5.2.2015

Maanantaisin muskariin





"Täs on se Kallion kirkko. Ja siel on Tytti ja Tiina (kerho-ope ja muskariope) ja sit mä ja isi menossa muskariin."


Minulle muskari oli yksi ensimmäisiä tapoja osallistua seurakunnan toimintaan.

Menin tyttäreni kanssa ensimmäistä kertaa Kallion seurakunnan muskariin kun hän oli noin kahdeksan kuukauden ikäinen. Samassa ryhmässä oli viisi muutakin alle vuoden ikäistä vauvaa, ja muskarikerrat kuluivat useimmilta nukkuen ja ajoittain maitoa huikkaillen. Äidit lauloivat, loruttelivat ja heijasivat vauvoja musiikin tahtiin.

Joka kerta uuden kauden alkaessa lapset olivat vähän isompia, osasivat muutakin kuin pureskella rytmikapuloita ja alkoivat itsekin osallistua leikkiin ja lauluun.

Nyt kun muskari taas tammikuussa alkoi, olemme käyneet siellä jo kahden vuoden ajan.

Suljen ihanan soittorasian,
kierrän lauluni kippuraan.
Muiston mukavan taskuun taputan,
siihen saakka kun tavataan.
Kiitän, kumarran,
niiaan, vilkutan,
pian taas yhdessä laulellaan!

Pia

PS. Tietoa Kallion seurakunnan muskareista täällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...