukevan Raamattua keskittyneesti. Viereiselle penkille hän on asettanut Kallion kirkon esitteitä melkoisen pinon, niitä arkkitehtivihkosia. Hakaniemessä hän nousee, laittaa Raamatun huolellisesti salkkuun, jättää esitteet paikoilleen ja ovella ilmoittaa lyhyesti "KALLION SEURAKUNTA EVLUT." (Ping! Teemu ja Kirkkohallitus. Kalliossa ollaan ajan tasalla uskonpuhd... anteeksi reformaatioaiheessa.)

Teksti: Leena, kuva: Anu

Aamun Aarteet Alppilassa

Lastenperjantain ensimmäinen Mummola, vähän jännittää.

Hädin tuskin saatiin kalustettua keinutuoli mummolle jalkalampun alle, muutama muu tuoli, räsymatot istuimiksi, pitsiliina pöydälle, mummojen salainen kassi vierelle kun pelmahtivat siihen lapset mummojen kylkeen. Ei arastelua, pientä esittäytymistä vaan ja jokainen mylläsi matolle mieluisensa paikan. 

Eräs tyttö kiipesi muitta mutkitta mummon syliin, ja kuinka hauskaa olikaan kuunnella satua ja samalla pidellä mummon helminauhasta kiinni. Toinen taas sai pidettyä mummon ihan itsellään teki valinnan voimistelusalissa riehumisen ja mummon kyljessä istumisen välillä! Pikkutaapero antoi mummon pukea haalarit, itkuntuherrus vaihtui iloiseen hämmästykseen. Ja entäs Veikko, jonka juoksuradan valvominen oli täyttä työtä, no ainakin sata kertaa eestaas ulko-ovelta luiskaa pitkin fiikusten luo ja takaisin, huh, huh..

Mummojen kassista löytyi ihmeellisiä asioita, hernepussi, pikkuinen vispilä, pyykkipoikia ja melkein paras: kirjava patalappu! Kaikella sai leikkiä.

Huhtikuussa tavataan taas lapset, Eeva, Anneli ja Irma-mummot. Aarteita olette ihan kaikki.

Kuvat: Anu

Mukana vilinässä

Leena

Nimellä kutsutut

Tietämätön saattaa jutella, että kirkolla käy vain niitä mummoja. Meidän kirkolla Alppilassa tapaa kyllä hyvin monenikäisiä ihmisiä. Äidit ja lapset näyttivät eilenkin viihtyvän tuntikausia perjantaihommissaan. Taaperot painalsivat päät hiessä, äideillä riitti puhuttavaa toistensa kanssa, lihapullat maistuvat, ystävänpäiväkortteja syntyi, joku innostui pelkän punaisen paperisilpun leikkelystä, hyvä niin.

Maanantaisin täyttää ison salin kyllä joukko oikeita iältään vanhoja ihmisiä, "päiväkansalaisia". Mummoiksi tai papoiksi emme kyllä itseämme nimittele. Omaan kieleeni ei ole oikein sopinut seniori-sana. Ehkäpä seniorikansalaisuus on tulevaisuuden kieltä. 

Mummo olen iloisena ja ylpeänä niille kahdelle rakkaimmalle, joita maa päällään kantaa, tyttärenpojille. Tai lapsille, jotka aika ajoin tarvitsevat varamummoa. Mutta missään palvelujärjestelmässä tahi seurakunnassa en tunnista mummon nimeä, enkä nimittele ystäviänikään, edes Päiväkansan vanhinta Henniä, 93v. Meillä kaikillahan on omat nimet! Ja mikä hauskinta, kun tapaan kirkolla Toivon, Urhon, Niilon tai Elsan, Iidan ja Ainon niin he voivat olla joko Päiväkansan porukasta tai sitten lastenryhmistä. Anneli, Pirkko tai Tuula- vauvaan ei vielä olla tutustuttu, ehkä lähiaikoina pikkuisten vanhemmat löytävät aidot nimet neljä-viisikymmenluvulta. Soman Riitta-vauvan sentään tunnen.

Kuvissa Päiväkansan valmisteluja. Istumme leikkimielisesti paikallisissa puistoissa, muistin virkistykseksi pidämme nimilappuja, vaikka tunnemmekin toisemme. Tervetuloa mukaan 60+ ihmiset, maanantaisin klo 12 Alppilan kirkolle. Hyvät kahvit kuuluvat aina asiaan, Anna-Liisan taidolla syntyvät voileivät. Mitä Päiväkansassa tapahtuu, se on uuden jutun aihe. 

Tapaamisiin,

Leena Niinivaara