Edellisessä kokouksessamme keskustelimme muun muassa viestinnästä. Siis tavallaan siitä, miten seurakunta kertoo jäsenilleen – ja muillekin kalliolaisille ja alppilalaisille – siitä, mitä meillä on meneillään ja mitä tapahtuu. ”No, sehän hoituu Kirkko ja kaupunki -lehden ilmoituksilla!”, sanoo moni. Toisaalta, ”Eihän niitä lue kukaan!”, toteaa toinen.
Kirkko ja kaupunki. Tuleeko viesti perille?
Minä ajattelen, että viestintä on muutakin kuin ilmoittelua ja tiedotusta. Se on keskustelua.
Kun aloitimme tämän blogin, halusimme avata kurkistusikkunan Kallion seurakunnan elämään. Mutta ikkunasta kurkistelun lisäksi halusimme avata polun, jonka varrella saattaisi sopivissa kohdissa syntyä jutustelua ja yhteisiä kokemuksia.
Kun omassa työssäni viestintäkonsulttina pähkäilen yritysten ja organisaatioiden viestinnän pulmia, usein ratkaisujen toivotaan löytyvän teknologiasta: uusista tavoista välittää viestejä perille vaikka juuri blogissa, Facebookissa tai jossain muussa uudessa kanavassa. Teknologia antaa mahdollisuuden kertoa asioista, mutta yhteisen kokemuksen syntymiseen tarvitaan muutakin. Vaan mitä?
Onko olemassa jotain sellaisia piirteitä, jotka auttavat tai toisaalta vaikeuttavat yhteisöllisyyden löytymistä virtuaalisesti? Miten eri kanavat, kuten tämän blogin kirjoitukset tai Kallion kulman Instagram-kuvat, voivat luoda lukijalle tunteen siitä, että hän kuuluu samaan porukkaan? Onko ylipäätään merkityksellistä kuulua virtuaalisesti seurakuntaan tai mihinkään muuhunkaan kulmakuntaan? Olisiko mahdollista löytää seurakunnan sosiaalisen viestinnän teesit?
Kallion kulman Instagramissa on tuokiokuvia Kallion seurakunnan elämästä.
Nämä kysymykset kiinnostavat ja vaivaavat minua siinä määrin, että olen suunnitellut aloittavani pitkään pöytälaatikossa uinuneen graduni työstämisen tästä teemasta. Aika ajoin saatan siis kertoa täällä blogissakin tutkimukseni edistymisestä - ja myös tuskailla, jos olen juuttunut johonkin kimuranttiin kohtaan.
Keväistä sunnuntaita!
Pia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti