8.10.2015

Hurmaamassa ja houkuttelemassa


Kävimme eilen Anun kanssa kertomassa Kallion kulma -blogista ja sen ympärille syntyneestä yhteisöstä Kallion seurakunnan työntekijöiden aamukahveilla.


Huomenta! Blogistit ottivat aamukahvi-selfien. Oikealla Anu, vasemmalla Pia.


Olimme molemmat nukkuneet huonosti edellisen yön, ja Anu sanoi jälkeenpäin, että hänellä oli ollut paitakin nurinpäin. Minä taas en paidasta huomannut mitään, kun olin niin silmät aamusikkurassa. Olen kyllä elävä todiste siitä, että yksi kuppi kahvia ei todellakaan riitä herättämään aamu-unista ihmistä! Mukana ollut Vappu-vauva oli onneksi iloinen ja pirteä.

Aamun tunnelma oli meistä tosi hyvä, ja iloksemme blogi oli suurimmalle osalle kahvittelijoista jo tuttu. Saimme kuulla kannustavia ja positiivisia puheenvuoroja, kiitos niistä. Tuntui tosi hyvältä!



Yksi kuppi ei tänä aamuna Pialle riittänyt. 


Kerroimme blogin tarinan: tutustuimme Anun kanssa sattumalta Kallion kirkon iltavahtivuorossa, ja Anun kypsyttelemä idea seurakuntalaisten blogista sai minut heti innostumaan. Sitten palloteltiin nimeä ja toteutusta pitkään ja hartaasti - kunnes Kallion kulma vihdoin näki virtuaalisen päivänvalon noin vuosi sitten.

Tekstejä on nyt jo miltei 50, kirjoittajia ja kuvaajia yli kymmenen. Aiheina ovat olleet monet seurakunnan toimintaan liittyvät asiat, esimerkiksi fillaripaja, messut, brunssi, lasten perjantait, Kallion kantaattikuoro, Päiväkansa, torstaina iltapäivällä -keskustelut ja muskari. Toisaalta on myös hienoja pohdiskelevia tekstejä ja kuvia. Haave moniäänisyydestä on alkanut toteutua.

Ja tässä siis olemme nyt. Paljon uutta on tulossa, ja blogi on saanut huikeaa nostetta alleen.

Mitä siis halusimme sanoa teille, hyvät seurakuntamme työntekijät?

Viestimme lyhykäisyydessään on: Tulkaa, hypätkää mukaan! Tulkaa olemaan läsnä kanssamme blogiin, kertokaan meille teidän työstänne, ajatuksistanne, kokemuksistanne, unelmistanne! Puhukaa seurakunnasta, Alppilasta ja Kalliosta, tästä kaupungistamme, seurakunnan toiminnasta, yhteisöstämme, kirkosta, uskosta ja elämästä. Kertokaa näistä kirjoittamalla blogiin tai ottamalla kuvia itsellenne tärkeistä asioista. Keskustelkaa tekstien kommenteissa, tykätkää meistä Facebookissa, seuratkaa meitä Instagramissa, jakakaa ja peukuttakaa juttujamme jos siltä tuntuu, kertokaa meistä kavereillenne ja tapaamillenne ihmisille. Vinkatkaa, jos tiedätte jonkun kirjoittajan, hyvän haastateltavan tai kiinnostavan tapahtuman.

Me olemme seurakunta, ja tämä on meidän oma blogimme: kerrotaan tarinaamme yhdessä! Kiitos, että saimme tulla aamukahville kanssanne.


Pia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...