14.9.2015

Torstaina, iltapäivällä




" Asuimme Hakaniemenkadulla. Tykkäsin istua ikkunalla ja katsella merta ja Korkeasaaren lauttoja, Korkeasaarikin näkyi. Sillan kupeessa oli Elannon tavaratalo, ruokaa ostimme Hakaniemen hallista ja vaatteita hallin yläkerrasta. Vappu oli erityisen hauska päivä, silloin puettiin polvisukat ja pikkukengät jalkaan ja mentiin Hakaniemen torille. Sillan yli keskustan puolelle ei ollut asiaa juuri koskaan paitsi katsomaan joulukatua ja Stockmannin jouluikkunaa.

Kävin ensimmäisen luokkani Kallion kansakoulussa. Lapsia oli niin paljon että koulua käytiin kahdessa vuorossa, ja silti meitä oli luokassa neljäkymmentä. Iltavuoro alkoi kahdelta. Odotin lähtöä koko aamupäivän, tykkäsin käydä koulussa. Meillä oli opettaja, joka oli kohta jäämässä eläkkeelle. Tukka piti olla tiukasti letitetty eikä yksikään hapsu saanut töröttää. Pulpetissa istuttiin kädet ristissä. Makaroonivelli tarjoiltiin pulpeteille. Opin jo varhain lukemaan ja viihdyin hyvin. Ainoa kauhistuttava asia oli hammaslääkäri.

En muista olleeni aamuisin hoidossa, äitikään ei muista mitä puuhasin ennen kouluun lähtöä sinä vuonna. Ehkä siksi tuli istuttua paljon ikkunassa. Pihassa oli myös Lemminkäisen työpaja, sitäkin kuhinaa oli kiva seurata ikkunalaudalta. Talvella menin luistelemaan Brakulle tai Haapaniemen kentälle, nurmikset ruuvattiin monoihin. Keväällä brännattiin filmiä suurennuslasilla ja hypättiin barbia. Ilmassa leijaili kahvin tuoksu.

Kun menin toiselle luokalle vuonna 1957 muutimme maalle Tapiolaan, siellä meitä oli luokassa alle kymmenen. En ole oikeastaan käynyt Kalliossa sen jälkeen. Tänä aamuna näin sanomalehdessä ilmoituksen Jaakko Hämeen-Anttilan luennosta. Ajattelin että lähden kuuntelemaan ja käyn samalla katsomassa vanhaa koulua. Piti tarkistaa onko samalla kadulla yhä pullakauppa, josta ostimme munkkipossuja ja viiden pennin marenkeja. Kirkossa muistin miltä rakennus lapsena tuntui, maailman isoimmalta. Minulla on todella nostalginen ja liikuttunut olo tästä päivästä, meinasin itkeä kirkossa kun muistin itseni silloin. Nyt nuorin lapsenlapsenikin on jo kuusivuotias. Tuntuu, että joku minua veti tänne tänään. Sain mukaani mainoksen, jossa olivat kaikki torstai-iltapäivien puhujat. Tulen varmasti kuuntelemaan muitakin, siellä oli kiinnostavia henkilöitä."




Satuin Kirsi-Marja Sjöholmin kanssa samaan kahvipöytään ennen Hämeen-Anttilan luennon alkua. Ajattelin, että ihanista muistoista ja erityisestä päivästä pitäisi kirjoittaa juttu, ja Kirsi-Marja suostui mielellään haastateltavaksi.

Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan ohjelma täällä.


Teksti ja kuvat: Anu Rask

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...