Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisöt. Näytä kaikki tekstit

6.4.2017

Paljon onnea vaan Alppilan kirkko!




Alppilan kirkolla juhlitaan tällä viikolla 60-vuotisjuhlia monin eri tapahtumin. Yksi suosikkijuttuni on hieno ja koskettava valokuvanäyttely Alppilan kirkon ihmisistä. Helsingissä asuva ranskalainen valokuvaaja Lorenzö on viettänyt kirkolla tunteja ja tunteja yhteisöämme ja yhteisöjämme kuvaten.

Vietämme Alppilan kirkon juhlavuotta Kallion kulma -blogissa julkaisemalla sarjan Lorenzön ottamia valokuvia ja niihin liitettyjä tekstejä, joissa kuvien henkilöt pääsevät ääneen. Itse näyttelyyn ja fyysisiin valokuviin kannattaa tulla tutustumaan Alppilan kirkkoon. Hyvä ajankohta on esimerkiksi sunnuntaina Juhlamessun jälkeen, jolloin näyttely virallisesti avataan ja Lorenzö on paikalla.

Koko juhlaviikon ohjelma näkyy esimerkiksi täällä. Vielä ehtii kokea monta hienoa juttua, loppuviikko on melkoista ilotulitusta varsinkin lapsille.

Kuva: Maikki Rantala & Anu Merenlahti
Teksti: Anu Rask

7.6.2016

Kallion kultaristipaidat saapuivat Savoon

Kallion seurakunnan kultaristipaidoista kerrotiin blogissa ensimmäistä kertaa viime syksynä. Muistan silloin jo keskustelleeni idean äidin Riitta Asikaniuksen kanssa siitä, että olisi hauska nähdä vastaavanlaisten paitojen yleistyvän muissakin seurakunnissa. Asian miettiminen jäi sitten kaiken muun elämän jalkoihin, kuten usein käy. Mutta hei! Sain Riitalta viestiä pari viikkoa sitten, että Iisalmen seurakunnassa on juuri saatu käyttöön omat ristipaidat. Iisalmessa paidan kuviointi on toteutettu hopean sävyssä.

Halusin kuulla aiheesta lisää, ja laitoin viestiä Iisalmeen: Lähetyssihteeri, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Menni Nousiainen, kuinka kuulitte Kallion kultaristipaidoista ja miten ne löysivät tiensä Iisalmen seurakuntaan?

Menniltä kilahti heti vastaus takaisin, ja iloinen hymy levisi naamalleni kun luin viestiä. Voi että, miten kiva tarina!

”Alun alkaen huomasin mahtavat Kallion kultaristipaidat vinkkinä Vapaaehtoistyö.fi -koordinaattoreiden FB-sivuilla. Siinä taisi olla linkki Kallion kulma -blogiin (jeeeeee! toim. huom.), ja siitähän se ajatus sitten lähti”, Menni kertoo viestissään minulle.

”Otin yhteyttä Asikaniuksen Riittaan ja Suhosen Pirjoon, jotta noin hienot paidat saataisiin meillekin Iisalmen seurakuntaan.”

Iisalmessa oli sunnuntaina 15.5. kevätmessut ja paidat haluttiin lanseerata siellä. Seurakunta oli messuilla läsnä omalla pisteellään, ja paidat olivat pannattomien työntekijöiden päällä.

”Olen kertonut Kallion tarinan, ja tavoitteena meillä Iisalmessakin on, että nämä tulisivat vapaaehtoisten käyttöön”, Menni kertoo.



Paidat herättivät paljon ihastusta messuilla, joilla kävijöitä oli 3000. 
Ristipaita kertoo missä olet töissä: Taivaan Isillä!



Iisalmen seurakunnassa vapaaehtoistyön työntekijät Menni ja Virpi ovat ottaneet paidat työasuikseen. Ne olivat päällä esimerkiksi vapaaehtoisten kevätretkellä Sotkamon kirkossa.


Menni kertoo: ”Koska olen lähetyssihteeri, ja teen vierailuja lähetyksen puitteissa myös esimerkiksi päiväkodeissa, oli minulla sielläkin ristipaita päällä. Kysyin eskarilaisilta (ennen esittelyä) mistä tulen, ja sain vastauksen: Kirkosta!”



Menni päiväkotivierailulla hopearistipaidassa.



"Siivouspäivänä olimme torilla, ja siellä Lähetyskirpun työntekijämme Sari pojotti myyntikojussa myös työasussaan ristipaidassa."



Voi että, olipas kiva kuulla Iisalmesta paitaterveisiä! Kiitos, Menni!

”Paidat (tai tunikat pikemminkin) ovat tosi upeita, ja toivottavasti myös muut seurakunnat Suomessa ottavat paidat käyttöön!” lähettää Menni terveisiä takaisin.

Kiitos vielä Mennille ja kumppaneille kivoista kuvista ja jutusta ja hyvää kesää teille!

Pia ja Menni


Katso lisää:

Yläsavon seurakunnat Facebookissa: https://www.facebook.com/ylasavonseurakunnat/

Lähetyskirppu Facebookissa: https://www.facebook.com/L%C3%A4hetyskirppu-439706466199407/

4.4.2016

Jani Leinonen houkuttelee kansalaisaktivismiin



Marjaana Toiviainen tulee tiistai-iltana pitämään Tottelemattomuuskoulutyöpajaa Alppilan kirkolle. Pyysin taiteilija Jani Leinosta kertomaan projektin taustasta. Sovimme tapaamisen ravintola Cellaan Fleminginkadulle. Perinteisen ruokaravintolan koko perimmäinen huone oli keskellä päivää tyhjä ja hiljainen, ikkunasta tulvi pehmeää valoa. Otimme teet ja istuimme ikkunapöytään. Napsautin nauhoituksen päälle ja annoin taiteilijalle puheenvuoron.


Tottelemattomuuskoulun taustaa


Tottelemattomuuskoulu lähti liikkeelle turhautumisen tunteesta. Koin että taiteella jota teen, maalauksilla ja veistoksilla, on hyvin vaikea muuttaa maailmaa. Aloin tutustua muihin keinoihin kuten sosiaaliseen taiteeseen ja aktivistitaiteeseen saadakseni yhteiskunnallista muutosta aikaan.


