19.10.2015

Juurimessu Kallion kirkossa 23.10.






Juurien Luoja, varpujen Luoja,
sammalten Luoja, korsien Luoja,
silmujen Luoja, versojen Luoja,
katselen sinua, syntymän Luoja. 


Alussa oli Pauliina Kainulaisen kaunis kirja, Metsän teologia. Se on kirja paluusta juurille, ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen mielenmaisemaan, jossa oli tilaa Pyhän kokemiselle ja mystiikalle. 

”Mielemme maisema on avohakattu. Polut ovat hävinneet, lähteet ovat tukkeutuneet”, Pauliina kirjoittaa. Kun yhteys Pyhään katoaa, Jumalan ihmeet latistuvat välineiksi. Tavoitellessamme lyhytnäköisesti hyötyä nakerramme samalla pohjaa olemassaolomme edellytyksiltä. Tarvitaan pysähtymistä, Jumalan äänen kuuntelemista ja uuden suunnan etsimistä rukouksessa.

Alussa oli myös huoli. Hyssyttelin vauvaa unenpuutteesta sumein ajatuksin, pesukone hurisi kestovaippalastilla täytettynä, ja mielen pohjalla tikitti ilmastonmuutos. Millaisessa maailmassa lapsi kasvaisi, millainen hänen tulevaisuudestaan tulisi? 

Näistä ajatuksista alkoi syntyä lauluja. Kirjoitin niihin siitä, millaista on rämpiä kohti luottamusta ja toivoa tämän maailman huolten keskellä. Kirjoitin Jumalasta, jolla on viimeinen sana.






Uomien Luoja, virtojen Luoja,
koskien Luoja, kuohujen Luoja,
aaltojen Luoja, aavojen Luoja,
ammennan sinua, lähteiden Luoja.


Alussa oli myös kalliolainen pappi Marjaana Toiviainen, joka luki Pauliinan tekstejä, kuunteli samaan suuntaan kurottavia laulujani ja kysyi: ”Entä jos tästä syntyisi messu?” 

Perjantaina 23.10. klo 18 Kallion kirkossa vietetään ensimmäistä kertaa Juurimessua. Marjaanan sanoin se on ”ihan tavallinen jumalanpalvelus”: Jumala on läsnä, niin kuin jokaisessa messussa. Samalla Juurimessu on erityinen: sitä on valmisteltu yli vuosi, on matkattu messun osien merkitykseen ja pohdittu, miten ne voisivat avautua uudella tavalla. Miten voisimme viipyä niiden äärellä ja kokea ne entistä syvemmin? 

Uskontunnustus esimerkiksi. Kun lausun sen seurakunnan mukana, ehdinkö oikeastaan ajatella, mitä lausun? Miten voisin sisäistää nämä sanat? 

Entä jos uskontunnustusta ei lausuttaisikaan, vaan se vaellettaisiin kirkkotilassa? Niin että voisin liittää askeleeni kaikkien niiden askeliin, jotka ovat ennen meitä vaeltaneet maailmassa ja kannatelleet yhteistä uskoa ennen meitä? Syntyi ajatus eri ihmisten toteuttamista rukousalttareista, joilla jokaisella katkelma uskontunnustuksesta saisi kuvallisen muodon.   

Mitä voimme Kalliossa vuonna 2015 oppia niiltä, jotka samosivat näillä rannoilla kauan sitten? Armollista aikaa, ehkä. Pysähtymistä. Varjelemisen taitoa. Uudenlaista asennoitumista siihen, mikä on paikkamme maailmassa. Tiedostamista: leipä, jota syömme, on ihme ja lahja. 

Paluu juurille ei ole käpertymistä eikä sulkeutumista. Jumalan maailma on yhteinen, ja meillä on siinä vastuu. Tästä vastuusta nousee myös syvä mielekkyyden kokemus. Kun kohtaamme toisen ihmisen, kohtaamme Kristuksen.





On ollut ihmeellistä valmistella tätä yhteistä messuamme, jota rakentamaan on löytynyt suuri määrä ihmisiä. Joku leipoo ehtoollisleivän, joku kuvittaa kauniisti rukousalttarin uskontunnustusta varten. Joku lupautuu jakamaan ehtoollista, joku valmistelemaan esirukousta, joku keittämään iltateen. Teemme tätä yhdessä, ja samalla Jumala itse valmistelee meille juhlaa, kattaa meille pöydän. Olet sydämellisesti tervetullut tähän juhlaan!

Löytyi myös joukko osaavia muusikoita luomaan taidoillaan tilaa pysähtymiselle, hiljentymiselle ja kontemplaatiolle. Kannel ja huilu helisevät, viulun ja sellon äänen syvyydessä sielu lepää. Jossain syvällä sävelten pohjalla kuuluu kaikuja ikivanhoista joiuista ja runolauluista. 

Laulamme messussa kaikki yhdessä luottamuksesta, Jumalan lahjojen kauneudesta, jakamisesta, kutsumuksesta. Siitä, että mitä ikinä tapahtuukin, Jumala on. Messu alkaa rukouksella: sinä kutsut meitä. Se päättyy rukoukseen: sinä olet Jumala. Niin alussa kuin lopussakin on Jumala. Hengitämme hänen läsnäoloaan joka hetki.

Ihan oikeasti alussa oli siunaus. Jumala loi maailman ja tarkoitti meidät tänne. Ja katsoi kaikkea tekemäänsä, ja se oli hyvää.






Sulkien Luoja, siipien Luoja,
tuulien Luoja, ilmojen Luoja,
taivaiden Luoja, tähtien Luoja,
hengitän sinua, kaikkeuden Luoja.




Teksti: Katja Kaila, kuvat: Hannu Varkki

1 kommentti:

  1. Olen käsiohjelman lukenut: koskettuneena. Niin syvälle menevät sanoitukset, varmasti musiikkikin. Niin monta yksinkertaista ideaa messu sisältää. Se ei ole esitys, vaan Jumalan kansan harras ja nöyrä juhla. Kannattaa tulla!

    VastaaPoista

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...