Ihmisiä Alppilan kirkolla: Ritva Valve

Alppilan kirkon juhlavuoden kunniaksi  julkaisemme sarjan Lorenzön kirkolla ottamia valokuvia ja tarinoita, joissa kuvien henkilöt pääsevät ääneen.

"Muistan hyvin Alppilan kirkon vihkiäismessun. Asuimme Harjukadulla ja äiti oli käskenyt laittaa tumman leningin kun mennään seurakuntaan. Kirkko oli tupaten täynnä, Alppilassa oli tuolloin paljon enemmän asukkaita kuin tänä päivänä ja pienissä asunnoissa asui monilapsisia perheitä. Messussa oli paljon vanhoja ihmisiä tummissa vaatteissa, ainakin siltä se tuntui 16-vuotiaasta. Kanttori soitti ihanasti urkuja ja jumalanpalveluksen jälkeen juotiin kirkkokahvit.

Minulla on hirveästi muistoja täältä 60 vuoden ajalta. Pari vuotta messun jälkeen aloitin työt nuoriso-ohjaajana uudella kirkolla. Kamala mitkä portaat, ajattelin ensimmäiseksi tänne tullessani. Toiminta lasten ja nuorten kanssa piti luoda ihan alusta. Kirkkoherra totesi, että “on teidän asianne mitä teette, kunhan teette”. Kyllä me teimmekin, perustimme tänne päiväkerhot, iltapäiväkerhot, pyhäkoulut ja perhekirkot. Päiväkerhossa oli 40 lapsen ryhmiä, minulla oli yleensä pari harjoittelijaa apunani. Kesät vietettiin lasten kanssa Suomusjärven kesäsiirtolassa leireillä.

Nykyään asun ihan kulman takana ja käyn tässä aulassa istumassa lähes päivittäin. Kokoonnumme muutaman tutun naisen kanssa kahvilaan juttelemaan. Tykkään tulla tänne myös kutomaan. Ja joka sunnuntai tulen jumalanpalvelukseen, siihen samaan rakkaaksi käyneeseen kirkkoon."

 

Ritva löysi kuvan itsestään 16-vuotiaana,
samana vuonna hän istui tummassa leningissään
Alppilan kirkon avajaismessussa.
Tässä kuvassa Ritva seisoo Malmin hautausmaalla isoisänsä Niilon kanssa.

Kuva: Lorenzö

Teksti: Anu Rask
Valokuvaprojektista kerrotaan lisää täällä.

Paljon onnea vaan Alppilan kirkko!

Alppilan kirkolla juhlitaan tällä viikolla 60-vuotisjuhlia monin eri tapahtumin. Yksi suosikkijuttuni on hieno ja koskettava valokuvanäyttely Alppilan kirkon ihmisistä. Helsingissä asuva ranskalainen valokuvaaja Lorenzö on viettänyt kirkolla tunteja ja tunteja yhteisöämme ja yhteisöjämme kuvaten.

Vietämme Alppilan kirkon juhlavuotta Kallion kulma -blogissa julkaisemalla sarjan Lorenzön ottamia valokuvia ja niihin liitettyjä tekstejä, joissa kuvien henkilöt pääsevät ääneen. Itse näyttelyyn ja fyysisiin valokuviin kannattaa tulla tutustumaan Alppilan kirkkoon. Hyvä ajankohta on esimerkiksi sunnuntaina Juhlamessun jälkeen, jolloin näyttely virallisesti avataan ja Lorenzö on paikalla.

Koko juhlaviikon ohjelma näkyy esimerkiksi täällä. Vielä ehtii kokea monta hienoa juttua, loppuviikko on melkoista ilotulitusta varsinkin lapsille.

Kuva: Maikki Rantala & Anu Merenlahti
Teksti: Anu Rask

Alppilassa kokeillaan yhteistä iltaruokaa

Vietimme viime vuonna aikaa kotona vauvojen kanssa. Se oli ihanaa ja kamalaa, sellaista kuin pikkuvauvojen kanssa taitaa usein olla. Monien muiden kotivanhempien tavoin kaipasimme helppoa tekemistä ja seuraa. Seurakunnalla on paljon vaihtoehtoja tarjolla tähän elämäntilanteeseen, esimerkiksi torstaisin kokoontuva esikoisvauvakerho. Suositus vauvan kanssa kotona oleville!

Palattuamme takaisin töihin mietimme, että edelleen olisi hauska tavata muita alueen ihmisiä vapaamuotoisesti. Etenkin jos samalla voisi hoitaa iltaruokailut.

Ystävän valmistujaisissa samaan pöytään osuneet kanssajuhlijat kertoivat, että Viikin kirkolla on aina keskiviikkoisin vapaaehtoisten valmistama iltaruoka. Ohjelmaa ei kasvissopan lisäksi ole, mutta tarjolla on lautapelejä. Konsepti kuulosti rennolta ja kivalta, juuri sellaiselta jossa tykkäisimme käydä, jos se olisi lähempänä kuin puolen tunnin bussimatkan päässä.

Helmikuun alussa tutustuimme Viikin iltaruokailuun paikan päällä, vahvistuksena Alppilan kirkon toiminnanjohtaja Petri Patronen. Pidimme näkemästämme: yksinkertaisissa (vaikka varsin viihtyisissä) tiloissa tapahtui monenlaista, ja sopalla kävi ja viihtyi kaikenikäisiä ihmisiä, joista kukaan ei istunut yksin. Pelejäkin käynnistyi.

Ajattelimme, että sama konsepti saattaisi sopia Alppilan kirkolle, sillä siellä on hyvät tilat, pitkää ”yhteisruokailuperinnettä” pääsiäisyön messusta lähtien ja paljon lapsiperheille suunnattua toimintaa. Innostuimme ja sopan äärellä teimme suunnitelman – Alppilan kirkon juhlaviikolla testataan, onko tällaiseen toimintaan kiinnostusta. Työnjakokin syntyi suunnilleen lautasliinaan: Eekku hyvänä kokkina hoitaa sopan, Petri varaa tilan ja tapahtuman mukaan Alppilan kirkon 60-vuotisjuhlaviikon ohjelmaan ja Johanna hoitaa muut järjestelyt.

 

 
Tervetuloa siis torstaina 6.4.2017 klo 17–19 Alppilan kirkon ensimmäiselle iltaruualle! Se ei toivottavasti jää viimeiseksi, tai keksimme jonkin muun hauskan tavan kohdata toisiamme vapaamuotoisesti arki-iltaisin.

Johanna Hautakorpi & Eekku Aromaa

PS. Jos olet Facebookissa, liity tapahtumaan täällä: Alppilan kirkon iltaruoka

Kohtaamisia mielenosoituksesta Rautatientorilla

Turvapaikanhakijoiden mielenosoitus Rautatientorilla Helsingin keskustassa alkoi jo helmikuun alussa ja jatkuu yhä. Kävin paikalla ensimmäisen kerran mielenosoituksen oltua käynnissä parin päivän ajan. Sen jälkeen olen vieraillut teltalla useasti ja minut on otettu joka kerta ystävällisesti vastaan.

Olen keskustellut monien mielenosoittajien kanssa ja he ovat kertoneet miksi ovat paikalla. Heillä on huoli tulevaisuudesta, koska monilla heistä ei ole oleskelulupaa Suomessa eikä turvallista paluun mahdollisuutta omaan kotimaahansa. Osa mielenosoittajista on saanut käännytyspäätöksen, joten heillä ei ole yösijaa eikä oikeutta sosiaalisiin tukiin. Mielenosoittajilla on kolme vaatimusta. Maahanmuuttoviraston päätösten oikeudenmukaisuus tulisi varmistaa. Palautukset maihin joissa ei ole turvallista tulisi lopettaa. Ihmisiä ei tulisi jättää vastaanottokeskuksesta poistamisen jälkeen heitteille ilman paikkaa jossa nukkua ja ilman ruokaa.