Taideprojektini toteutetaan nykyään ison yhteisön voimin, niissä on mukana kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä. Silti projekteilla on vaara jäädä yksittäisiksi tempauksiksi, jossa taiteilija menee uuteen ympäristöön ja yrittää hetken ajan ratkaista tiettyä ongelmaa. Minut kutsuttiin esimerkiksi Budapestiin kommentoimaan kodittomuutta. Tällaisesta asetelmasta voi seurata lievästi kolonialistinen olo, kun menet paikalle ja sinulta pyydetään asiantuntijuutta asiassa jossa et ole asiantuntija. Toki taiteilijana minulla on mahdollisuus nostaa ongelmat valokeilaan paremmin kuin monella muulla.


Budapestin jälkeen halusin tehdä jotain, missä saisin yhdistää omaan osaamiseeni myös muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien asiantuntemusta ja näkökulmia. Syntyi ajatus koulusta. Ensin koulua pohdittiin symbolisessa mielessä, mutta hyvin pian tajuttiin että kyseessä on oltava oikea koulu eikä tyhjä kuori. Siellä on opettajia opettamassa kansalaisvaikuttamista ja pitämässä luentoja ja työpajoja. Haluan popularisoida yhteiskunnallista aktiivisuutta ja houkutella ihmisiä värikkäällä ilmeellä. Viesti jota haluan alleviivata on: Käyttäkää näitä taitoja! Kuunnelkaa ja ottakaa se mitä tarvitsette. Muuttakaa Suomea ja maailmaa.


Halusin että mukana olisi opettajia mahdollisimman erilaisilta aloilta. Marjaanalla on tässä kontekstissa kiinnostava, erilainen tausta. Ihailen todella paljon sitä miten hän laittaa itsensä peliin ja on läsnä. Hän saa minut miettimään mikä olisi rakentavampi tapa toimia maailmassa. Opin joka kerta keskustellessamme valtavasti. Pyytäessäni häntä Tottelemattomuuskoulun opettajaksi ajattelin, että kun kerran minä saan tästä ihmisestä näin paljon, niin eikö olisi hienoa että muutkin saisivat. Olemme tutustuneet yhteisen projektin myötä toisiimme entistä paremmin. Oma äitini oli Marjaanan työpajasta hurjan inspiroitunut ja hakeutui luennon jälkeen monenlaisiin vapaaehtoisprojekteihin.


Jani ja Vincent Cellassa



Taide museossa


Olen työssäni yrittänyt purkaa taiteeseen liittyviä ennakkoluuloja. Iso osa tekemistäni projekteista on sellaisia joissa luon kontekstin itse. Teokset ilmestyvät johonkin tilaan, esimerkiksi kadulle tai nettiin, ja herättävät ihmisissä hämmennystä. Siinä että Tottelemattomuuskoulu toteutettiin Kiasmassa oli hyviä ja huonoja puolia. Vahva taidekonteksti valtion ykkösmuseossa tarkoittaa sitä, että asia käsitellään niin sanotusti kulttuurisivuilla. Jos tuot teoksen Kallion kadulle, et tiedä etukäteen mistä näkökulmasta sitä tullaan lukemaan ja mihin keskustelu päätyy.


Tässä projektissa erityisen palkitsevaa oli nähdä nuoria, jotka tulivat museoon ja löysivät ihan muuta kuin olivat olettaneet löytävänsä. He unohtivat olevansa museossa ja tutkivat asioita innokkaasti. Jotkut koululuokat päättivät näyttelyssä käytyään lähteä esimerkiksi vastaanottokeskukseen kokkaamaan. Kaikki näyttelyssä käyneet ryhmät saivat suoritettavakseen jonkin koulutehtävän joko ryhmänä tai jokainen erikseen. Saadessani myöhemmin viestejä ja kuvia ihmisistä tekemässä juttuja tuli fiilis että Jes, tällä on vaikutusta!


Nyt kun mietin asiaa niin opettajakunnassamme olivat vallan instituutiot hyvin edustettuina. Oli eduskunta, kirkko, mediavalta ja niin edelleen. Ehkä minun tehtäväni Tottelemattomuuskoulun rehtorina olisi ollut esittää enemmän kritiikkiä taideinstituution valtaa kohtaan. Sitä en ihan hirveästi tehnyt, halusin toisaalta pysyä tässä projektissa neutraalimpana ja enemmän taka-alalla kuin taiteessani yleensä ja antaa opettajille mahdollisuuden päättää sisällöstä.


Oma nimeni oli kirjoitettuna isosti museon seinällä, vaikka siellä olisi pitänyt olla satojen ihmisten nimi yhtä isolla. Tämä on ikuinen ristiriita neromyyttiä vaalivien eksklusiivisten taidemarkkinoiden ja toisaalta inklusiivisen taiteen sisällön välillä. Näyttely halusi puhua monille, muodostaa kollektiivisia liikkeitä ja saada ihmisiä tekemään yhteiskunnallisia asioita muista kuin taloudellisista syistä. Tähän ristiriitaan yritimme näyttelyn keinoin myös pureutua mutta... okei, nyt minusta tuntuu että se on asia jossa emme täysin onnistuneet.


Kirkosta


Kirkko asettui Tottelemattomuuskoulussa yhdeksi kritisoitavista instituutioista. Täytyy vanhana ateistina kuitenkin sanoa, että tasa-arvoisen ja solidaarisen maailman näkökulmasta kirkko on osoittautunut aika ihanaksi yhteistyökumppaniksi ja partneriksi ja yhdeksi niistä harvoista, jotka tällä hetkellä ajavat tasa-arvoisempaa maailmaa. Varsinkin Kari Mäkisen viimeaikaiset kannanotot ovat vahvistaneet, että hän ei ole tuuliviiri joka populismin ja eroajien painostuksesta koventaisi mielipiteitään rasismin suuntaan. Nostan hattua. Muistan myös muutaman vuoden takaiset ensimmäiset uutiset siitä, kun seurakunta auttoi karkotettuja ihmisiä. Se teki silloin suuren vaikutuksen. Hädänalaisten auttaminen on hyvä perusperiaate. Toisaalta vuosien varrella kirkolta on nähty myös mainoskampanjoita, joista on jäänyt todella falski maku.


