31.3.2015

Synkästi iloinen Ristin tie


Keskiviikkona 1.4. klo 21 Kantaattikuoro esittää Kallion kirkossa Franz Lisztin teoksen Via crucis. Siinä urut, kuoro ja solistit kuvaavat Ristin tien 14 pysähdyspaikkaa musiikin keinoin.

Kantaattikuoron ohjelmassa Via Crucis oli viimeksi vuonna 2006. Nuottikopiossani lukee yhden osan lopussa ”Katso Samppa!”, joten ilmeisesti teoksen johti silloin kanttori Samppa Laakso, joka toimi Kati Pirttimaan äitiyslomasijaisena Kallion seurakunnassa.



Tänä keväänä Via crucis on jostain syystä tehnyt minuun syvän vaikutuksen jokaisen harjoituskerran
jälkeen. Usein kuorolaiselle matka ensimmäisestä harjoituksesta esitykseen onkin se juttu, jolloin musiikin tekemisestä saa eniten iloa ja ahaa-elämyksiä.

Liszt käyttää Ristin tien johdantona keskiaikaista Vexilla regis -hymniä. Se on virsikirjamme vanhin virsi, numero 72. Anna-Maija Raittilan laatima kaunis vapaa käännös tekstistä alkaa ”Nyt liehuu viiri kuninkaan ja loistaa ristin salaisuus”. Lisztin Vexilla regis on musiikkina samaan aikaan voimakasta ja äärimmäisen pelkistettyä: lähinnä paras kuvaus, joka tulee mieleen, on ”synkästi iloinen”.

Vielä en tosin ole kuullut kertaakaan koko teosta. Monissa osissa on mukana pelkästään urut, joita
keskiviikkona esityksessä soittaa Pétur Sakari. Musiikkia johtaa Tommi Niskala.  Hienoa päästä laulamaan ja kuulla samalla teos kokonaisuutena. Tervetuloa hiljaisen viikon iltasoittoon!


Minna, Kantaattikuoron altto


Jaakko Hyttinen Kallion Kantaattikuorosta on kirjoittanut Via cruciksesta vuonna 2006 laajan artikkelin, johon voit tutustua tästä linkistä.

https://www.dropbox.com/s/nxqz271ypa754ze/Via%20crucis.pdf?dl=0




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...