Rautatientorilla olen tavannut esimerkiksi nuoren jalkapallolupauksen Irakista. Hän näytti minulle irakilaisessa sanomalehdessä julkaistuja kuvia itsestään. Hänen tarinansa on onnekas, sillä hänellä on nyt lupa jäädä Suomeen ja suomalainen tyttöystävä. Hänen toiveissaan on löytää helsinkiläinen jalkapalloseura mutta hän ei tiennyt kenen puoleen kääntyä, joten lupasin etsiä hänen oman ikäluokkansa valmentajan tiedot.

Jutellessani turvapaikanhakijoiden kanssa heidän unelmistaan kaikki ovat kertoneet halustaan jäädä Suomeen, rakentaa tänne tulevaisuus, perustaa perhe ja saada kunnollinen työpaikka. Kaikki painottavat, että he eivät halua elää sosiaalitukien varassa vaan maksaa veroja Suomelle. Tunnelma mielenosoituksessa on joka kerralla hyvä ja ystävällinen, vaikka ihmiset ovat viettäneet ulkona jo monta pakkasyötä. Paikalle saapuessani saan aina käteeni kupillisen höyryävää teetä. Välillä olen vienyt mukanani Mölkky-pelin, joskus on luisteltu viereisellä luistinradalla. Hyvää tunnelmaa yritetään pitää yllä, vaikka tilanne on vaikea ja raskas.

Olen saanut mielenosoituksesta hyviä ystäviä. Olemme käyneet yhdessä elokuvissa ja viettäneet kotonani kansainvälistä ruokailtaa ystävieni ja perheeni kanssa. Vaikka elämäntilanteemme ja taustamme ovat kovin erilaisia, olemme tunteneet lämmintä yhteenkuuuvuuden tunnetta. Olemme saaneet oppia, että erilaisista taustoista huolimatta olemme ihmisinä monella tavalla samanlaisia.

Teksti ja kuvat: Maarit van Santen
Jutun kirjoittaja on Kallion seurakunnan diakoni

Joulukalenterissa seurataan jouluvalmisteluja Alppilassa ja Kalliossa

Kallion kulmilla aletaan nyt valmistella joulua. Visa ehdotti, että kertoisimme Instagramissa kuvin siitä, miten eri ihmiset Kallion seurakunnan alueella joulua odottavat.

Mukana on Visan lisäksi ainakin Anu ja Petri, Mari ja minä Pia. Leenakin lupasi ottaa kuvan, ja moni muukin.

– Ehkä sinäkin? Jos kiinnostaa, laita meille viestiä kallionkulma ( at ) gmail.com tai tägää meidät Instassa!

Jouluvalmisteluja voit seurata siis täällä: instagram.com/kallionkulma ja häshtäg on #kulmankalenteri

Tänään minä otin ensimmäisen kuvan. Istuin huonosti nukutun yön jälkeen herättelemässä itseäni Kallion sydämessa sijaitsevassa kahvila Berggassa. Edessäni oli lämmin latte ja makea korvapuusti – lohturuokaani. Yhdeksän jälkeen aamun valo alkoi  kirkastaa ikkunan kaupunkinäkymää, ja Karhupuiston joulukuusen valot muuttuivat yhä valjummiksi vaaleansinistä taivasta vasten.

”Jouluun enää reilut kolme viikkoa, jaksaa jaksaa…”

Ja kuten olen aiemminkin tehnyt, lupasin taas itselleni, että tänä vuonna en stressaa joulusta, en kanna huolta, en siivoa liikaa, en osta kasapäin ruokaa. Omissa kalenterinluukuissani olevissa kuvissa kerron siitä, miten tässä onnistun.

Tervetuloa Kallion kulman joulukalenteriin ja hyvää joulun odotusta!

Kantaattikuoron Jouluoratorio on jo perinne

Mikä kumma kantaa ihmisiä tämän harmauden yli kohti joulua? Tätä pohdin viikolla oman

kuoroni harjoituksiin rientäessäni, Aleksin mukulakivillä tarpoessani ja marraskuun usvan
kiertyessä ihmisjoukkojen ylle. Jotain sellaista, mikä ylittää ajat ja paikat. Jotain sellaista, mikä
on meille kaikille yhteistä.

Kuorolaulajana ja kuoromusiikkia kuuntelevana itselleni aivan erityinen merkitys on
kirkkomusiikilla, ja siinä jatkumossa Johann Sebastian Bach on alati läsnä. Bach merkitsee
kantaateillaan ja oratorioillaan koko vuoden, ja juuri nyt on Jouluoratorion aika!
Kuulin Bachin Jouluoratorion ensimmäisen kerran kauan sitten koulutyttönä 1967 Cantores
Minoreksen esittämänä Helsingin Tuomiokirkossa. Olin myyty. Trumpettien ja patarumpujen
siivittämä alkukuoro Jauchzet, frohlocket, auf, preiset die Tage teki minuun lähtemättömän
jäljen.

Viime vuosina Kallion Kantaattikuoron ja Tommi Niskalan esittämästä Jouluoratoriosta on
muodostunut itselleni jo perinne. Ääriään myötä täynnä oleva kirkko, kuorossa laulavat
läheiseni, upeat solisit ja loistava akustiikka tiivistävät kuuntelukokemusta. Kirkon syviin
penkkeihin on turvallista vajota ja antaa musiikin syttyä.

Lauantaina 10. joulukuuta 2016 Kallion Kantaattikuoro esittää jälleen tämän suurenmoisen
teoksen ja jatkaa hienoa oratorioperinnettään. Rientäkäämme sitä kuuntelemaan!


Teksti: Elise Tarkoma
Kirjoittaja on helsinkiläinen kuorolaulun harrastaja

Kuvat: Keijo Saaristo

Perjantain pullapajasta Hei!

Alppilan kirkon Lastenperjantaina levisi kutsuva pullantuoksu kaikkialle. Mutta sitä ennen ehti jo tapahtui. Ihanainen Liisa, lainassa Kahvi-Kaisoista, alusti sopivan, kimmoisan taikinan. Mummot Päiväkansasta saapuivat esiliinoineen ja tuossa tuokiossa lapsetkin. Oli vauvaa, taaperoa, päiväkerholaista. Paikallinen päiväkoti oli suljettuna, joten lapsia saapui sieltäkin.

Syntyipä monenlaista kakkaraa, pullapoikaa ja rinkulaa. Hauskinta taisi olla se käsien laittaminen taikinaan, pehmeän taikinan myllääminen - ja rusinoiden syöminen. Jauhot vaan pöllysivät. Pienimmät eivät ihan tajunneet taikinamöykyn ja  valmiiksi paistetun pullan yhteyttä. Uuniin kun oli vähän vaarallista mennä kurkistelemaan. Mutta mitä väliä! Tunnelma oli lämmin ja touhukas.

Saattoi sitten jo siirtyä syömishommiin. Listalla oli lasten hamppurilainen ja aikuisille mm. herkullinen salaattipöytä hummuksineen ja kuskus-salaatteineen. Nam.
Läsnä meitä oli ainakin viisikymmentä henkeä ja ylikin. Luvun ottaminen oli hieman haasteellista, kohteet vilistelevät sinne tänne ja pikkuruisimmat nukkuivat vaunujen uumenissa. Ikäasioista ei väliä, mutta tiedettiin että nollasta yhdeksäänkymmeneen, kaikki hyvän Jumalan perheväkeä.

Tätä pian taas sanoivat mummot lähtiessään.



Teksti: Leena
Kuvat: Anu