Hädänalaisten auttamisesta on nyt saatu kohu aikaiseksi, vaikka sen pitäisi olla itsestään selvä periaate kaikille. Olen itsekin taiteilijana joutunut esittämään provokatiivisessa valossa asioita, joiden pitäisi olla tavallisia. Tavoitteena on, että oikeudenmukaisen, solidaarisen ja välittävän maailman edistäminen ei olisi radikaalia ja marginaalista vaan normaalia. Kun ajatus Tottelemattomuuskoulusta alkoi muotoutua kaksi ja puoli vuotta sitten, maailman ja Suomen tilanne ei vielä ollut näin hurja. Tuntuu että pahimmat dystopiat ja kauheimmat fantasiat ovat alkaneet toteutua sen jälkeen.


Työ jatkuu


Kaikki Tottelemattomuuskoulun opettajat jatkavat samoista asioista puhumista koska aiheet ovat joka tapauksessa heidän työnsä ydintä. Konsepti on myös lähtenyt leviämään maailmalle. Tottelemattomuuskoulu avautui juuri neljäksi kuukaudeksi Århusin taidemuseossa Tanskassa ja muidenkin museoiden kanssa on suunnitelmia. 

Suomalaisia ja tanskalaisia opetusvideoita vertaillessa voi huomata hauskan yksityiskohdan. Teemat ovat koskettavia ja yleisiä, ne kaikki toimisivat kummassa maassa tahansa. Toteutuksessa sen sijaan on dramaattinen ero, suomalaiset pysyvät tiukasti asiassa ilman että puhuisivat lainkaan itsestään, kun taas tanskalaiset pääsevät aiheisiin raastavan omakohtaisten esimerkkien kautta. Tanskalaiset videot ovat tulossa lähiaikoina nähtäviksi Youtubeen, suomalaiset ovat siellä jo. Tulevaisuudessa on tarkoitus kerätä eri puolilla ilmestyvät videot kaikki yhteen paikkaan.



Tottelemattomuuskouluprojektien lisäksi Jani Leinoselta on tulossa kesällä veistosnäyttely Zurichiin.

Tässä vielä Tottelemattomuuskoulun opetusvideot:


Ja tässä linkki keskustelusarjan koko ohjelmaan.


Teksti ja kuva: Anu Rask

20.12.2015

Karhupuiston joulutori














Kahtena joulukuun viikonloppuna Kallion Karhupuistossa järjestäytyi tunnelmallinen Karhupuiston joulutori -tapahtuma. Tässä on taas hyvä esimerkki Kallion hengestä ja yhteisöllisyyden kukoistuksesta. Olen osallistunut samassa puistossa monia kertoja sosiaalisen median avulla organisoituneisiin Ravintolapäivä -ruokatapahtumaan sekä Siivouspäivä -kirppistapahtumaan. Joulutori oli samalla tavalla itseohjautuva ja ilmainen tilaisuus.

Tapahtuma sai alkunsa Helsingin kaupungin ruokakulttuuristrategin Timo Santalan päivityksestä Kallio -facebookryhmän seinällä.

Toimin ruokakulttuuristrategina Helsingin kaupungilla ja minulle tuli sähköpostia kaupunkilaiselta, joka toivoisi joulutoria Karhupuistoon. Mitä mieltä olette, sopisiko joulutori Karhupuistoon? Ja olisiko alueen yrittäjistä torin järjestäjiksi? Tai Kallion alueen asukkaista?
"Voisiko kaupunki myötävaikuttaa, että Karhupuistoon saataisiin oma ruoka- ja juomatuotteisiin keskittyvä joulutori? Sellainen, missä paikalliset kahvila- ja ravintolayrittäjät voisivat myydä ja mainostaa tuotteitaan? Alkoholianniskelua ei tarvitsisi välttämättä olla, mutta esim. maistiaisia ruuista ja ravintoloitsijat voisivat jakaa etukuponkeja tms tulla tutustumaan paikkaan. Tällainen varmasti virkistäisi bisnestäkin.
Ravintolapäivänä on jo nähty, että Karhupuisto on sopiva ja mukavan kompakti paikka tällaisiin pienimuotoisiin toritapahtumiin. Ja kauniisti koristeltuna Karhupuisto voisi olla elämys jo ihan esteettisestikin."

Päivitys sai heti satoja tykkäyksiä ja innostunutta keskustelua. Kalliolainen joulutori otettiin omaksi, ainakin idean tasolla. Totuushan on että tykkäily facebookissa ei vielä saa asioita tapahtumaan. Kun aluksi näytti siltä, että kukaan ei pysty yhtäkkiä ottamaan vastuuta massiivisista järjestelyistä, tapahtuman päätettiin antaa itse järjestäytyä niin että ihmiset tulevat jos tulevat.

Ajankohdiksi valikoituivat kaksi viikonloppua: itsenäisyyspäivä 6.12. sekä seuraavan viikon lauantai ja sunnuntai. Sateinen itsenäisyyspäivä osoittautui hiljaiseksi mutta paikalle saapui muutamia myyjiä. Kävin silloinkin puistossa ja olin pettynyt, eikö tämä nyt onnistunutkaan vaikka into oli niin kova ja suosio suuri. Myöhemmin huomasin, että tapahtuman facebook-sivulla käytiin tästäkin keskustelua.

Sääennusteen mukaan Itsenäisyyspäivänä sataa ja tuulee paljon. Tuletko silti joulutorille vai miten haluaisit tehdä SU 6.12. joulutorin kanssa?

  • +72
En tule paikalle. Perutaan SU 6.12. joulutori ja pidetään koko viikonloppu LA-SU 12-13.12.
  • +21
Mukaudun enemmistön päätökseen
  • +15
Tulen paikalle. Pidetään SU 6.12. joulutori joka tapauksessa riippumatta sateesta ja tuulesta
  • +9
Tulen vain asiakkaaksi
  • +4
Ei tehdä mitään yhteistä päätöstä, vaan jokainen menee tai jättää menemättä fiiliksen mukaan.
    En tule paikalle. Perutaan SU 6.12. joulutori ja pidetään pelkästään LA 12.12.

    Seuraava viikonloppu oli ainakin omasta asiakkaan näkökulmastani oikein vilkas ja onnistunut. Ehkä alkuperäinen ajatus oli vielä enemmän ruoka - ja juomatuotteisiin keskittyvä tarjonta, lopulta ravintoloita ja kahviloita oli mukana vähemmän ja valikoima enemmän käsitöitä ja lahjatuotteita. Itseäni ei kyllä sekään haitannut, tykkäsin kävellä ja katsella.

    Mari Mattsson Kallion seurakunnasta oli suunnittelussa mukana alusta asti. Seurakunta sponsoroi jälkimmäisenä viikonloppuna myyjille kuusi vuokratelttaa, jotka täytettiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Ne tekivät tapahtumalle yhtenäistä ilmettä ja tarjosivat suojaa. Sähköjen hankkiminen osoittautui liian kalliiksi, joten lamppujen sijaan mentiin kynttilöillä. Seurakunnan teltalla Mari ja Tytti jakoivat glögiä ja pipareita ja kohtasivat ihmisiä. Ensimmäisenä päivänä glögiannoksia oli mukeista päätellen nautittu kuulemma 800 kappaletta.




    Tästä perinne! Nostan peukkuni Karhupuiston joulutorin puolesta. Tänä vuonna ideasta toteutukseen oli aikaa vain muutama viikko. Saavutus oli minusta taas siihen nähden huikea. Se on jälleen myös hieno osoitus siitä, mitä yhteisöllisyys parhaimmillaan saa aikaan. Ensi vuoden torimeininkeihin on nyt hyvin aikaa valmistautua, joten silloin varaudun tekemään peukun noston lisäksi myös jotakin konkreettista.

    Lisää kivoja kuvia joulutorin hulinoista löytyy tapahtuman fb-sivulta.


    Anu

    16.12.2015

    Kallioon, kukkulalle






    Asun putkiremonttia paossa Papistontalossa Suonionkadulla. Kun tiesin, että remontti tulee, toivoin pääseväni evakkoon juuri tänne. Jokin tässä kaupunginosassa kiehtoi ja nyt voin sanoa, että vaistoni oli oikeassa. Olen viihtynyt erittäin hyvin. Kuten Instagram-tilinikin todistaa, rakastan Kallion katutaidetta: tarroja, graffiteja ja tämän kaupunginosan arkkitehtuuria. 

    Pappeuteni on kestänyt vasta puolitoista vuotta, mutta merkittävän osan sen keskeisistä hetkistä olen kokenut juuri Kallion seurakunnan alueella. Ehkä ikimuistoisimpana hetkenä on Alppilan kirkolla Marjaana Toiviaisen ideoimassa tapahtumassa vietetty joulu. Kallion kirkko on myös melkeinpä kotikirkkoni.

    Pappina ja kirkollisiin medioihin erikoistuneena tuottajana uskon, että juuri Kalliossa luterilaisen kirkon tulevaisuus uhkineen ja mahdollisuuksineen tulee iholle. Uuden tekeminen ei ole todellakaan helppoa, mutta täällä uusia avauksia kirkon työtavoissa tuntuu syntyvän yllättävän usein. Innostava ja mediahuomiossa kylpevä kirkkoherra ansaitsee kiitoksen, mutta rohkenen väittää, että Kalliossa on poikkeuksellisen hyvät työntekijät papeista allekirjoittaneen monesta pulasta pelastaneisiin suntioihin. Tämäkin blogisivusto kertoo sitoutuneiden ja osaavien vapaaehtoisten suuresta merkityksestä. Potentiaalia on, mutta toki myös haasteita.

    Kalliossa on yksi maamme alhaisimmista kirkkoon kuulumisluvuista, silti juuri täällä kukoistaa luterilaisuuden ulkopuolellakin monipuolinen ja elävä kristillinen seurakuntakulttuuri. Esimerkkinä vaikkapa Suur-Helsingin seurakunnan elävä ja kasvava yhteisö, jolta meillä luterilaisilla olisi esimerkiksi sosiaalisen median hyödyntämisessä paljon opittavaa. 

    Miksi kristillisyys kukoistaa Kalliossa? Väitän, että jäsenmäärän lasku on herättänyt meidät toimintaan. Kristinusko on pohjimmiltaan vastarintaliike, jonka yhteisöllinen voima perustuu juuri alakynnessä olemiseen ja heikossa asemassa pyristelevän lähimmäisen huomioimiseen. Minusta avain on ihmisten kohtaamisessa, rinnalle asettumisessa ja lähimmäisten palvelemisessa.

    Välttelyn ja byrokratiaan hautautumisen aika on ohi. Meidän tulisi keskittyä toimimaan ja välittämään Nyt on korkea aika nostaa katse maasta taivaaseen ja samalla omasta navasta lähimmäisen silmiin. Muutos ei ole helppo, mutta Jumala pitää huolen hulluistaan, jos ei pidä, on viimeisen seurakuntalaisen viimeinen palvelus sammuttaa valot poistuessaan komeasta kirkostamme.

    ”Hiljaisen menneisyyden opit ovat riittämättömiä myrskyisessä nykyhetkessä. Tämä tilanne on täynnä vaikeuksia ja meidän on kasvettava sen mukana. Koska tilanteemme on uusi, meidän on ajateltava uudella tavalla ja toimittava uudella tavalla. Meidän tulee rikkoa vanhan lumous ja siten pelastaa maamme.”
    — Abraham Lincoln​







    Teksti ja kuvat: Jan Ahonen
    Kirjoittaja on Valomerkki.fi:n tuottaja ja mediapastori. 
    Tammikuussa ilmestyy hänen osaltaan kirjoittama Somempi seurakunta – sosiaalisen median opas. 


