10.12.2015

Ensikertalaisen Jouluoratorio


Jouluoratoriosta tulee mieleen joulusiivous: olohuoneen pesun jäljiltä kiiltävät parkettilattiat, lumisella mattotelineellä tampatut matot, raikkaus jota tuuletettiin sisään avoimista ikkunoista. Lapsuuden kodissani soi Bach. Jouluoratorion avulla rasittava siivous tuntui jo vähän juhlalta. . 
Olin laulava, laulamista rakastava lapsi. Lauloimme serkkuni kanssa läpi virsikirjoja ja nuottivihkoja. Muistan pettymyksen, kun Emmi jossain vaiheessa kyllästyi laulamiseen. Minua ei kyllästyttänyt ollenkaan. En silti halunnut laulaa yksin. Koin, että musiikki on siinä miten äänet soivat yhteen: äänten suhteissa ja niiden välisessä vuoropuhelussa.
Vuosi sitten päätin pitkän tauon alkaa harrastaa taas laulua. Uskaltauduin Kallion kantaattikuoron avoimiin harjoituksiin, ja siitä lähtien olen viettänyt keskiviikkoiltani Kallion seurakuntakodilla. Yläasteikäisenä lauloin Vehkalahden seurakunnan kuorossa – se oli pienen paikkakunnan ainoita toimivia kuoroja. Kallion kantaattikuorossa laulaminen onkin tuntunut pieneltä kotiinpaluulta. Vaikka olen asunut Helsingissä lähes 20 vuotta, laulaminen kirkossa kuoron riveissä saa minut kokemaan uudenlaista yhteenkuuluvaisuutta ja yhteyttä tähän paikkakuntaan. Ikään kuin juurtuisin ja nyt paremmin ymmärtäisin mitä helsinkiläisyys, kalliolaisuus on ja voi olla.   
Kun marraskuussa harjoittelimme ensimmäistä kertaa Jouluoratoriota tuntui, että ah! -  juuri tätä haluan tehdä. Mahdollisimman paljon ja mahdollisimman usein. Aloin haaveilla useampiin kuoroihin pyrkimisestä. Kuinka moneen kuoroon on mahdollista kuulua? Voisiko ihmisellä olla kuoroharjoitukset joka ilta?
Sitten tuli todellisuus, eli flunssa vei äänen. Jouduin jättämään vähistä oratorio-treeneistä osan väliin, ja vaikka olenkin naapureista piittaamatta hinkannut stemmojani, en oikein luota osaamiseeni. Vaikka osaisin stemmani, hengitän liikaa tai liian ylös. Tai jos onnistunkin hengittämään oikein, pääni on takuulla väärässä asennossa.   
Eilen harjoittelimme Kallion kirkossa yhdessä Storia-orkesterin kanssa. Konsertti on ylihuomenna, oma ääneni kähisee yhä ja kappaleiden hallinta voisi olla varmempaakin. Onneksi Jouluoratorio on ollut kuoron ohjelmistossa jo viisi vuotta, enkä heiveröisellä äänelläni pysty ainakaan pilaamaan mitään.
Palaan silti tarkistelemaan stemmoja, fraseerauksia ja harjoittelemaan lurituksia sujuvammiksi. Mitä paremmin osuuteni osaan, sitä paremmin pystyn kuuntelemaan, ja mitä herkemmin pystyn reagoimaan musiikkiin, sitä nautinnollisempaa laulaminen on. 
Toivon että lauantain konsertissa saan kokea uudelleen sitä samaa ajan pysähtymistä, lauluonnea, jota koin kun sain ensimmäistä kertaa Jouluoratorio-nuotit eteeni. Toivon tämän lauluilon välittyvän myös yleisölle.
Henriikka Tavi
Kantaattikuoron altto vm 2015







Kenraaliharjoitus 9.12. Kallion kirkossa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto