26.11.2015

Udumbaran pop-up seimet





Marraskuisena keskiviikkopäivänä kalliolaisessa kivijalassa sijaitsevaan keramiikkapaja Udumbaraan kokoontui kolme taiteilijaa, bloggaaja ja vauva. Taiteilijat valmistelivat seimi-ikkunaa ja bloggaaja ja vauva seurasivat tapahtumia silmä kovana.

Keraamikko Eva Spoof oli lupautunut mukaan Jouluseimet -tapahtumaan kadulla sattuneen kohtaamisen seurauksena, sellaisia sattuu Kallion kaduilla. Hän pyysi mukaan ystävänsä Eevan ja Maijan, "koska me teemme tämän ikkunan aina yhdessä".






Evalla oli sopivasti kuivumassa keraamisia kukka-amppeleita, joista nurin päin  käännettynä tuli hieno kupolimaisema. Mukaan nostettiin vihreitä kasveja punasaviruukuissaan.

Maija Toropainen ja Eeva Louhio olivat aikaisemmin toteuttaneet työväenliikkeen kirjastoon yhteisötaideteoksen kirjastosta poistetuista kirjoista. Projekti ja siitä yli jääneet kirjojen kannet poikivat seimi-ikkunaan idean pop-up seimistä, joissa avautuvien kansien sisältä nousee kolmiulotteinen kuva.




Graafikko Eeva Louhio oli tehnyt seimensä kokonaan kierrätysmateriaalista ja leikannut hahmot ja kuvat vanhoista töistään. Taustalla seisoo kameli, mutta muuten ollaan pohjoisissa maisemissa.

Maija Toropaisella oli mukanaan kaksi seimiteosta. Hän oli inspiroitunut Giotto di Bondonen freskoista ja tutkinut niitä, taivaan väriä ja enkeleitä. Hänen seimensä on maalattu Giotton hengessä temperaväreillä mutta teosten materiaaliin ja kokoon sopivalla kevyellä otteella. Suloiset pistekehykset kuvan ympärillä ovat nekin saaneet inspiraationsa Giotton freskoista.




"Nämä ovat tällaiset matkaseimet", taiteilijat kertoivat. "Nämä voi avata esiin vuodesta toiseen ja pakata helposti mukaan jos lähtee jouluksi mökille."

Ikkunan kokoaminen lähti liikkeelle edellisten maalausten alas ottamisella. "Otetaan Kallio Kukkii alas ja nostetaan Kallio Kipinöi ylös", joku naisista totesi.







Päivän projektiin liittyi pohtimista ja ongelmanratkaisua. Miten saada avonaiset kolmiulotteiset teokset kauniisti ikkunaan? Pitäisikö viritellä rimoja? Hylly laudasta? Rautalangoilla?

Liittyi myös teen juontia. Välillä joku poikkesi avoimesta ovesta sisään katsomaan touhua ja ihastelemaan keramiikkaa ja taidetta. Lopulta keksittiin oikein hyvä tapa saada teokset esille. Vappuvauva ilmoitti, että bloggaajan on aika jatkaa matkaa.

Kävimme myöhemmin vielä ottamassa kuvan valmiista ikkunasta. Valokuvassa asetelma sulautuu ikkunasta heijastuvaan kaupunkikuvaan, mikä on minusta aika viehättävää. Tarkemmin näkee käymällä paikan päällä.






Seimitapahtuman viralliset avajaiset ovat 29.11. Silloin seimet ovat valmiina kaikissa ikkunoissa. 

13.12. on Kallion Kävelyfestivaali, jossa kierretään koko seimipolku. Silloin on tarjolla performanssitaidetta jonka voi kokea vain kerran. Lisäksi voi mahdollisesti tavata ikkunoiden tekijöitä. 

Tapahtuman kotisivun ja kaikkien ikkunoiden osoitteet näet tämän linkin takaa.


Anu



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...