    Instagram: janerik 1897, Twitter: @janahonen

    3.11.2015

    Kirkkosuklaata maistelemassa ja yllättäen taiteilemassa



    Nyt onkin aika paljastaa, että Alppilan kirkon kahvilassa tapahtuu paljon uutta! Yksi herkullinen uusi juttu on jo kirjaimellisesti tiskissä, sillä kahvilassa on nyt tarjolla uusia suklaisia herkkuja. Kävin tyttäreni kanssa maistelemassa koepaloja ihanuuksista viime viikolla. Ai että oli hyviä, kiitos ja NAM – kyllä maistui meille molemmille!

    Raakasuklaat tulevat kirkolle Suklaakeisarilta, praliinit Chjokosta ja suloisen pehmoiset Kirkkosuklaat tekee keittiömme oma taituri Manuel, tuttavallisemmin tietenkin Manu. Jo pitkään Alppilan brunssin herkuista vastannut Manu on ottanut nyt suuremman roolin myös kahvilan puolella.





    ”Haluun tommosen, missä on lumihiutaleita päällä.” 
    Suklaakeisarin kookossuklaa maistui äidille ja tyttärelle.




    Tarjolla oli myös Manun leipomia "puolikuita" (eli vauva-croissantteja, sanoi lapsi!)  
    ja pan de chocolad -suklaaleipiä.


    Keskittyneen suklaanmaistelu- ja pillimehuhetkemme päätteeksi huomasimme sattumalta, että kahvilassa oli alkamassa Tuulikki Karun ohjaama lasten kuva- ja sadutustyöpaja, johon saapui mukaan tuttuja kavereita. Meidätkin toivotettiin seuraan tervetulleeksi. Vaikka esiliinan pukeminen päälle jostain syystä jännittikin hirveästi, niin lopulta taide vei mennessään ja tuloksena oli mahtavia teoksia. Näitä kutsutaan kuulemma ”pääjalkaisiksi”.




    Iloiset tyttöset tukka pystyssä: ”Tässä on mä ja mun ystävä. Me ollaan punaisia, 
    koska me ollaan tyttöjä."



    ”Tässä on koko meidän perhe.”




    Taiteilijat työssä. Isommasta tytöstä on pienen aina hyvä katsoa mallia.


    Tuulikki kertoi, että lasten kuva- ja sadutuspaja järjestetään uudelleen helmikuussa, ja olemme jo ilmoittautuneet mukaan. Ryhmiä tulee olemaan kaksi: 3–4 vuotiaille sekä yli viisivuotiaille. Jos haluat mukaan pääjalkaisia tai muita teoksia maalailemaan, voit kysellä pajasta lisää Tuulikilta, puh. (09) 2340 3604.


    Mukavaa alkavaa viikkoa!
    Pia


    8.10.2015

    Hurmaamassa ja houkuttelemassa


    Kävimme eilen Anun kanssa kertomassa Kallion kulma -blogista ja sen ympärille syntyneestä yhteisöstä Kallion seurakunnan työntekijöiden aamukahveilla.


    Huomenta! Blogistit ottivat aamukahvi-selfien. Oikealla Anu, vasemmalla Pia.


    Olimme molemmat nukkuneet huonosti edellisen yön, ja Anu sanoi jälkeenpäin, että hänellä oli ollut paitakin nurinpäin. Minä taas en paidasta huomannut mitään, kun olin niin silmät aamusikkurassa. Olen kyllä elävä todiste siitä, että yksi kuppi kahvia ei todellakaan riitä herättämään aamu-unista ihmistä! Mukana ollut Vappu-vauva oli onneksi iloinen ja pirteä.

    Aamun tunnelma oli meistä tosi hyvä, ja iloksemme blogi oli suurimmalle osalle kahvittelijoista jo tuttu. Saimme kuulla kannustavia ja positiivisia puheenvuoroja, kiitos niistä. Tuntui tosi hyvältä!



    Yksi kuppi ei tänä aamuna Pialle riittänyt. 


    Kerroimme blogin tarinan: tutustuimme Anun kanssa sattumalta Kallion kirkon iltavahtivuorossa, ja Anun kypsyttelemä idea seurakuntalaisten blogista sai minut heti innostumaan. Sitten palloteltiin nimeä ja toteutusta pitkään ja hartaasti - kunnes Kallion kulma vihdoin näki virtuaalisen päivänvalon noin vuosi sitten.

    Tekstejä on nyt jo miltei 50, kirjoittajia ja kuvaajia yli kymmenen. Aiheina ovat olleet monet seurakunnan toimintaan liittyvät asiat, esimerkiksi fillaripaja, messut, brunssi, lasten perjantait, Kallion kantaattikuoro, Päiväkansa, torstaina iltapäivällä -keskustelut ja muskari. Toisaalta on myös hienoja pohdiskelevia tekstejä ja kuvia. Haave moniäänisyydestä on alkanut toteutua.

    Ja tässä siis olemme nyt. Paljon uutta on tulossa, ja blogi on saanut huikeaa nostetta alleen.

    Mitä siis halusimme sanoa teille, hyvät seurakuntamme työntekijät?

    Viestimme lyhykäisyydessään on: Tulkaa, hypätkää mukaan! Tulkaa olemaan läsnä kanssamme blogiin, kertokaan meille teidän työstänne, ajatuksistanne, kokemuksistanne, unelmistanne! Puhukaa seurakunnasta, Alppilasta ja Kalliosta, tästä kaupungistamme, seurakunnan toiminnasta, yhteisöstämme, kirkosta, uskosta ja elämästä. Kertokaa näistä kirjoittamalla blogiin tai ottamalla kuvia itsellenne tärkeistä asioista. Keskustelkaa tekstien kommenteissa, tykätkää meistä Facebookissa, seuratkaa meitä Instagramissa, jakakaa ja peukuttakaa juttujamme jos siltä tuntuu, kertokaa meistä kavereillenne ja tapaamillenne ihmisille. Vinkatkaa, jos tiedätte jonkun kirjoittajan, hyvän haastateltavan tai kiinnostavan tapahtuman.

