10.10.2015

Presidentillistä huolenpitoa.



Torstai-iltapäivien keskustelutilaisuuksiin Kallion kirkkoon pääseminen vaatii minulta jonkin verran ylimääräisiä ponnisteluja: syötä ja vaihda vauva valmiiksi, hae eskarilainen kesken päivän, työntele vaunuja pitkin Neljättä linjaa, Castréninkatua, Läntistä Papinkatua, toivo että vauva nukahtaa, sovi eskarilaisen kanssa pihassa leikkimisestä, mene kirkkoon, viihdytä hiljaa vauvaa joka ei nukahtanutkaan, hyssyttele eskarilaista joka pelmahtaa kesken puheen sisälle ja haluaa vessaan jne jne.

Toisinaan olen vaivan nähnytkin, koska sarjassa on ollut niin kiinnostavia puhujia. Keskipäivään sijoitettu ohjelma on varmaankin ensisijaisesti tarkoitettu eläkeläisille, mutta katson olevani melkein kohderyhmää myös. Olenhan päivisin kotona ja minut erottaa niistä jotka saapuvat paikalle rauhallisesti ja charmikkaasti vain se, että tulen kärryjeni kanssa hiki päässä ja ovenkarmit kaulassa.

Tällä viikolla kuulijoita oli selvästi ennätysmäärä, kun vuorossa oli Tarja Halonen. Hänen luentonsa aiheena oli Eläkkeelle työstä vaan ei elämästä. Ajattelin, että hän puhuisi omista kokemuksistaan enemmän, mutta hän rakensikin puheensa yleisölle suunnattujen äidillisien neuvojen ympärille.

Presidentti muistutti, että ihmisen tulee olla oikealla tavalla itsekäs ja pitää huolta kunnostaan ja viihtyvyydestään sekä hankkia mielenkiinnon kohteita itselleen. Hän rohkaisi eläkkeellä tekemään jotakin sellaista, mitä on aina pitänyt tehdä. Hän huomautti, että poliittisten puolueiden jäsenyyksissä ei ole ikärajaa. Hän kehotti hankkimaan nuorempia ystäviä. Hänellä oli jopa nippu kansalaisjärjestöjen esitteitä mukanaan. Hän todella painotti monin eri tavoin yhteisöllistä toimintaa terveyden ja hyvinvoinnin lähteenä.

Tunnelma kirkossa oli mielestäni jotain aivan poikkeuksellista. Kirkko oli täynnä ja silti tilanne tuntui intiimiltä. Siinähän jutteli oman kylän tyttö, joka sanoi että tää on mun kirkko ja mulle rakas, ja että täällä on supateltu muutakin kuin kirkkoon kuuluu. Ihmeellisellä tavalla paikallinen ja silti kansainvälinen henkilö.

Hän puhui tutuista asioista, osin samoista kuin vaikka Pirkko Saisio aikaisemmin, kalliolaisesta köyhyydestä ja siitä että ei se mitään haitannut, kaikkihan elivät samalla tavalla eikä ollut edes televisioita mistä olisi nähnyt toisenlaista elämää. Hän vertasi pääministerin nuhteita yli varojen elämisestä siihen, että yli varojen on nyt eletty siihen malliin että planeetalle on hiipimässä tuho. Sitten hän vakuutti yleisölle että me kalliolaiset osaisimme kyllä tottua vähempäänkin, olemme tottuneet ennenkin eikä elämä ollut yhtään hassumpaa.

Lopuksi ihmiset esittivät kysymyksiä jotka koskivat kaikkea mahdollista ulkopolitiikasta Punaisen Ristin lipaskeräykseen ja politiikasta luopumisesta uskonnollisuuteen. Presidentin vastaillessa kysymyksiin rennosti tuntui viimeistään siltä, että tämä on sitä yhteisöllistä mistä tässä maassa kannattaa pitää kiinni.

Sitten vielä presidentin äidiltä peritty neuvo kaikille meille ikääntyville kansalaisille punnittavaksi: Jos meinaa ryhtyä mukavaksi punaposkiseksi vanhukseksi, kannattaa aloittaa jo nuorena.

Kannatan. Itse olen päättänyt ryhtyä viisaaksi ja charmantiksi vanhukseksi. Asia on työn alla.






Anu

P.s. Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan ohjelma täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...