16.1.2015

Viiden minuutin pysäkki



Viiskulma on tunnettu viiden kadun risteys Punavuoressa, mutta tiesitkö että Alppilassa sijaitsee Kuuskulma? Aukion kuusi särmää muodostuvat Kajaaninkadun, Kirstinkujan, Viipurinkadun ja Porvoonkadun risteyskohdassa. Aukiolla oleva ratikkapysäkki on legendaarinen kolmosen ratikan päätepysäkki, Viiden minuutin pysäkki, jossa raitiovaunut ottivat aikanaan ajantasaustauon. Aukio ja pysäkki sijaitsevat aivan Alppilan kirkon naapurissa, seuraavan pysäkin nimi on Linnanmäki ja se tuo suoraan kirkon ovelle.

Viiden minuutin pysäkki pyöri mielessäni, kun mietimme nimeä tälle blogille. Emme lopulta valinneet nimeä ääkkösten ja pituuden vuoksi, mutta pidän ajatuksesta vieläkin. Jospa blogista tulisikin viiden minuutin pysäkki, missä olisi mukava käydä ottamassa pieni ajantasaustauko. Blogimme on kurkistusikkuna yhden kaupunkilaisseurakunnan elämään. Toiveena on, että saamme mahdollisimman monta seurakuntalaista ja seurakunnan työntekijää innostettua seurakunta-arjen moniäänisiin kuvauksiin.

Idean ja toteutuksen takana olemme kaksi Kallion seurakunnan jäsentä, Pia ja minä, Anu. Pia esittelee itsensä omassa postauksessaan, tässä muutama sana minusta. 

Yksitoista vuotta sitten, vasta kaupunkiin muuttaneena, perustin perhettä Kallion kirkon tornin varjoon. Yllätyksenä itselleni tuon kylän keskellä seisovan tornin juurella eläminen osoittautui rakkaaksi ja tärkeäksi. Monestakin näkökulmasta, oppiakseni ja ymmärtääkseni enemmän päädyin opiskelemaan teologiaa. Mutta myös aivan käytännössä: en voinut perheineni enää harkita muuttoa alueelta, jotta emme olisi joutuneet vaihtamaan seurakuntaa josta oli tullut koti. Niinpä jäimme asumaan.

Tässäpä vielä muutama riimi M.A. Nummiselta. Hän sanailee Viiskulmasta kappaleessa Viiskulmassa on viisi kulmaa, mutta voin samaistua moniin ajatuksista kuljeskellessani itse Kuuskulmassa.

Viiskulmassa on viisi kadunkulmaa
ja siitä lähtee viisi katua eri ilmansuuntiin.
Kuljen siellä öisin ja mietin mitä tekisin vanhempana
mutten ole keksinyt vielä yhtään mitään. 
Ammatinvalinta on vaikeampaa kuin tyttöystävän.


Tervetuloa kyytiin, toivottavasti tänne tallentuu monta kultaista hetkeä. 

Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...