    Me olemme seurakunta, ja tämä on meidän oma blogimme: kerrotaan tarinaamme yhdessä! Kiitos, että saimme tulla aamukahville kanssanne.


    Pia

    28.9.2015

    Itse katettu




    Luterilaisessa kirkossamme homma toimii useimmiten niin, että seurakunnan työntekijät järjestävät tapahtumat ja laittavat pöydän valmiiksi, ja seurakuntalaiset käyvät valmiiseen pöytään jos käyvät. Tätä Marjaana sivuaa haastattelussa jonka luin eilen, ja tätä minä olen miettinyt tänään.

    Mietittyäni huomasin, että kas, meidän Kallion kulmammehan on pieni vallankumous. Täällä me olemme itse kattaneet pöydän ja kutsumme muita mukaan. Tykkään nostaa blogissa esille asioita, jotka ovat syntyneet seurakuntalaisten omasta tarpeesta, omista ideoista ja aktiivisuudesta. On niin sanotusti vallattu ja otettu haltuun, mutta hyvällä ja rakentavalla tavalla.

    Riikka, esimerkiksi, on yhden naisen tarmolla luonut Alppilan kirkkoon Lasten perjantain. Idea on yksinkertainen kuten hyvät ideat usein ovat. Kirkon aulassa on kahvila ja toimintaa lapsille. On katsottu leffoja ja teatteria, maalattu, askarreltu kortteja, paketoitu joululahjoja perheille, rakennettu pahvilaatikkomajojakierretty salaista kirkkokierrosta ja tavattu mummoja. Paikalliset lapsiperheet ovat tulleet koska on helppo tulla, aulasta saa ostaa lounasta, aikuiset tapaavat toisiaan ja lapset puuhaavat. Täältä löytyy syksyn ohjelma, kun rullaa kahvilan fb-sivua alaspäin.

    Päiväkansa, toisen esimerkin mainitakseni, on saanut suureksi osaksi alkunsa Leenan aktiivisuudesta. Ja vielä, tämän jutun kuvituksena on Anna Matilaisen taidetekstiili Tämä rakennus olemme me, joka tehtiin yhteisöllisenä projektina Alppilan kirkon aulassa. Laitoin kuvan tähän koska, no, se sopii niin hyvin. Tämä rakennus olemme me. Tykkään tuosta työstä niin paljon, sen nimestä, siitä mitä se symboloi ja siitä kuinka kotonaan se on myös täällä meidän Kallion kulmassa. Kirjoitin teoksesta myös viikko sitten kun työ oli vielä kesken, mutta näissä kuvissa on valmista.

    Pöytä on katettu, itse katoimme ja olemme siitä ylpeitä. Ilokseni kirjoittajia on ilmoittautunut mukaan, ja monenlaisia juttuja on tulossa. Lisäisin tähän loppuun vielä tuon yhden Heprealaiskirjeen lauseen, jos en olisi toistellut sitä jo niin moneen kertaan.

    No, kerran vielä.

    Tämä rakennus olemme me.


    Pus.




    Teksti ja kuvat: Anu Rask, teos: Anna Matilainen


    20.9.2015

    Tämä rakennus olemme me









    Tässä valmistetaan taidetekstiiliä Alppilan kirkkoon ja puretaan ompelutraumaa. Anna Matilaisen suunnittelema tekstiili sai muotoaan trashionista Outi Pyyn vetämisssä työpajoissa viikonloppuna. Työ on nimeltään Tämä rakennus olemme me ja se on Annan lopputyö muotoiluopintoihin. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on teologi.

    Teos koostuu maalatusta kankaasta sekä siihen ommelluista tummista hahmoista ja se on tarkoitus pingottaa ja kiinnittää seinälle. Minusta suunnitelma on erittäin hieno. "Siinä on talo", joku lapsista näki. Itse huomasin talon katolla ristin. Suunnittelija hämmästyi, ei hän ollut sellaista ajatellut. Kun kanttori Vivika tuli seuraamaan työskentelyä, huomasimme että siinähän onkin kuoro ja Vivika korkeimpana hahmona johtamassa sitä. Anna kertoi, että hänellä oli työtä suunnitellessaan mielessä myös Alppilan kirkko rakennuksena tiloineen ja työpajoineen, yhteisöllisen tekemisen paikkana. Hyvin monitulkintainen työ, tykkään.

    Annalla oli taiteellinen puoli ja kristillinen symboliikka hallussa, Outilla puolestaan on kokemusta työpajojen järjestämisestä. Hän antoi Annalle muutaman neuvon koskien työn teknistä toteutusta. Isoa työtä kierrätysmateriaaleista tehdessä kannattaa valita helpot värit (eli sellaiset joita on kirppiksellä yllin kyllin) ja pitää värialueet selkeinä. Tässä työssä ommeltavat kankaat ovat harmaata ja mustaa. Yhteisöllisesti toteutettavan työn tulee ompeluteknisesti olla hyvin yksinkertainen. Tässä työssä pärjää ottamalla neulan kauniiseen käteen ja pistelemällä harsinpistoja.

    Mikäs se ompelutrauma nyt sitten oli? No se on ompelijaäidin allekirjoittaneelle aiheuttama trauma. En vieläkään ompele nappia tai parsi sukkaa, saati sitten mitään vaativampaa, koska en kuitenkaan osaa täydellisesti. Sen sijaan kuljetan kaikki omat sekä neljän lapsen rikkinäiset, parsittavat, korjattavat, tuunattavat ja ommeltavat junalla äidille ja takaisin. Siitäs äiti sait, sen se lapselle ohimennen heitetty arvosteleva kommentti teki. Tänään sain kokea että tadaa, sehän pysyy kiinni kun pistelen. Olipahan terapeuttinen ja eheyttävä kokemus. Ties vaikka oppisin kiinnittämään vielä napinkin.

    Tätä käsityöterapiaa on tarjolla vielä ensi viikon lauantaina ja sunnuntaina. Kuten Outi Pyy sanoo, "Ompeluseurat olivat naisten facebook ennen kuin internet keksittiin." Miehetkin toki tervetuloa.



