16.1.2015

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

”Ensimmäistä kertaa täällä, hei vaan, juu. Olen jännittynyt, innostunut, kiitollinen. Ihan tällainen tavallinen riviseurakuntalainen, pienen tytön äiti Alppilasta, viestintäkonsultti. Aika pihalla vielä, mutta eiköhän tässä päästä kärryille.” 

Näin olen esitellyt itseäni viime viikkoina ja päivinä, kun Kallion seurakunnan uusi seurakuntaneuvosto on aloitellut toimintaansa, ja olen tutustunut muihin seurakunnan luottamushenkilöihin ja henkilökuntaan.

Parissa vuodessa olen (ihmeekseni!) löytänyt aivan mielettömän ihanan ja lämpöisen kulmakunnan itselleni Kallion seurakunnasta. Tie kulki aluksi lapseni kanssa vauvakerhon kautta muskariin, ja nyt olen yksi uusista, syksyllä valituista seurakuntaneuvoston jäsenistä.

Blogissa kerron lapsiperheen elämästä Kallion seurakunnassa, kokemuksistani seurakuntaneuvostossa - ja varmastikin usein Alppilan kirkon brunssista, jonka alkamista odotan jo vesi kielellä!

Kirjoitan kun ehdin, mutta paljon varmasti myös napsin puhelimen kameralla tärkeitä hetkiä talteen. Niitä otoksia jaan täällä blogissa, sekä myös Kallion Kulman Instagram-tilillä. 

Ja tässä minä tänään, jännittyneenä, innostuneena, kiitollisena. Hei vaan!
Pia






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näkökulmat: Purukumi

Pureskelen ajatuksia, venytän ja paukuttelen. Haen sanoja sille, mistä minun on vaikea puhua.  Miten voi puhua siitä mille ei ole sanoja, us...