    Trashion tarkoittaa käytettyjen vaatteiden ja tekstiilien kustomointia sekä kierrätysmateriaaleista tehtyä muotia. 

    Lisää inspiraatiota Outi Pyyn blogissa.




    Teksti ja kuvat: Anu Rask

    3.5.2015

    Voiko seurakunta elää ja hengittää myös netissä?

    Olen täällä blogissa kertonut aiemmin vuoden alusta alkaneesta luottamustehtävästäni Kallion seurakuntaneuvostossa.

    Edellisessä kokouksessamme keskustelimme muun muassa viestinnästä. Siis tavallaan siitä, miten seurakunta kertoo jäsenilleen – ja muillekin kalliolaisille ja alppilalaisille – siitä, mitä meillä on meneillään ja mitä tapahtuu. ”No, sehän hoituu Kirkko ja kaupunki -lehden ilmoituksilla!”, sanoo moni. Toisaalta, ”Eihän niitä lue kukaan!”, toteaa toinen.



    Kirkko ja kaupunki. Tuleeko viesti perille?


    Minä ajattelen, että viestintä on muutakin kuin ilmoittelua ja tiedotusta. Se on keskustelua.

    Kun aloitimme tämän blogin, halusimme avata kurkistusikkunan Kallion seurakunnan elämään. Mutta ikkunasta kurkistelun lisäksi halusimme avata polun, jonka varrella saattaisi sopivissa kohdissa syntyä jutustelua ja yhteisiä kokemuksia.

    Kun omassa työssäni viestintäkonsulttina pähkäilen yritysten ja organisaatioiden viestinnän pulmia, usein ratkaisujen toivotaan löytyvän teknologiasta: uusista tavoista välittää viestejä perille vaikka juuri blogissa, Facebookissa tai jossain muussa uudessa kanavassa. Teknologia antaa mahdollisuuden kertoa asioista, mutta yhteisen kokemuksen syntymiseen tarvitaan muutakin. Vaan mitä?

    Onko olemassa jotain sellaisia piirteitä, jotka auttavat tai toisaalta vaikeuttavat yhteisöllisyyden löytymistä virtuaalisesti? Miten eri kanavat, kuten tämän blogin kirjoitukset tai Kallion kulman Instagram-kuvat, voivat luoda lukijalle tunteen siitä, että hän kuuluu samaan porukkaan? Onko ylipäätään merkityksellistä kuulua virtuaalisesti seurakuntaan tai mihinkään muuhunkaan kulmakuntaan? Olisiko mahdollista löytää seurakunnan sosiaalisen viestinnän teesit?


    Kallion kulman Instagramissa on tuokiokuvia Kallion seurakunnan elämästä.


    Nämä kysymykset kiinnostavat ja vaivaavat minua siinä määrin, että olen suunnitellut aloittavani pitkään pöytälaatikossa uinuneen graduni työstämisen tästä teemasta. Aika ajoin saatan siis kertoa täällä blogissakin tutkimukseni edistymisestä - ja myös tuskailla, jos olen juuttunut johonkin kimuranttiin kohtaan.

    Keväistä sunnuntaita!

    Pia

    14.3.2015

    Aamun Aarteet Alppilassa

    Lastenperjantain ensimmäinen Mummola, vähän jännittää.

    Hädin tuskin saatiin kalustettua keinutuoli mummolle jalkalampun alle, muutama muu tuoli, räsymatot istuimiksi, pitsiliina pöydälle, mummojen salainen kassi vierelle kun pelmahtivat siihen lapset mummojen kylkeen. Ei arastelua, pientä esittäytymistä vaan ja jokainen mylläsi matolle mieluisensa paikan. 






    Eräs tyttö kiipesi muitta mutkitta mummon syliin, ja kuinka hauskaa olikaan kuunnella satua ja samalla pidellä mummon helminauhasta kiinni. Toinen taas sai pidettyä mummon ihan itsellään teki valinnan voimistelusalissa riehumisen ja mummon kyljessä istumisen välillä! Pikkutaapero antoi mummon pukea haalarit, itkuntuherrus vaihtui iloiseen hämmästykseen. Ja entäs Veikko, jonka juoksuradan valvominen oli täyttä työtä, no ainakin sata kertaa eestaas ulko-ovelta luiskaa pitkin fiikusten luo ja takaisin, huh, huh..

    Mummojen kassista löytyi ihmeellisiä asioita, hernepussi, pikkuinen vispilä, pyykkipoikia ja melkein paras: kirjava patalappu! Kaikella sai leikkiä.




    Huhtikuussa tavataan taas lapset, Eeva, Anneli ja Irma-mummot. Aarteita olette ihan kaikki.





    Kuvat: Anu


    Mukana vilinässä

    Leena

    24.2.2015

    Perustajajäseniä alle puolet


    Kuva: Maria Syväniemi



























    "Siis kuoro on vanhempi kuin kirkko, miten se voi niin olla...?"

    Voihan se, vaikka kuoro on perustettu nimenomaan saman graniittisen kirkon kuoroksi, jonka tunnemme tänäänkin. Syksyllä 1911 Kallion kirkon rakennustyöt olivat vielä kesken, mutta sivutiloissa oli jo mahdollista oleskella. Johanneksen kirkon urkurinvaalin Oskar merikannolle hävinnyt Ilmari Krohn löysi tiensä Kallion kirkon ensimmäiseksi kanttoriksi, ja hän näki tilaisuutensa tulleen - kuoro laitettiin pystyyn heti kun sille oli olemassa harjoitustila. Tai oikeastaan kaksi kuoroa kerralla - yksiääninen "virsikuoro" tukemaan seurakuntalaulua, ja neliääninen varsinaiseksi kirkkokuoroksi ja instrumentiksi elävöittämään jumalanpalveluselämää.

    Säveltäjä Einojuhani Rautavaaran isä Eino valittiin muutamaa vuotta myöhemmin "laulavan kanttorin" virkaan, ja parinkymmenen vuoden johtajuutensa aikana hän nosti silloisen Kallion Kirkkokuoron maamme seurakuntakuorojen eliittiin. Vuodesta 1967 aina 2000-luvun alkuun kuoroa johtanut Ahti Kuorikoski jätti jälkeensä myös kasan sävellyksiä, joita kuoro säännöllisesti kantaesitti ja esittää edelleenkin. Kuorikosken musiikin myötä myös Kallion Kantaattikuoroksi nimensä muuttanut kuoro sai näkyvyyttä ja mainetta.

    Perinnekirstussa on siis melkoinen määrä kaikenlaista hienoa. on maineikkaita johtajia, kantaesityksiä, ulkomaanmatkoja... Vaan miltä kuoro näyttää nykyään?

    Tullessani kuoron johtajaksi melko tarkalleen neljä vuotta sitten, edessä oli heti kuoron satavuotiskonsertti. Sen jälkeen otetussa kuvassa on johtajan lisäksi 17 laulajaa. Joulun alla olleessa Bachin Jouluoratorion esityksessä kuoron koko oli yli 40.

    Jotain on siis tapahtunut.

    Pelkillä perinteillä ei voi elää. Perinteet ja tässä tapauksessa myös hienot puitteet ovat ehdoton voimavara, sitä ei käy kiistäminen. Välillä unohtuu, kuinka kaunista ja hyvin soivaa tilaa saamme pitää kotikirkkonamme. Totta on se, että 1970-luvulta alkanut systemaattinen musiikkiopistokoulutus alkaa näkyä siinä, että aikuisikään ehtineillä lauluhaluisilla on yhä useammalla takanaan edes vähän musiikin opiskelua. Ja halua laulaa, hyvälläkin tasolla, mutta pitää laulaminen harrastuksena. Samaan aikaan kuorot etsivät laulajia. Miten saada nämä kaksi asiaa kohtaamaan?

    Suomesta on kasvanut kuorojen luvattu maa. Jo Sulasolin suomalaisten kuorojen listalla on useampi sata kuoroa, eivätkä siinä suinkaan ole kaikki. Seurakuntien kuorot ovat lisäksi etulyöntiasemassa. Seurakunnilla on ainakin vielä toistaiseksi halu tukea kuorotoimintaa. Sen kautta löytyy usein ratkaisu moneen ongelmaan, joiden kanssa moni vapaasti yhdistyspohjalta toimiva kuoro joutuu jatkuvasti taistelemaan. Toimintaympäristö on siis taattu, ja tilaisuuksia musiikin esittämiseen ja toteuttamiseen on enemmän kuin mitä ehtisi toteuttaakaan. Seurakuntakuorokin voi olla laadukas. kun seurakunnassamme toimii myös kaikille avoin kuoro, on etuoikeus voida pitää kuoron tasoa yllä valitsemalla laulajat koelaulun kautta. Tällä tavoin aukeaa mahdollisuus laulaa sellaisessa seurassa, missä tekeminen on mielekästä - ei liian helppoa eikä liian vaikeaa. Onnistumisen kokemukset ovat niitä, jotka kantavat kuorolaulajaa ja muusikkoa yleensäkin, tasosta ja pyrkimyksistä riippumatta.

    Kuoro on aina erilaisten ihmisten yhteiselon paikka. Tänään Kallion Kantaattikuorokin on sitä. Pelko siitä sovinko joukkoon on kerta toisensa jälkeen osoittautunut aiheettomaksi. onnistumisen kokemusten edellytyksenä on myös viihtyvyys. Täytyy olla kivaa. Se ei tarkoita sitä, että ei olisi hyvä pitää harjoituskuria ja tehdä systemaattista työtä. Olen sitä mieltä, että tarkkaakin työtä voi tehdä pilke silmäkulmassa. "Ilon kautta!" oli säveltapailuguru Seija-Sisko Raitionkin motto, jota olen kuullut hänen useasti toistavan ja johon itsekin luotan. Paineen alla tähän pääseminen on vaikeampaa, eikä siihen aina pystykään. Pitkällä juoksulla ei vain muuta tietä hyvään taiteelliseenkaan lopputulokseen ole kuin vapaa ja turvallinen tunne siitä, että voi tehdä musiikkia sydämellään.

    Avoimia harjoituksia järjestetään Suomen ulkopuolella ahkeraan. Ne ovat tavallaan kuin konsertteja, mutta ehkä pykälää viihdyttävämpiä, sillä soivan lopputuloksen taakse kätkeytyy usein mitä mielenkiintoisimpia vaiheita. Tällä ja ensi viikolla mekin tarjoamme maistiaisia. Makupaloja siitä, mitä työskentelymme on ja millaisia naamoja riveistämme löytyy.

    Voit tulla vain kuuntelemaan ja seuraamaan, mutta jos koit piston sydämessäsi potentiaalisena kuorolaisena, niin myös mukaan riviin saa tulla kokeilemaan. Jos olet lauluhaluinen ja puhdaskorvainen, ja sinulla on taskussasi jonkin verran aikaisempaa kokemusta kuorosta tai muusta yhteismusisoinnista sekä halua ja intoa hypätä tekemään musiikkia täysillä - ehkä etsimme juuri sinua!

    Perustajajäseniä meillä ei enää riveissämme ole, siksikin tarvitsemme uutta verta jatkuvasti pitämään yllä sitä perinnettä, josta uusiin lauluihin voimaa saamme.

    Tommi Niskala
    diplomikuoronjohtaja
    Kallion seurakunnan kanttori ja Kantaattikuoron johtaja



    Kuva: Johanna Sarlio-Nieminen


    Avoimet harjoitukset ja koelaulu uusille kuorolaisille keskiviikkona 25.2. ja 4.3. klo 18 kallion srk-kodissa (Siltasaarenkatu 28).
    Lisätietoa ohjelmasta fb-sivuilta

    Salainen kirkkokierros









    Perjantain lastenpuuha Alppilan kirkon kahvilassa oli salainen kirkkokierros. Avattiin ovia ja kurkittiin jännittäviin paikkoihin. Etsittiin piileskeleviä rottia. Luettiin Rikun piirtämää karttaa. Lopuksi lapset saivat väritettäväksi oman kartan.

    Anu


    Näkökulmat: Purukumi

    Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...